Erwin Stresemann

Nykyään Erwin Stresemann on aihe, joka on herättänyt monien ihmisten huomion ja kiinnostuksen ympäri maailmaa. Tekniikan ja globalisaation myötä Erwin Stresemann:stä on tullut keskeinen osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Muodista politiikkaan Erwin Stresemann on soluttautunut modernin yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin. Koska on niin monia erilaisia ​​mielipiteitä ja näkökulmia, on tärkeää syventyä Erwin Stresemann:n aiheeseen ymmärtääksesi sen vaikutusta ja merkitystä nykymaailmassa. Tässä artikkelissa tutkimme Erwin Stresemann:n monia puolia ja analysoimme sen vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan.

Erwin Stresemann

Erwin Stresemann (22. marraskuuta 1889 Dresden – 20. marraskuuta 1972 Berliini) oli saksalainen eläintieteilijä.

Erwin Stresemann oli apteekkari Richard Stresemannin ja tämän vaimon Marien poika. Hän opiskeli vuodesta 1908 alkaen luonnontieteitä, erityisesti eläintiedettä, Jenassa, Freiburgissa ja Münchenissä. Hänet promovoitiin filosofian tohtoriksi 1920 Münchenin yliopistossa.

1921 hän sai assistentin viran Berliinin eläinmuseossa ja 1924 alkaen museon lintutieteellisen osaston johtajana. 1930 hän sai professorin arvon ja 1946–1959 hän oli Zoologischen Museum der Humboldt-Universität Berlinin johtaja. Hänen työnsä oli esimerkkinä monille nuoremmille tiedemiehille, muun muassa Ernst Mayrille ja Bernhard Renschille.

Stresemann oli Saksan lintutieteellisen yhdistyksen (Deutschen Ornithologen-Gesellschaft) pääsihteeri, puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja. Hän oli Journal für Ornithologien päätoimittaja 1922–1945. Stresemann oli eräs 20. vuosisadan kaikkein merkittävimpiä lintutieteilijöitä.

Stresemannin tieteellinen tuotanto oli hyvin laaja. Hän kuvaili ja nimesi lukuisia lintuja, muun muassa pikkuvarpusen alalajin kansuensis 1932. Hänen kunniakseen on nimetty useita lintulajeja: valkoposkikotinga (Zaratornis stresemanni), isosukastapakulo (Merulaxis stresemanni), raitavatsakipuaja (Hylexetastes stresemanni), bougainvillenmesikko (Stresemannia bougainvillei), etiopiannaakka (Zavattariornis stresemanni) ja malaitanrilli (Zosterops stresemanni).[1]

Teoksia

  • Die Paulohisprache : ein Beitrage zur amboinischen Sprachengruppe (M. Nijhoff, ’s-Gravenhage, 1918).
  • Avifauna Macedonica; die ornithologischen Ergenisse der Forschungsreisen, unternommen nach Mazedonien durch Prof. Dr. Doflein und Prof. L. Müller ... in den Jahren 1917 und 1918 (Dultz & co., Munich, 1920).
  • Die lauterscheinungen in den ambonischen sprachen (D. Reimer, Berlin, 1927).
  • Exkursionsfauna von Deutschland (3 osaa, Volk und Wissen, Berlin, 1955).
  • Avec Leonid Aleksandrovich Portenko (1896-1972), Atlas der Verbreitung palaearktischer Vögel (Akademie-Verlag, Berlin, 1960).
  • Die Entwicklung der Ornithologie, von Aristoteles bis zur Gegenwart (F. W. Peters, Berlin, 1951).

Lähteet

  1. ↑ Maailman linnut (Arkistoitu – Internet Archive)