Alexander Nikiforow

Tässä artikkelissa perehdymme Alexander Nikiforow:een, joka on nykyään erittäin tärkeä aihe. Alexander Nikiforow on kiinnostava kohde, joka on kiinnittänyt asiantuntijoiden, tutkijoiden ja suuren yleisön huomion, koska se vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Yksityiskohtaisen analyysin ja sen eri näkökohtien perusteellisen tutkimisen avulla pyrimme ymmärtämään paremmin Alexander Nikiforow:n vaikutukset nykymaailmassa. Lisäksi tarkastelemme sen kehitystä ajan myötä ja sen vaikutusta eri aloilla tarjotaksemme kattavan näkemyksen, joka rikastuttaa keskustelua aiheesta. Epäilemättä Alexander Nikiforow on aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja kiistaa, joten on tärkeää käsitellä sitä sen ansaitsemalla vakavuudella ja syvällisyydellä.

Alexander Nikiforow.

Alexander Nikiforow (11. syyskuuta 1863 – 31. tammikuuta 1918 Kulosaari) oli venäjänsuomalainen poliisikomisario ja valokuvausharrastaja. Suomen sisällissodan alkuvaihessa punaiset tulivat Nikiforowin kotiin, tekivät kotitarkastuksen ja veivät Nikiforowin ja hänen poikansa jäälle Kulosaaren edustalle ja surmasivat hänet ampumalla. Poika haavoittui mutta toipui.[1]

Nikiforow oli venäläisen poliisin virkamies Helsingissä vuosina 1884–1901 ja 1905–1917. Hän työskenteli elämänsä aikana myös siirtomaatavarakaupan kauppiaana nimellä A. Nikiforow (1901–1905) ja elokuvasensorina. Vuonna 1915, kun tsaari Nikolai II vieraili Helsingissä, Aleksanteri Nikiforow voidaan nähdä kuuluisassa elokuvassa tsaarin saapumisesta[2].

Nikiforow liittyi poliisivoimiin vuonna 1884. Vuonna 1893 hän sai ylennyksen komisaarioksi. [3] Vuonna 1901 Nikiforow joutui kuitenkin eroamaan poliisista kenraalikuvernöörin Nikolai Bobrikovin nimittämän Uudenmaan maaherran märäyksellä. [4] Tällöin hän palasi kauppiaaksi entiseen myymäläänsä Annankadun ja Lönnrotinkaudun kulmassa.

Vuonna 1905 Nikiforow sai takaisin keskuspoliisin komisaarion virkansa, ja samana vuonna hän myi yrityksensä G. Engströmille. Seuraavina vuosina Nikiforow työskenteli oman työnsä ohella elokuvasensorina osoitteessa Aleksanterinkatu 24.[5] Maaliskuussa 1917 Alexander Nikiforow osallistui valtuuskuntaan, joka edusti poliisivoimia uudessa valtakunnanduumassa. [6] Samana vuonna Nikiforow erosi poliisin tehtävistä. [7]

Yksityiselämä

Nikiforow avioitui Sofia Elisabet Karlssonin kanssa ja osti vuonna 1910 Kulosaaresta tontin, jossa oli kaksi taloa. Heidän lapsiaan olivat Boris, Sonja, Nadeschda, Vera, Ljuba ja Svea Irene Nikiforow. Alexander Nikiforowilla oli useita harrastuksia, erityisesti hän oli aktiivinen valokuvaaja. Osa hänen kuvistaan on kuvattu panoraamakameralla.[1]

Murha

Sisällissodan aikana 31. tammikuuta 1918 punakaartijoukko saapui Nikiforowin asuinalueelle Brändöhön. [8] He piirittivät Aleksanteri Nikiforowin huvilan ja raahasivat hänet poikansa Boriksen kanssa jäälle Kulosaaren ja Sörnäisten välillä. Siellä yksi miehistä oli antanut ampumiskäskyn, ja päähän tehty laukaus tappoi Nikiforowin välittömästi.[9] Samaan aikaan myös Borista ammuttiin, vaikkakaan ei tappavasti.[10]

Lähteet

  1. ↑ a b Albumi : Alexander Nikiforowin kuva-aarre. Christian Westerback. Helsingin Sanomat Kuukausiliite 5/2023, s. 56–61.
  2. ↑ Tsaari Nikolai II Helsingissä vuonna 1915. Yle Areena.
  3. ↑ Poliskoommissarien A. Nikoforov. Wiborgin uutiset (110). 1901. Kansalliskirjasto.
  4. ↑ Tuomo, Polvinen (1995). Keisarillinen rajamaa: Bobrikov ja Suomen venäläistämisyritys, 1898-1904. s. 147.
  5. ↑ Helsingin ja esikaupunkien osoite- ja ammattikalenteri 1912. Kansalliskirjasto.
  6. ↑ En hänvändning af hufvudstadens poliskår. Hufvudstadsbladet (77) 1917. Kansalliskirjasto.
  7. ↑ Pensioner. Hufvudstadsbladet (192) 1917. Kansalliskirjasto.
  8. ↑ De rödas blodgärningar. Hufvudstadsbladet (128) 1919. Kansalliskirjasto.
  9. ↑ Suomen sotasurmatut valkoiset, Alexander Nikiforow. Sotasurmat-projekti. Web Archive 2019.
  10. ↑ ”Landsmän hvilka stupat för mördarhand. Offer för de röda banditerna.”. Hufvudstadsbladet 1918 Kansalliskirjasto.