Tässä artikkelissa tutkimme ja analysoimme yksityiskohtaisesti Bob Beamon-aihetta, joka on ollut kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteena vuosien ajan. Bob Beamon on aihe, joka on herättänyt keskustelua eri alueilla ja aloilla tieteestä politiikkaan, mukaan lukien kulttuuri ja yhteiskunta yleensä. Vuosikymmenten aikana Bob Beamon on kehittynyt ja saanut uusia ulottuvuuksia, mikä on herättänyt jatkuvaa kiinnostusta ymmärtää sen vaikutukset ja seuraukset. Tässä mielessä on ratkaisevan tärkeää tarkastella kriittisesti eri näkökulmia ja lähestymistapoja, jotka liittyvät Bob Beamon:een, jotta voimme syventää ymmärrystämme ja luoda rakentavaa keskustelua tästä aiheesta.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Bob Beamon | |||
Maa: ![]() | |||
Miesten yleisurheilu | |||
![]() | |||
![]() |
México 1968 | pituus |
Robert ”Bob” Beamon (s. 29. elokuuta 1946 Jamaica, New York City, New York) on yhdysvaltalainen pituushyppääjä ja olympiavoittaja.
Bob Beamon tunnetaan 1968 Méxicon olympiakisojen pituushypyn voittotuloksestaan 890 senttimetriä, joka kesti maailmanennätyksenä peräti 23 vuotta.[1] Hän rikkoi tuolloin voimassa olleen maailmanennätyksen 55 senttimetrillä. Beamonin paras tulos urallaan ennen Méxicon haamuhyppyä oli ollut 833 cm ja olympialaisten jälkeen hän ylsi parhaimmillaan 822 senttimetrin hyppyyn.
Beamon hyppäsi tuloksensa ensimmäisellä yrittämällä. Olosuhteet olivat hänen puolellaan. Suorituspaikka sijaitsi noin kahden kilometrin korkeudessa merenpinnasta, minkä ansiosta ilmanvastus oli vähäisempi kuin lähempänä merenpintaa. Myötätuulta oli juuri sallitut kaksi metriä sekunnissa, joten tulos voitiin hyväksyä ennätykseksi. Askelmerkkien kanssa usein vaikeuksissa ollut Beamon myös osui lankulle ihanteellisen ”senttejä säästävällä” tavalla.
Beamonin tuloksen rikkoi vasta Mike Powell vuonna 1991 yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Tokiossa (895 cm). Beamonin 890 cm on kuitenkin edelleen olympiaennätys ja kaikkien aikojen toiseksi pisin sallituissa oloissa tehty hyppy.
Ennen olympialaisia Beamon oli voittanut 22 kilpailuaan 23:sta. Vuoden 1967 Pan-Amerikan kisoissa hän oli voittanut hopeaa.
Beamonin äiti kuoli pojan ollessa alle vuoden ikäinen ja hän ei koskaan saanut tietää biologista isäänsä.
Urheilu-uransa jälkeen hän toimi monissa nuorisourheilua tukevissa projekteissa ja oli myös Olympiaurheilijoiden taidemuseon johtajana Floridassa, jossa hän vieläkin asuu.[2]
1896: Ellery Clark | 1900: Alvin Kraenzlein | 1904: Myer Prinstein | 1908: Frank Irons | 1912: Albert Gutterson | 1920: William Pettersson | 1924: William DeHart Hubbard | 1928: Edward Hamm | 1932: Ed Gordon | 1936: Jesse Owens | 1948: Willie Steele | 1952: Jerome Biffle | 1956: Gregory Bell | 1960: Ralph Boston | 1964: Lynn Davies | 1968: Bob Beamon | 1972: Randy Williams | 1976: Arnie Robinson | 1980: Lutz Dombrowski | 1984: Carl Lewis | 1988: Carl Lewis | 1992: Carl Lewis | 1996: Carl Lewis | 2000: Iván Pedroso | 2004: Dwight Phillips | 2008: Irving Saladino | 2012: Greg Rutherford | 2016: Jeff Henderson | 2020: Miltiádis Tentóglou | 2024: Miltiádis Tentóglou |