Nykymaailmassa 24 Hour Party People:stä on tullut keskeinen keskustelun ja keskustelun aihe. Sen vaikutus kattaa yhteiskunnan, kulttuurin ja talouden eri osa-alueet ja herättää suurta kiinnostusta ja uteliaisuutta monissa ihmisissä. Ilmestymisestään tähän päivään asti 24 Hour Party People on kiinnittänyt tutkijoiden, tutkijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion, jotka haluavat ymmärtää sen laajuutta ja seurauksia. Vuosien varrella 24 Hour Party People on ollut lukuisten tutkimusten ja analyysien kohteena, jotka ovat auttaneet paljastamaan sen tärkeyden ja merkityksen eri aloilla. Kun jatkamme 24 Hour Party People:n tutkimista ja löytämistä lisää, on erittäin tärkeää syventää sen tärkeimpiä puolia ymmärtääksemme sen vaikutusta nykymaailmaan. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava näkemys 24 Hour Party People:stä, käsitellä sen monia puolia ja tarjota rikastuttava näkökulma tähän merkittävään ja vaikutusvaltaiseen aiheeseen.
24 Hour Party People | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Michael Winterbottom |
Käsikirjoittaja | Frank Cottrell Boyce |
Tuottaja | Andrew Eaton |
Säveltäjä | New Order |
Kuvaaja | Robby Müller |
Leikkaaja | Trevor Waite |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
Tuotantoyhtiö | Pathé |
Levittäjä |
Pathé Netflix |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 117 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
|
24 Hour Party People on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut elokuva, joka kuvaa puolidokumentaarisesti Manchesterin musiikkipiirejä vuosina 1977–1997. Elokuvan käsikirjoittaja on Frank Cottrell Boyce ja ohjaaja Michael Winterbottom.[1][2]
Elokuva etenee punk-kaudelta halki 1980-luvun Madchesterinä tunnettuun, kansainvälistä huomiota saaneeseen ilmiöön, joka oli kuumimmillaan 1990-luvun vaihteessa. Tapahtumien keskipisteenä on erityisesti Factory Records -yhtiö ja sen johtaja Tony Wilson (Steve Coogan), jonka uraa elokuva seuraa. Ohessa esiintyy näyteltyinä Factoryn suurimpia nimiä kuten Joy Division, New Order ja Happy Mondays.
Juonessa on yhdistelty sekä tositapahtumia että kuulopuheita ja elokuvan käsikirjoittajan omia kuvitelmia tapahtuneesta, mikä tuodaan myös itse elokuvassa esille.
Elokuva voitti Parhaan tuotantosaavutuksen palkinnon (engl. Best Achievement in Production) British Independent Film Awards -palkintotilaisuudessa vuonna 2002.[1]
Steve Coogan[1] | … | Tony Wilson |
Shirley Henderson[1] | … | Lindsay Wilson (Tonyn ensimmäinen vaimo) |
Paddy Considine[1] | … | Rob Gretton (Joy Divisionin ja New Orderin manageri) |
Lennie James[1] | … | Alan Erasmus (Factoryn perustajajäsen) |
Andy Serkis[1] | … | Martin Hannett (tuottaja) |
Sean Harris[1] | … | Ian Curtis (Joy Divisionin laulaja) |
John Simm[1] | … | Bernard Sumner (Joy Divisionin ja New Orderin kitaristi) |
Danny Cunningham[1] | … | Shaun Ryder (Happy Mondaysin laulaja) |
Chris Coghill[3] | … | Bez (Happy Mondaysin tanssija ja lyömäsoittaja) |
Dave Gorman[4] | … | John The Postman |
Peter Kay[4] | … | Don Tonay |
Cameorooleissa lisäksi:
Smug Roberts | … | |
Clint Boon | … | |
Martin Coogan | … | |
Rowetta | … | |
Simon Pegg[4] | … | |
Rob Brydon[4] | … | |
Mark E. Smith | … | |
Gary Mounfield | … | |
Vini Reilly | … | |
Paul Ryder | … | |
Christopher Eccleston | … | |
Howard Devoto | … | |
Tony Wilson | … |