Țuică

Țuică Dracvla pullo Romaniasta.

Țuicǎ ) on perinteinen romanialainen alkoholijuoma. Se on periaatteessa luumuista valmistettavaa hedelmäviinaa, jolla on omat valmistus- ja käyttöperinteensä. Erityisesti perinne on vahvaa Ardealissa eli Transilvaniassa. Țuicǎ tunnetaan unkarinkielisistä kirjoituksista jo 1300-luvun lopulta Bistrițan alueelta, silloin kirjoitusasussa "cujka". Vastaava juoma tunnetaan muissa osissa Romaniaa nimillä pǎlincǎ ja horincǎ, mutta erona esimerkiksi unkarilaiseen pálinkaan on väkevyydessä ja valmistusaineissa. Țuicăan ei esimerkiksi ikinä käytetä aprikoosia, vaan aina luumua. Valmistusta on paljon maatiloilla laillisena kotipolttona. Juoman alkoholipitoisuus on 20–60 %.

Valmistusta varten luumut poimitaan elokuussa, ja niistä otetaan pois sinihappoa sisältävät kivet. Mäskin annetaan käydä noin kaksi kuukautta. Sen jälkeen rankki tislataan yleensä kahdesti, ja vahvuusprosentiksi saadaan jopa noin 55–60. Tisle kypsytetään puutynnyrissä, jotka ovat mieluiten akaasiaa. Tuote sekoitetaan kuumaan veteen, joten lopullinen vahvuusprosentti jää alle väkiviinan tason. Juomaa nautitaan kyytipoikana useimmiten porsaanlihan kera, ja sillä katsotaan olevan myönteisiä vaikutuksia ruoansulatuksen kannalta. Juoman voidaan antaa kypsyä myös tammitynnyrissä 10 vuoden ajan, jolloin sen maku ja tuoksu kehittyvät. Talvisin țuicǎa juodaan myös lämmitetään.

Lähteet

  1. a b Dorin Ṭimonea: Ţuica, mândria românilor. Cum se prepară şi din ce se obţine celebra băutură alcoolică în Ardeal Alba Iulia. 25.8.2016. Viitattu 3.12.2017 (romaniaksi).
  2. a b Țuică | Local Spirit From Romania TasteAtlas. 2024. Viitattu 22.2.2024. (englanniksi)
  3. A Brief History Of Romania's Moonshine: Uic Culture Trip. 29.3.2017. Viitattu 22.2.2024. (englanniksi)