Tässä artikkelissa aiomme analysoida ja keskustella yksityiskohtaisesti aiheesta César Franck, aihe, joka on herättänyt ihmisten huomion eri aloilta ja joka on herättänyt suurta kiinnostusta yhteiskunnassa yleensä. César Franck on aihe, joka on herättänyt keskustelua ja ristiriitaisia mielipiteitä, koska se on merkityksellinen ja vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme César Franck:een liittyviä erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja sekä niiden vaikutuksia ja mahdollisia seurauksia tulevaisuudessa. Tämä analyysi pyrkii edistämään aiheen syvempää ja täydellisempää ymmärtämistä, ja tavoitteena on edistää rakentavaa ja rikastuttavaa vuoropuhelua.
César Franck | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | César-Auguste-Jean-Guillaume-Hubert Franck |
Syntynyt | 10. joulukuuta 1822 |
Kuollut | 8. marraskuuta 1890 (67 vuotta) |
Muusikko | |
Tyylilajit | ooppera, sinfonia ja länsimainen taidemusiikki |
Soittimet | urut |
![]() Nimikirjoitus |
|
Aiheesta muualla | |
www.cesar-franck.org | |
|
César-Auguste-Jean-Guillaume-Hubert Franck (10. joulukuuta 1822 Liège – 8. marraskuuta 1890 Pariisi) oli belgialainen säveltäjä ja urkuri.[1] Franck vietti suurimman osan elämästään Ranskassa. Häntä on pidetty Bachin jälkeen jopa merkittävimpänä urkusäveltäjänä. Tunnetuin Franckin teos on kuitenkin hänen sonaattinsa viululle ja pianolle A-duuri, joka kuuluu kamarimusiikin keskeisimpään perusohjelmistoon.
Franck syntyi Liègessä ja pääsi vuonna 1837 Pariisin konservatorioon.[2] Vuonna 1842 hän palasi Belgiaan, mutta viipyi siellä vain kaksi vuotta. Franck eli vuodesta 1844 kuolemaansa saakka Pariisissa.
Pariisissa Franck elätti itsensä opettamalla musiikkia. Hänellä oli myös lukuisia virkoja urkurina vuodesta 1847 lähtien, tärkeimpänä vastavalmistuneen Sainte-Clotilde-basilikan pääurkurin toimi, jota Franck hoiti kuolemaansa asti. Franckin ensimmäinen kokoelma urkusävellyksiä julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 1868. Vuonna 1872 Franck pääsi urkujensoiton professoriksi Pariisin konservatorioon. Hän opetti muun muassa Vincent d’Indyä, Ernest Chaussonia, Louis Vierneä ja Henri Duparcia; näistä erityisesti d’Indy piti Franckia esikuvanaan.
Franck loukkaantui vuonna 1890 liikenneonnettomuudessa. Hän kuoli saamiinsa vammoihin saman vuoden marraskuussa. Ennen kuolemaansa hän ehti viimeistellä kolme koraaliaan uruille.[2]
Franck sävelsi muun muassa sinfonian (1886–1888) ja useita pienimuotoisia teoksia. Hänet tunnettiin myös taitavana improvisoijana.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Kuusi kappaletta vuonna 1868
Alexandre Guilmantin konserttiin Trocadéro-palatsiin Aristide Cavaillé-Collin rakentamille uruille Pariisin maailmannäyttelyyn 1878:
Kolme koraalia vuonna 1890 (Nämä eivät ole koraaleita samassa mielessä kuin esimerkiksi Bachin koraalialkusoitot vaan konserttikappaleita.)