Antero Karttunen

Nykyään Antero Karttunen on aihe, josta on tullut yhä tärkeämpi yhteiskunnassamme. Teknologian ja globalisaation myötä Antero Karttunen:stä on tullut kiinnostava kohde monille ihmisille ympäri maailmaa. Antero Karttunen on onnistunut vangitsemaan tutkijoiden, asiantuntijoiden ja tavallisten kansalaisten huomion joko terveyteen, talouteen tai ympäristöön kohdistuvien vaikutustensa vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme Antero Karttunen:n eri puolia sen alkuperästä sen mahdollisiin seurauksiin tulevaisuudessa.

Mauno Antero Karttunen (s. 17. tammikuuta 1936 Ilmajoki) on suomalainen musiikkitoimittaja ja -tuottaja, joka toimi Yleisradion musiikkipäällikkönä vuosina 1976–1999 ja Finnish Music Quarterlyn päätoimittajana 1984–1996. Koulutukseltaan hän on filosofian lisensiaatti.[1] Hän toimi Wienin filharmonikkojen uudenvuoden televisiokonserttien selostajana vuodesta 1961 vuoteen 2019 asti.[2]

Antero Karttunen syntyi Etelä-Pohjanmaan Ilmajoella, jossa hänen isänsä Mauno Karttunen toimi Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtorina. Lapsuutensa hän vietti Tuusulanjärven kulttuuriympäristössä isän siirryttyä ensin Tuusulan kansanopiston ja pian vastaperustetun Luther-opiston johtajaksi Järvenpäähän. Sotien jälkeen perhe palasi Etelä-Pohjanmaalle[3]. Antero Karttunen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1955 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1962 ja filosofian lisensiaatin tutkinnon 1977 Helsingin yliopistossa. Vuonna 1963 hän sai päästötodistuksen Sibelius-Akatemian konserttiosastolta. Hän aloitti uransa Yleisradiossa freelance-toimittajana opiskeluvuosinaan 1957–1962, toimi sitten muun muassa ohjelmatoimittajana, musiikkikriitikkona ja äänilevyarkiston päällikkönä, kunnes hänet nimitettiin Yleisradion musiikkipäälliköksi vuonna 1976.[1] Tässä tehtävässä hän vastasi klassisen musiikin koordinoinnista radiossa ja televisiossa sekä vastasi radion musiikkiosastosta ja toimi muun muassa Euroopan yleisradiounionin asiantuntijaryhmässä. Hän jäi eläkkeelle vuosituhannen vaihteessa.[4][5]

Vuonna 1984 Karttunen kutsuttiin Finnish Music Quarterlyn ensimmäiseksi päätoimittajaksi.[5]

Antero Karttusen puoliso vuodesta 1963 oli oopperalaulaja Heljä Angervo.[1] Hänen sisarensa oli tekstiilitaiteilija Riitta-Liisa Haavisto[3].

Kirjallisia teoksia

  • Tilasta ja sen olemuksesta Thomas Mannin romaanissa "Der Zauberberg". Helsingin yliopisto, 1962.
  • Temponkäytön tutkimus suurimuotoisten orkesteriteosten yhteydessä sovelletettuna Jean Sibeliuksen sinfonioista julkaistuihin äänilevyesityksiin. Lisensiaatintyö. Antero Karttunen, 1976.
  • Österbladh-suku : Karl Isak Wilhelm Österbladhin ja Hilda Helena Grenmanin jälkeläiset. Toimittaneet Hilkka Karttunen ja Antero Karttunen. A. Karttunen, 1995. ISBN 952-90-7458-1.
  • Radion sinfoniaorkesteri 1927–2002. Yleisradio, 2002. ISBN 951-43-0816-6.
  • Anja Ignatius : Sibeliuksen tulkitsija. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29001-7, CD-levy 951-0-29103-X.
  • Mies, joka ehdotti naisille äänioikeutta : Kustaa Killisen elämäkerta. Kuopion isänmaallinen seura, Minerva, 2006. ISBN 952-5591-87-5.
  • Valkoiset perheet punaisten puristuksissa 1918. Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-058-2.

Lähteet

  1. ↑ a b c Karttunen, Antero, Kuka kukin on 1978, Runeberg-projekti.
  2. ↑ Hautala, Harri: Poikkeusolotkaan eivät katkaise uudenvuoden soivaa perinnettä Wienissä – Konkariselostaja Antero Karttunen harmittelee yhä, että Sibelius putosi ohjelmasta vuonna 2015 Aamulehti. 31.12.2020. Viitattu 1.1.2021.
  3. ↑ a b Niemi, Päivi: Kouluneuvos Mauno Karttunen (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 12.7.1992. Viitattu 14.9.2018. (Tilaajille.)
  4. ↑ Gustafsson, Miia: Alkaako vuotesi perinteisellä uudenvuoden konsertilla Wienistä? Antero Karttusen tuttu ääni on selostanut sitä jo 57 vuoden ajan Yle Uutiset. 1.1.2018. Viitattu 1.1.2018.
  5. ↑ a b Tekijäesittely RSO:n historiikissa 2002.