Apostolinen vikaari

Nykymaailmassa Apostolinen vikaari on erittäin tärkeä ja laajaa yleisöä kiinnostava aihe. Apostolinen vikaari on herättänyt monien huomion sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen seurauksiin arkielämässä, ja se on herättänyt keskustelua ja pohdintaa sen tärkeydestä ja mahdollisista seurauksista. Vuosien varrella Apostolinen vikaari:tä ovat tutkineet ja analysoineet eri alojen asiantuntijat, jotka ovat perehtyneet sen eri puoliin sen alkuperästä sen kehittymiseen ajan myötä. Tässä artikkelissa tutkimme Apostolinen vikaari:n eri näkökulmia ja tarjoamme panoraamanäkymän sen merkityksestä ja vaikutuksesta nykymaailmassa.

Apostolinen vikaari on paavin sijaisen arvonimi valtiossa, jossa ei ole katolista piispaa. Tällainen henkilö johtaa apostolista vikariaattia. Nimitystä käytetään myös paavin erikoislähettilään arvonimenä. Norjan katolinen seurakunta kuului vuoteen 1892 asti Ruotsin apostoliseen vikariaattiin. Sen jälkeen apostolinen vikaari työskenteli sekä Oslossa että Tukholmassa. Tanska sai oman apostolisen vikaarin 1892 ja Suomi 1923.[1] Suomen apostolinen vikaarikunta korotettiin hiippakunnaksi 1955.

Katolisen kirkon paikallishallinnon järjestäminen riippuu kirkon aseman vakiintuneisuudesta alueella tai valtiossa. Uusi lähetysalue on aluksi papin johtama missio sui iuris. Sitä seuraa apostolinen prefektuura, jota johtaa apostoliseksi prefektiksi kutsuttu pappi. Hänet nimittää tehtäväänsä paavi ja hänellä on piispan valtuudet, mutta häntä ei ole vihitty piispaksi. Seuraava aste on apostolinen vikariaatti, jota seuraa piispan johtama hiippakunta.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  2. ↑ Spectrum, osa 10, s. 236: hakusana ”roomalaiskatolinen kirkko”. WSOY, 1976–1983.

Aiheesta muualla