Fragging

Yhdysvaltalainen sirpalekranaatti eli "fragmentation grenade" M-61 vuodelta 1969.

Fragging on englannin kielen käsikranaattia (engl. fragmentation grenade) tarkoittavasta sotilasslangisanasta frag johdettu termi, jolla viitataan omien esimiesten murhiin käsikranaatein tai laajemmin määriteltynä muillakin tavoin Yhdysvaltain asevoimissa. Termi tuli tunnetuksi Vietnamin sodan aikana.

Yhdysvaltojen asevoimissa tapauksia, joissa alaiset ovat tappaneet esimiehiään, on esiintynyt Yhdysvaltain asevoimissa jo vapaussodasta lähtien. Täydellisiä tilastoja ei pidetty, mutta ilmiö oli kuitenkin suhteellisen harvinainen aina Vietnamin sotaan saakka, jonka aikana termi tuli tunnetuksi. Ilmiön tunnetuimmassa muodossa alaiset surmasivat esimiehensä öisin näiden nukkuessa heittämällä nukkumapaikalle sirpalekranaatin, jota englanninkielinen ilmaus ”fragmentation grenade” tarkoittaa. Termillä kuitenkin alettiin viitata myös esimerkiksi ampumalla tai yliajamalla tehtyihin tahallisiin surmaamisiin. Eniten näitä tapahtui vuosien 1968 ja 1972 välillä; erityisen yleisiä ne olivat takalinjan joukoissa. Tapauksia ilmeni sekä armeijassa että merijalkaväessä. Ongelma ei ollut marginaalinen, sillä Yhdysvaltojen asevoimien arvioiden mukaan Vietnamin sodassa sai tapauksien seurauksena vuosina 19701971 surmansa noin 60 armeijan esimiestä. Kaikkiaan tapauksia tai niiksi epäiltyjä oli 830, joista 333 vuonna 1971. Suuri osa amerikkalaisjoukoista vedettiin pois Vietnamista vuonna 1972, minkä jälkeen myös tapaukset harvinaistuivat.

Fragging-ilmiölle on esitetty useita eri syitä. Yhdysvallat oli yhteiskunnallisessa myllerryksessä. Se yhdistyi Vietnamissa asevoimien usein kehnoon organisaatiokykyyn, joka heijastui monesti yksiköiden heikkona suorituskykynä ja huonona johtamisena. Sodassa esiin nousseita yhteiskunnallisia ongelmia olivat esimerkiksi sodan vastustus, rotuajattelu ja huumeiden käyttö. Johtokykyä heikensivät myös käytäntö pitää sotilaita Vietnamissa 12 kuukauden jaksoissa kerrallaan sekä tapa siirtää esimiehiä paikasta toiseen heidän Vietnamissa ollessaan. Tällaiset toimintatavat heikensivät yhteishengen kehittymistä esimiesten ja alaisten välillä. Näin asevoimien sisäinen kriisi johti fraggingin kaltaisiin ilmiöihin.

Lähteet

  1. a b c John Whiteclay Chambers II: The Oxford Companion to American Military History, s. 279. Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-507198-0. (englanniksi)
  2. Tieteen kuvalehti Historia 10/2013, s.10