Nykyään Assimilaatio (fonetiikka) on aihe, joka herättää monien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Alkuperäistään sen vaikutuksiin nyky-yhteiskuntaan Assimilaatio (fonetiikka) on ollut lukuisten keskustelujen kohteena ja se on herättänyt suurta kiinnostusta eri aloilla. Johtuipa historiallisesta merkityksestään, populaarikulttuuriin vaikutuksestaan tai merkityksestään tieteessä ja tekniikassa, Assimilaatio (fonetiikka) on ilmiö, joka kiehtoo edelleen niin asiantuntijoita kuin fanejakin. Tässä artikkelissa tutkimme Assimilaatio (fonetiikka):n eri puolia ja analysoimme sen vaikutuksia eri alueilla ymmärtääksemme paremmin sen merkitystä ja kattavuutta nyky-yhteiskunnassa.
Assimilaatio[1] foneettisena ilmiönä tarkoittaa äänteen muuttumista toista äännettä muistuttavaksi tai jopa sulautumista siihen. Suomen kielessä assimilaatio on ominaista etenkin n:lle. Esim. suomen sananmuodoissa, joiden loppuäänne on yleensä n, tämä n tavallisesti korvautuu p-alkuisen sanan edellä tavallisesti m:llä ja k-alkuisen sanan edellä tavallisesti äng-äänteellä. Kirjoituksessa tätä ei merkitä. Sen sijaan potentiaalin ne-tunnuksen ja toisen partisiipin nut-, nyt- tai nee-tunnuksen alku-n:n assimiloituminen edeltävän konsonantin kaltaiseksi merkitään, esimerkiksi juossee (ilman assimilaatiota olisi juosnee), ollut (ilman assimilaatiota olisi olnut). Toisaalta tällaisen tunnuksen edellä t-loppuisessa vartalossa t assimiloituu n:ksi, esim. osannut (ilman assimilaatiota olisi osatnut), osannee (ilman assimilaatiota olisi osatnee).
Ruotsin kielessä imperfektin tunnuksen -de alku-d assimiloituu soinnittoman konsonantin edellä sitä muistuttavaksi soinnittomaksi äänteeksi, t:ksi, esim. läste (ilman assimilaatiota olisi läsde).