Andreas Hintze

Nykyään Andreas Hintze on erittäin tärkeä aihe, joka herättää laajaa kiinnostusta eri aloilla. Olipa kyseessä akateeminen, tieteellinen, sosiaalinen tai kulttuurinen ala, Andreas Hintze on onnistunut vangitsemaan asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion. Sen monet puolet ja seuraukset tekevät siitä jatkuvan tutkimuksen ja keskustelun aiheen. Tässä artikkelissa tutkimme Andreas Hintze:n eri näkökulmia ja pohdintoja sekä sen vaikutuksia nykyiseen yhteiskuntaan ja sen mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia.

Andreas Hintze

Andreas Peter Henrik Hintze[1] (ven. Андрей Иванович Гинце, Andrei Ivanovitš Gintse; 21. maaliskuuta 1827 Johannes, Viipurin lääni, Suomen suuriruhtinaskunta – 11. helmikuuta 1898 Johannes) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut suomalainen kenraali, joka toimi Sahalinin ensimmäisenä kuvernöörinä.[2]

Andreas Hintzen vanhemmat olivat Rokkalan lasitehtaan peilimestari, myöhemmin lääninsihteeri Johan Hintze ja Amalia Altman.[3] Hän kävi yksityiskoulun ja liittyi aliupseerina toiseen suomenmaalaiseen linjapataljoonaan vuonna 1844. Hintze siirrettiin Libaun jalkaväkirykmenttiin vuonna 1849. Hän osallistui sotatoimiin Unkarissa ja oli Krimin sodan aikana Liivinmaan ja Kuurinmaan rannikkovartiostossa.[2]

Hintze siirrettiin vuonna 1857 ensimmäiseen tarkk’ampujapataljoonaan. Vuonna 1864 hänestä tuli 13. tarkk’ampujapataljoonan komentaja. Vuodesta 1876 Hintze komensi Nizovskin 23. tarkkampujarykmenttiä ja vuonna 1882 hänet nimitettiin kenraalimajurina Itä-Siperian tarkkampujaprikaatin päälliköksi.[2]

Hintze nimitettiin Sahalinin sotilaskuvernööriksi vuonna 1884. Hän työskenteli aktiivisesti vankisiirtolana käytetyn saaren elinolojen ja infrastruktuurin järjestämiseksi. Hintze erosi armeijan palveluksesta vaimonsa sairauden takia vuonna 1888.[2] Hän palasi Suomeen ja osti seuraavana vuonna Kirjolan kartanon Georg von Alfthanilta.[3]

Lähteet

  1. ↑ Saksankielisessä kuolinilmoituksessa Andreas Peter Heinrich von Hintze. Kuolinilmoitus. Wiborgsbladet, 12.2.1898, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ a b c d Dudarets, G. I.: Posvjaštšenije generalu A. I. Gintse. Vestnik Sahalinskogo muzeja, 17/2010, s. 216–220. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b ”Kurkistus Kirjolaan” – hovin historiaa. Johannekselainen, 10/2012, s. 4. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)