Edvard von Boehm

Seuraavassa artikkelissa aiomme tutkia ja analysoida Edvard von Boehm perusteellisesti. Tämä aihe on kiinnittänyt tutkijoiden ja asiantuntijoiden huomion viime vuosina ja synnyttänyt keskustelua, joka jatkuu tänään. Alkuperäistään sen merkitykseen nyky-yhteiskunnassa Edvard von Boehm on ollut tutkimusten ja tutkimusten kohteena, jotka ovat tuoneet valoa sen monimuotoisuuteen ja sen vaikutuksiin eri aloilla. Tutkimme monialaisen lähestymistavan kautta tämän aiheen ympärillä olevia erilaisia ​​näkökulmia ja sen vaikutuksia jokapäiväiseen elämään. Lisäksi perehdymme Edvard von Boehm:een liittyviin vähän tunnettuihin näkökohtiin ja viimeisimpiin uutisiin, tavoitteenamme tarjota lukijalle täydellinen ja päivitetty näkemys tästä kiehtovasta aiheesta.

Edvard von Boehm (vuoteen 1903 Boehm; 14. heinäkuuta 1841 Sortavala – 25. tammikuuta 1919 Helsinki) oli suomalainen virkamies ja senaattori.[1]

Edvard Boehmin vanhemmat olivat kauppias Christian Edvard Boehm ja Emilia Aurelia Wahlberg. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion lukiosta vuonna 1860 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1864. Hän opiskeli sen jälkeen lakia ja sai varatuomarin arvon 1869. Boehm toimi vuosina 1883–1895 Suomen passiviraston päällikkönä Pietarissa sekä Hämeen läänin kuvernöörinä 1895–1899. Vuosina 1900–1905 hän oli senaatin talousosaston jäsenenä sekä siviilitoimituskunnan päällikkönä ja sen jälkeen Helsingin keisarillisen palatsin hoitajana vuoteen 1917 asti.[1]

Boehm sai valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1885, ja hänet aateloitiin vuonna 1903 nimellä von Boehm.[1] Hänestä polveutuu von Boehmin aatelissuku, joka esiteltiin Ritarihuoneelle vuonna 1904.[2] Edvard von Boehmin pojanpoika oli taidemaalari ja -graafikko Tuomas von Boehm.[3]

Lähteet

  1. ↑ a b c Edvard von Boehm. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
  2. ↑ von Boehm. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.
  3. ↑ Karjalainen, Tuula: ”Boehm, Tuomas von (1916–2000)”, Suomen kansallisbiografia, osa Hakemisto, s. 26–27. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 951-746-441-X Teoksen verkkoversio.