Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö

Nykymaailmassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle yhteiskunnalle. Sen vaikutukset vaihtelevat tieteellisistä ja teknologisista näkökohdista sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on vanginnut asiantuntijoiden ja fanien huomion ja synnyttänyt laajaa keskustelua. Sen vaikutus heijastuu useilla jokapäiväisen elämän osa-alueilla kommunikaatiotavasta tapaamme suorittaa päivittäisiä toimintojamme. Tässä artikkelissa tutkimme Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö:n eri puolia ja sen vaikutusta nykyiseen ympäristöömme.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö
Organization for Security and Co-operation in Europe
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot.
Perustettu 3. heinäkuuta 1973 Helsinki, Suomi[1]
Päämaja Wien, Itävalta
Jäsenet 57 jäsenvaltiota
Viralliset kielet englanti, espanja, italia, ranska, saksa, venäjä[2]
Puheenjohtaja Ian Borg
Aiheesta muualla
Sivusto

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj, ETYJ[3]) (engl. OSCE – Organization for Security and Cooperation in Europe) on järjestö, jossa on jäseninä 57 valtiota Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa. Se perustuu vuonna 1975 Helsingissä järjestetylle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssille (ETYK), josta muodostui vuonna 1994 pysyvä kansainvälinen järjestö vuoden 1992 seurantakonferenssin pohjalta. ETYJin päämaja sijaitsee Wienissä, Itävallassa. ETYJ käsittelee laajasti kolmeen eri pääryhmään liittyviä turvallisuuskysymyksiä:

  1. poliittis-sotilaalliset kysymykset
  2. talous- ja ympäristökysymykset
  3. niin kutsutun inhimillisen ulottuvuuden (ihmisoikeus-) kysymykset.

Näitä ulottuvuuksia kutsuttiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen aikana koreiksi, koska ajatuksia koottiin ikään kuin (paperi)koreihin. Kolmas kori, joka koski ihmisoikeuksia, oli tai sen katsottiin olleen Neuvostoliitolle epäedullinen, koska se tarjosi perusteen ihmisoikeusryhmien työskentelylle Neuvostoliitossa ja muissa Varsovan liiton maissa. Sen sijaan vuoden 1975 kokoukseen liittyvä toisen maailmansodan jälkeisten rajojen yleinen tunnustaminen katsottiin Neuvostoliitolle edulliseksi.

ETYJillä on toimintaa lähinnä Itä-Euroopassa, missä kansainvälisen läsnäolon katsotaan vahvistavan turvallisuutta. Esimerkkejä tästä ovat Kosovo, Bosnia ja Hertsegovina, Moldova ja Georgia. Näissä hankkeissa isäntävaltioita pyritään opastamaan lähinnä maan demokratisointiin ja ihmisoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.

ETYJ harjoittaa siviilikriisinhallintaa, muun muassa vaalitarkkailua vaikuttaen siirtymätapauksien demokratisoitumisprosesseihin.

ETYJin toiminnan suuntalinjat päätetään kahden vuoden välein järjestettävässä huippukokouksessa. Huippukokoukset julkaisevat loppuasiakirjan, jossa määritetään Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön kehittämisen suuntaa.

ETYJin luottamusta ja turvallisuutta lisäävä toiminta

ETYJin tärkein asiakirja on säännöllisesti uusittu Wienin asiakirja. Se on sotilaallista turvallisuutta käsittelevä, osanottajavaltioiden luottamusta ja turvallisuutta kehittävä säännöstö. Asiakirjaa täydennetään aika ajoin järjestön elimien päätöksellä. Wienin asiakirjan tärkeimmät tekijät ovat:

  • vuotuinen tiedonvaihto koskien osanottajavaltioiden asevoimia, puolustussuunnittelua ja budjetointia
  • edellä mainitun tiedon verifiointi tarkastuksin tai arviointikäynnein
  • sotaharjoitusten ja joukkojen siirron ennaltailmoitusvelvoite
  • vierailujen ja uuden kaluston esittelyn järjestämisvelvoite
  • asevoimien demokraattinen käyttäytymissäännöstö ja sen koulutusvelvoite
  • vaarallisten, luonteeltaan sotilaallisten tapahtumien ennaltailmoitusvelvoite sekä mahdollisuus selvitysten pyyntöön em. tapauksissa

Avoin taivas -sopimus

Pääartikkeli: Avoin taivas -sopimus

ETYJin yhteydessä on vuonna 1992 solmittu Avoin taivas -sopimus, jonka on allekirjoittanut 28 maata. Sopimus tuli voimaan 1. tammikuuta 2002, kun 20 sopimusvaltiota oli ratifioinut sen. Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot sallivat tarkkailu- ja ilmakuvauslentojen suorittamisen toistensa ilmatilassa vastavuoroisuusperiaatteella.

Osanottajavaltiot

  ETYJin osanottajavaltiot
  ETYJin yhteistyökumppanit

ETYJillä on 57 osanottajavaltiota Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

Huippukokoukset

Isäntämaa[4] Kaupunki[4] Päivämäärä [4]
 Kazakstan Astana 1-2. joukukuuta 2010
 Turkki Istanbul 18-19, marraskuuta 1999
 Portugali Lissabon 2-3. joukukuuta 1996
 Unkari Budapest 5-6.joukukuuta 1994
 Suomi Helsinki 9-10. heinäkuuta 1992
 Ranska Pariisi 19-21. marraskuuta 1990
 Suomi Helsinki 30. heinäkuuta- 1.elokuuta 1975

Seurantakokoukset

Isäntämaa[5] Kaupunki [5] Päivämäärä [5]
 Jugoslavia Belgrad 4. lokakuuta 1977 - 9. maaliskuuta 1978
 Espanja Madrid 11. marraskuuta 1980 - 9. syyskuuta 1983
 Itävalta Wien 4. marraskuuta 1986 - 19. tammikuuta 1989
 Suomi Helsinki 24. maaliskuuta - 8. heinäkuuta 1992
 Unkari Budapest 10. lokakuuta - 2. joulukuuta 1994
 Itävalta Wien 4. - 22. marraskuuta 1996
 Portugali Lissabon
 Itävalta Wien 1. lokakuuta - 20. syyskuuta 1999
 Turkki Istanbul 10 .marraskuuta 1999
 Puola Varsova 30.syyskuuta-8.lokakuuta 2010
 Itävalta Wien 18.–26. lokakuuta 2010
 Kazakstan Astana 26.–28. marraskuuta 2010

Ministerineuvoston kokoukset

Sija[6] Päiväys[6] Kaupunki [6] Isäntämaa[6]
30.[7] 30. marraskuuta - 1. joulukuuta 2023 Skopje  Pohjois-Makedonia
29. 1-2 .joulukuuta 2022 Łódź  Puola
28. 2-3 .joulukuuta 2021 Tukholma  Ruotsi
27. 3-4 .joulukuuta 2020 Tirana  Albania
26. 5-6 .joulukuuta 2019 Bratislava  Slovakia
25. 6-7 .joulukuuta 2018 Milano  Italia
24. 7-8 .joulukuuta 2017 Wien  Itävalta
23. 8-9 .joulukuuta 2016 Hampuri  Saksa
22. 3-4 .joulukuuta 2015 Belgrad  Jugoslavia
21. 4-5 .joulukuuta 2014 Basel  Sveitsi
20. 5-6 .joulukuuta 2013 Kiova  Ukraina
19. 6-7 .joulukuuta 2012 Dublin  Irlanti
18. 6-7 .joulukuuta 2011 Vilna  Liettua
17. 1-2 .joulukuuta 2009 Ateena  Kreikka
16. 4-5 .joulukuuta 2008 Helsinki  Suomi
15. 29-30 .marraskuuta 2007 Madrid  Espanja
14. 4-5 .joulukuuta 2006 Bryssel  Belgia
13. 5-6 .joulukuuta 2005 Ljubljana  Slovenia
12. 6-7 .joulukuuta 2004 Sofia  Bulgaria
11. 1-2 .joulukuuta 2003 Maastricht  Alankomaat
10. 6-7 .joulukuuta 2002 Porto  Portugali
9. 3-4 .joulukuuta 2001 Bukarest  Romania
8. 27-28 .marraskuuta 2000 Wien  Itävalta
7. 2-3 .joulukuuta 1998 Oslo  Norja
6. 18-19 .joulukuuta 1997 Kööpenhamina  Tanska
5. 7-8 .joulukuuta 1995 Budapest  Unkari
4. 30 .marraskuuta - 1 .joulukuuta 1993 Rooma  Italia
3. 14-15 .joulukuuta 1992 Tukholma  Ruotsi
Ylimääräinen ministerikokous 24, maaliskuuta 1992 Helsinki  Suomi
2. 30-31. tammikuuta 1992 Praha  Tšekki
Ylimääräinen ministerikokous 10. syyskuuta 1991 Moskova  Venäjä
1. 19-20. kesäkuuta 1991 Berliini  Saksa
Ulkoministerien kokous 1-2. lokakuuta 1990 New York  Yhdysvallat
Konsultaatiokokous 3-7. heinäkuuta 1973 Helsinki  Suomi

Puheenjohtajat

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtaja johtaa järjestön toimintaa. Puheenjohtajamaa valitaan järjestön jäsenmaista vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajamaan ulkoministeri toimii järjestön puheenjohtajana. Suomi on ollut puheenjohtajamaana viimeksi vuonna 2008.

Luopunut puheenjohtajamaa, puheenjohtajamaa ja vastaanottava puheenjohtajamaa toimivat myös troikaksi kutsuttuna ETYJin kolmikkona jatkuvuuden turvaamiseksi.

Vuosi Puheenjohtaja[8][9] Valtio
1991 Hans-Dietrich Genscher  Saksa
1992 Jiří Dienstbier ja Jozef Moravčík  Tšekkoslovakia
1993 Margare.a af Ugglas  Ruotsi
1994 Beniamino Andreatta ja Antonio Martino  Italia
1995 László Kovács  Unkari
1996 Flavio Cotti  Sveitsi
1997 Niels Helveg Petersen  Tanska
1998 Bronisław Geremek  Puola
1999 Knut Vollebaek  Norja
2000 Wolfgang Schuessel ja Benita Ferrero-Waldner  Itävalta
2001 Mircea Geoană  Romania
2002 Jaime Gama ja Antonio Martins da Cruz  Portugali
2003 Jaap de Hoop Scheffer ja Bernard Bot  Alankomaat
2004 Solomon Passy  Bulgaria
2005 Dimitrij Rupel  Slovenia
2006 Karel De Gucht  Belgia
2007 Miguel Ángel Moratinos  Espanja
2008 Ilkka Kanerva ja Alexander Stubb  Suomi
2009 Ntóra Bakogiánni ja Geórgios Papandréou  Kreikka
2010 Kanat Saudabajev  Kazakstan
2011 Audronius Ažubalis  Liettua
2012 Eamon Gilmore  Irlanti
2013 Leonid Kožara  Ukraina
2014 Didier Burkhalter  Sveitsi
2015 Ivica Dačić  Serbia
2016 Frank-Walter Steinmeier  Saksa
2017 Sebastian Kurz ja Karin Kneissl  Itävalta
2018 Angelino Alfano jaEnzo Moavero Milanesi  Italia
2019 Miroslav Lajčák  Slovakia
2020 Edi Rama  Albania
2021 Ann Linde  Ruotsi
2022 Zbigniew Rau  Puola
2023 Bujar Osmani  Pohjois-Makedonia
2024 Ian Borg  Malta

Lähteet

  1. ↑ Astikainen, Arto: Viisi askelta Finlandia-taloon Helsingin Sanomat. 31.7.2005. Viitattu 29.6.2023.
  2. ↑ OSCE website now available in six official languages 30.6.2017. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö. Viitattu 2.8.2022. (englanniksi)
  3. ↑ Lyhenneluettelo: E Kielitoimiston ohjepankki. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 10.4.2022.
  4. ↑ a b c Summits www.osce.org. Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Review Conferences www.osce.org. Viitattu 10.12.2023. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d Ministerial Councils www.osce.org. Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
  7. ↑ 30th OSCE Ministerial Council www.osce.org. Viitattu 6.12.2023. (englanniksi)
  8. ↑ Former OSCE Chairpersons-in-Office www.osce.org. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  9. ↑ Ann Linde www.osce.org. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö

Puheenjohtaja | Kolmikko | Puheenjohtajan edustajat | Parlamentaarinen yleiskokous | Demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto | Kansallisten vähemmistöjen pääkomissaari | Joukkotiedotusvälineiden vapauden edustaja | Sihteeristö | Korkean tason suunnitteluryhmä | Tuki kahdenkeskisten sopimusten toimeenpanolle