Seuraavassa artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Daytonin rauhansopimus:tä, aihetta, joka on erittäin tärkeä ja kiinnostava tämän päivän yhteiskunnassa. Vuosien varrella Daytonin rauhansopimus on kiinnittänyt tutkijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion ja synnyttänyt useita keskusteluja ja pohdintoja sen tärkeydestä, vaikutuksista ja mahdollisista ratkaisuista. Tarkastellaan eri lähestymistapoja ja näkökulmia Daytonin rauhansopimus:n eri puolia tarjoten syvällisen ja kriittisen analyysin, joka laajentaa tietämystämme ja ymmärrystämme tästä aiheesta. Epäilemättä Daytonin rauhansopimus:llä on perustavanlaatuinen rooli jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla, joten on välttämätöntä käsitellä sitä tiukasti ja vakavasti osallistuakseen keskusteluun ja kollektiiviseen pohdiskeluun.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Teksti on ilmeisesti käännös en.wikipediasta, ja eri syistä käännös olisi syytä tarkistaa, mieluiten lähteistä. |
Daytonin rauhansopimus | |
---|---|
![]() Sopimuksen allekirjoittajat vasemmalta oikealle Slobodan Milošević, Alija Izetbegović, Franjo Tuđman. |
|
Allekirjoitettu | 14. joulukuuta, 1995 |
Allekirjoituspaikka | Wright-Pattersonin tukikohta, Dayton, Ohio |
Kielet | ranska, englanti |
Osapuolet |
Daytonin rauhansopimus tai Dayton-Pariisi-sopimus on rauhansopimus, joka solmittiin marraskuussa 1995 Wright-Pattersonin tukikohdassa Yhdysvalloissa Ohiossa lähellä Daytonia ja allekirjoitettiin 14. joulukuuta 1995 Pariisissa. Sopimus päätti kolme ja puoli vuotta kestäneen Jugoslavian hajoamissotiin kuuluneen Bosnian sodan.
Vaikka Daytonin rauhansopimuksen pääkohdista oli keskusteltu jo vuodesta 1992 asti[1], neuvottelut käynnistyivät vasta sen jälkeen kun kroaatit ja bosniakit olivat toteuttaneet Operaatio Myrskyn ja hallituksen joukot hyökänneet Serbiaan Naton operaatio Deliberate Forcen tukemana. Neuvotteluja varjostivat Srebrenican verilöyly ja syytökset Bosnian serbijohtajia kohtaan. Syyskuun ja lokakuun 1995 aikana erityisesti Yhdysvallat ja Venäjä alkoivat painostaa osapuolten johtajia osallistumaan neuvotteluihin Daytonissa.
Neuvotteluja käytiin 1.–21. marraskuuta 1995. Niihin osallistuivat Jugoslavian liittotasavallan presidentti Slobodan Milošević (Bosnian serbien edustajana Radovan Karadžićin poissaolosta johtuen), Kroatian presidentti Franjo Tuđman, Bosnia ja Hertsegovinan presidentti Alija Izetbegović ja ulkoministeri Muhamed Sacirbey.
Rauhankonferenssin johtajana oli Yhdysvaltain ulkoministeri Warren Christopher, neuvottelijana Richard Holbrooke ja edustajina EU:n erityisedustaja Carl Bildt ja Venäjän varaulkoministeri Igor Ivanov. Konferenssiin osallistuivat myös tuolloinen Yhdysvaltain Euroopan joukkojen komentaja yhdysvaltalaiskenraali Wesley Clark ja brittieversti David Leakey.
Syrjäinen neuvottelupaikka valittiin paitsi turvallisuussyistä, myös siksi että osallistujat neuvottelisivat neuvottelupöydässä eivätkä median välityksellä.
Sopimus allekirjoitettiin muodollisesti 14. joulukuuta 1995 Pariisissa.[2] Sen allekirjoittivat myös Ranskan presidentti Jacques Chirac, Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton, Ison-Britannian pääministeri John Major, Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja Venäjän pääministeri Viktor Tšernomyrdin.
Bosnian ja Hertsegovinan nykyisenen poliittinen jako ja sen hallitusmuoto määriteltiin Perustuslailla. Olennaisin osa sopimusta oli maan jako kahteen poliittiseen kokonaisuuteen, Bosnia ja Hertsegovinan federaatioon ja Serbitasavaltaan.
Sopimuksen mukaan kansainvälisiä järjestöjä tulisi tarkkailemaan, valvomaan ja soveltamaan sopimuksen noudattamista. Nato-johtoiset IFOR-joukot asetettiin vastaamaan sopimuksen sotilaallisista kohdista. Joukot ottivat rauhanturvaamisvastuun YK-johtoisilta UNPROFOR-joukoilta 20. joulukuuta 1995.
Rauhaa pidettiin Bosniassa laihana kompromissina ja ulkovaltojen saneluna. Bosniakit katsoivat rauhan vahvistaneen etnisen puhdistuksen. Elämä palautui Bosniassa normaaliksi, mutta etniset ryhmät pysyttelivät erillään. Bosniakkien, serbien ja kroaattien väliset avioliitot olivat harvinaisia. Lisäksi poliittinen yhteistyö kansanryhmien välillä oli hyvin takkuista ja vaikeaa. Siksi korruptio, nepotismi ja työttömyys leimasivat arkea ja politiikkaa. Serbien entiteetin johto väläytteli alueen irtautumista Bosniasta.