Franz Bopp

Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Franz Bopp, josta on tullut ajankohtainen nyky-yhteiskunnan eri alueilla. Tämä aihe on herättänyt keskustelua ja analyyseja eri yhteyksissä tieteen ja akateemisen alalta kulttuuri- ja sosiaalialalle. Tässä artikkelissa tutkimme Franz Bopp:een liittyviä eri puolia ja näkökulmia ymmärtääksemme sen vaikutusta ja laajuutta nykyään. Yksityiskohtaisen ja tarkan analyysin avulla pyrimme tarjoamaan kattavan näkemyksen Franz Bopp:stä ja käsittelemään sen vaikutuksia ja seurauksia jokapäiväisen elämän eri alueilla.

Franz Bopp

Franz Bopp (14. syyskuuta 1791, Mainz — 23. lokakuuta 1867, Berliini) oli saksalainen kielitieteilijä, joka osaltaan oli vakiinnuttamassa sanskriitin johtavaa asemaa indoeurooppalaisten kielten vertailevassa tutkimuksessa useiksi sukupolviksi[1][2] ja kehitti merkittävästi historiallis-vertailevan kielitieteen menetelmiä keskittymällä vertailussaan mieluummin verbitaivutukseen kuin kantasanastoon. Yhdessä tanskalaisen Rasmus Raskin kanssa Bopp oli 1800-luvun alkupuolen merkittävin kielentutkija ja tätäkin vaikutusvaltaisempi.[2][3]

Bopp yritti turhaan etsiä sanskriitin, persian, kreikan, latinan ja saksan kielen yhteistä alkuperää,[3] mutta toisin kuin Friedrich Schlegel, hän ei koskaan erehtynyt pitämään sanskriittia kaivattuna kantakielenä.[1] Hänen pääteoksensa oli kuudessa osassa pitkin väliajoin ilmestynyt Vergleichende Grammatik (1833–52), joka valmistuessaan alkoi edustaa jo vanhentunutta tutkimusnäkemystä, ja kymmenkunta vuotta myöhemmin August Schleicherin Compendium jo uudistikin alan.[2]

Elämä ja ura

Bopp syntyi Mainzissa, mutta perheensä pian sen jälkeen muutettua kävi koulunsa Aschaffenburgissa. Jo varhaisella iällä hän osoitti kyvykkyyttä vieraisiin kieliin. Tutustuttuaan klassisiin kieliin kreikkaan ja latinaan samoin kuin hepreaan ja goottiin, hänen kiinnostuksensa suuntautui itäisiin kieliin, etenkin sanskriittiin, jota opiskellakseen hän siirtyi 1812 viideksi vuodeksi Pariisiin Collège de Franceen.[4]

Boppin opettajana Pariisissa toimi myös persian ja turkin kielet hallinnut Antoine Léonard de Chézy, jonka muita tunnettuja oppilaita olivat Wilhelm von Humboldt ja August Wilhelm von Schlegel. Sanskriittiin Bopp perehtyi tutustumalla Intian epiikan klassikoihin kuten Mahābhārataan, josta hän myöhemmin (1820–38) julkaisi otteita niin alkukielellä kuin latinannoksenakin.[4]

Lyhyen Lontoon-kauden jälkeen vuosina 1818–21 Bopp oli Göttingenissä, kunnes sai itämaisen kirjallisuuden ja yleisen filologian professuurin Berliinin yliopistosta. Nimitys oli hieman yllättävä Boppin uran alkuvaiheessa, mutta siihen oli vaikuttamassa paitsi hänen arvostuksensa Britannian itämaisen tutkimuksen piirissä myös hänen ystävyytensä Preussissa tuolloin ministerinä toimineen von Humboldtin kanssa. Hänen virkansa vakinaistettiin vuonna 1825, ja hän piti oppituolia hallussaan aina kuolemaansa asti.[4]

Teoksia

  • Über das Konjugationssystem der Sanskritsprache in Vergleichung mit jenem der griechischen, lateinischen, persischen und germanischen Sprache (1816)
  • Ausführliches Lehrgebäude der Sanskritsprache (1824–27)
  • Vergleichende Grammatik des Sanskrit, Zend, Griechischen, Lateinischen, Litthauischen, Altslawischen, Gotischen und Deutschen (kuusi osaa: osa I 1833, II 1835, III 1842, IV 1847, V 1849, VI 1852)

Lähteet

  1. ↑ a b Rocher, Rosane: Discovery of Sanskrit by Europeans. Teoksessa: E. F. K. Koerner & R. E. Asher (toim.): Concise history of the language sciences: From the Sumerians to the cognitivists. Pergamon, Oxford 1995. 188–191.
  2. ↑ a b c Collinge, N. E.: History of comparative linguistics. Teoksessa: E. F. K. Koerner & R. E. Asher (toim.): Concise history of the language sciences: From the Sumerians to the cognitivists. Pergamon, Oxford 1995. 195–202.
  3. ↑ a b Franz Bopp Encyclopaedia Britannica. Viitattu 26.10.2019.
  4. ↑ a b c Martineau, Russell: Franz Bopp (1791–1867). Teoksessa: Thomas A. Sebeok (toim.): Portraits of linguists: A biographical source book for the history of western linguistics, 1746–1963. Indiana University Press, Bloomington 1966. 200–250.