Aimo Halila

Nykymaailmassa Aimo Halila:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille ihmisille. Olivatpa he ammattilaisia, jotka etsivät päivitettyä tietoa, opiskelijat, jotka haluavat laajentaa tietojaan, tai vain ihmisiä, jotka haluavat oppia lisää tästä aiheesta, Aimo Halila kiinnittää edelleen yhä monipuolisemman yleisön huomion. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Aimo Halila:een liittyviä olennaisimpia ja ajankohtaisimpia näkökohtia, ja tarjoamme täydellisen ja päivitetyn näkökulman tähän aiheeseen, joka herättää edelleen kiinnostusta kaikentyyppisissä yleisöissä.

Aimo Halila pitää juhlaesitelmää Jyväskylän seminaarin 100-vuotisjuhlien pääjuhlassa vuonna 1963.

Aimo Oskari Halila (9. marraskuuta 1912 Lahti[1] – 15. tammikuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen historioitsija ja professori, joka tunnetaan erityisesti sosiaali- ja kulttuurihistorian tutkijana.

Aimo Halila kirjoitti ylioppilaaksi Lahden lyseosta vuonna 1931 ja valmistui 1935 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Historian tohtoriksi hän väitteli 1942 väitöskirjalla Suomen kaupunkien kunnallishallinto 1600-luvulla. Halila työskenteli 1950–1954 Yhteiskunnallisen korkeakoulun ensimmäisenä historian professorina, ja 1954–1975 Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina.[1]

Halilan ensimmäinen julkaistu teos Iitin historia (1939, toinen osa 1966) oli Suomen ensimmäisiä moderneja pitäjänhistorioita, joissa oli siirrytty tapahtumien kuvailusta syvempään sosiaali- ja yhteiskuntahistorialliseen analysointiin. Hänen pääteoksenaan pidetään neliosaista Suomen kansakoululaitoksen historiaa (1949–1950), ja huomattavia myöhempiä teoksia olivat muun muassa Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi 1721–1775 (1954) sekä Tanskan ja Norjan historia (1972). Halilan laajaan tuotantoon kuuluu myös lukuisia kaupunki- ja järjestöhistorioita sekä elämäkertoja. Suomalaisen historiankirjoituksen klassikoksi muodostuneeseen Suomen historian käsikirjaan (1948) hän kirjoitti 1600-luvun osuuden.[1]

Aimo Halilan veli oli oikeustieteen professori Jouko Halila. [2]

Keskeinen tuotanto

  • Iitin historia (1939)
  • Suomen kaupunkien kunnallishallinto 1600-luvulla I–II (1942–1943)
  • Me raatimiehet ja porvarit (1944)
  • Suomen kansakoululaitoksen historia I–IV (1949–1950)
  • Suomen vanhin kansakoulunopettajisto (1949)
  • Oulun kaupungin historia II (1953)
  • Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia V (1954)
  • Suomen lähetyskunta 1808-1809 (1958)
  • Lahden historia (1958)
  • Suomen miesvoimistelu- ja urheiluseurat vuoteen 1915 (1959)
  • Tuokko: Antti Törneroos 1835–1896 (1959)
  • Suomen voimistelu- ja urheiluliitto SVUL 1900–1960 (1960)
  • "Porvoon valtiopäivät ja autonomian alkuaika", teoksessa Suomen kansanedustuslaitoksen historia. Ensimmäinen osa (1962).
  • Jyväskylän seminaarin historia (1963)
  • Iitin historia II (1966)
  • Suomen rakennushallinto 1811–1961 (Ole Gripenbergin ja Esko Järventauksen kanssa, 1967)
  • Haminan historia III (1969)
  • Väinö Voionmaa (1969)
  • Tanskan ja Norjan historia (1972)
  • Alfred Kordelin (1974)
  • Helsingin kaupungin sosiaalitoimen historia (1977)
  • Opin teillä oppineita (1980)
  • Venäläinen välinäytös – pakinoita Vanhasta Suomesta (1982)
  • Helsingin kaupunkilähetys 1883–1983 (Olavi Päivänsalon kanssa, 1983)
  • Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia IV (1984)
  • Suomi suurvalta-aikana (1985)
  • Suomalainen Tiedeakatemia 1908–1983 (1987)
  • Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto 1918–1988 (1990)

Lähteet

  1. ↑ a b c Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 134. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  2. ↑ Kuka kukin on, s. 171–172. Otava, 1954.