Aili Nenola

Nykyään Aili Nenola:stä on tullut erittäin tärkeä aihe yhteiskunnassa. Ilmestymisestään lähtien Aili Nenola on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla, mikä on synnyttänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä ja syvällisiä analyyseja. Sen vaikutus ei rajoitu yhteen sektoriin, vaan se on läpäissyt jokapäiväisen elämän eri puolilla ja vaikuttanut kaikkeen politiikasta populaarikulttuuriin. Tästä syystä on tärkeää syventyä Aili Nenola:n merkitykseen ja seurauksiin, ymmärtää sen todellinen laajuus ja pystyä käsittelemään sen pitkän aikavälin seurauksia. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Aili Nenola:n eri ulottuvuuksia sekä sen vaikutuksia tämän päivän yhteiskuntaan.

Aili Annikki Nenola (vuosina 1966–1988 Nenola-Kallio; s. 27. lokakuuta 1942 Haukipudas) on suomalainen professori emerita, folkloristiikan tutkija, monitieteisen ja kriittisen naistutkimuksen uranuurtaja ja Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani 2004–2006.[1]

Elämä ja ura

Aili Nenola aloitti yliopisto-opintonsa Turun yliopistossa 1962 opiskelemalla suomen kieltä, ja toimi samalla folkloristiikan professori Lauri Hongon tutkimusapulaisena, sekä laitosneuvoston opiskelijajäsenenä. Vuonna 1971 Nenola laati kandidaatin työnsä inkeriläisistä itkuvirsien perinteestä. Tutkimus inkeriläisnaisten perinteistä innotti Nenolan lukemaan naisten asemasta ja feministisestä teoriasta enemmän, ja pian hän ryhtyi edistämään naistutkimusta päätoimisesti.

Vuonna 1982 Nenola väitteli kansanrunoudentutkimuksen ja uskontotieteen tohtoriksi inkeriläisiä itkuvirsiä käsittelevällä tutkimuksellaan Studies in Ingrian Laments.[2] Lopulta laaja tutkimus koottiin yksiin kansiin, ja Inkerin itkuvirret – Ingrian Laments julkaistiin kirjaksi vuonna 2002.[3] Nenola asettui Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan ensimmäiseksi naispuoliseksi dekaaniksi vuonna 2004.

Aili Nenola työskenteli yliopistourallaan Turun, Helsingin ja Oulun yliopistossa sekä Suomen akatemiassa. Hän toimi uransa aikana tutkijana, professorina, tutkimushankkeen johtajana ja dekaanina.

Eläkkeelle Nenola siirtyi 2007 Helsingin yliopistosta humanistisen tiedekunnan dekaanikauden ja Kristiina-instituutin naistutkimuksen määräaikaisen professuurin päätyttyä.[4]

Tutkimuksen ja opetuksen rinnalla Aili Nenola toimi aktiivisesti tieteellisissä yhdistyksissä ja tiede- ja yliopistohallinnossa. Aili Nenola on toiminut mm. Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä ja Tukinainen ry:n hallituksen jäsenenä.[4]

Naistutkimuksen synty ja kehitys

Aili Nenolan rooli naistutkimuksen oppiaineen synnyssä on keskeinen. Hän oli mukana 1982 perustamassa Turun tutkijanaiset ry:n toimintaa ja johtamassa projektia, jonka pohjalta naistutkimuksen oppiaineen ensimmäinen oppikokonaisuus aloitti Turussa vuonna 1988.

Vuonna 1990 Nenola aloitti valtakunnallisen naistutkimuksen jatkokoulutusverkoston ohjaajana, ja vuonna 1995 Naistutkimuksen Sukupuolijärjestelmä-tutkijakoulun johtajana. Naistutkimus saavutti täysmittaisen oppineen aseman Nenolan johdolla vuonna 2003, kun sitä saattoi opiskella yliopistossa pääaineena.[4]

Tunnustuksia

Yksityiselämä

Aili Nenola oli naimisissa tutkija Jussi Kallion kanssa vuosina 1966–1988. He saivat kaksi lasta, joista Helena Kallio on näyttelijä-kirjailija. Vuodesta 1995 Nenolan avopuoliso oli kirjallisuudentutkija Pertti Karkama.[5]

Teoksia

  • Inkerin itkuvirret – Ingrian Laments. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.
  • Miessydäminen nainen. Naisnäkökulmia kulttuuriin. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002.
  • Gender and folklore: Perspectives on Finnish and Karelian culture. Toimittaneet Satu Apo, Aili Nenola ja Laura Stark-Arola. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998.
  • Louhen sanat: Kirjoituksia kansanperinteen naisista. Toimittaneet Aili Nenola, Senni Timonen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990.

Lähteet

  1. ↑ Itkuvirsitutkimuksesta naistutkimukseen. 375 humanistia. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.3.2016.
  2. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 469–470. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  3. ↑ Eleonoora Riihinen: Naistutkimus rantautui Suomeen Aili Nenolan johdolla, kipinä löytyi Inkerin itkuvirsistä HS. 25.10.2022. Viitattu 09.04.2024.
  4. ↑ a b c Koski, Kaarina: Tutkija ja taustavaikuttaja haastattelussa Aili Nenola (PDF) Elore 2/2007. Suomen Kansantietouden Tutkijain seura. Viitattu 8.3.2016.
  5. ↑ Kuka kukin on 2007, s. 650. Helsinki 2006. ISBN 951-1-20606-0