Tässä artikkelissa aiomme tutkia Iánnis Xenákis:n kiehtovaa elämää ja työtä, hahmoa/teemaa/päivämäärää, joka on jättänyt lähtemättömän jäljen historiaan. Vuosien varrella Iánnis Xenákis on ollut ihailun ja kiehtovan kohteena, hänen saavutuksensa ja panoksensa ovat vaikuttaneet merkittävästi eri aloihin. Iánnis Xenákis on ollut alusta asti nykypäivään tutkimuksen ja analyysin kohteena, sen toiminta on herättänyt kiistoja ja keskustelua, mutta myös inspiraatiota ja ihailua. Tämän artikkelin kautta perehdymme Iánnis Xenákis:n elämään ja perintöön ymmärtääksemme paremmin sen vaikutusta nykymaailmaan.
Iánnis Xenákis (kreik. Ιάννης Ξενάκης; 29. toukokuuta 1922 Brăila, Romania[1] — 4. helmikuuta 2001 Pariisi, Ranska) oli kreikkalainen säveltäjä ja arkkitehti. Hän vietti suurimman osan elämästään Ranskassa; hän sai Ranskan kansalaisuuden vuonna 1965.
Xenákis syntyi Romaniassa vuonna 1922 ja asui vuodesta 1932 Kreikassa. Siellä hän sai vaikutteita bysanttilaisesta kirkko- ja kansanmusiikista. Hän opiskeli Ateenassa arkkitehtuuria ja konetekniikkaa. Toisessa maailmansodassa Xenákis toimi vastarintaliikkeessä natsien miehitystä vastaan. Sodassa hän menetti näön toisesta silmästään mutta pystyi pakenemaan ennen kuin vihollinen pystyi toimeenpanemaan hänelle langetetun kuolemantuomion. Vuonna 1947 hän joutui pakenemaan maasta Pariisiin. Siellä hänelle opettivat sävellystä muun muassa Arthur Honegger, Darius Milhaud ja Olivier Messiaen. Hän työskenteli vuodesta 1950 alkaen kaksitoista vuotta arkkitehti Le Corbusier’n assistenttina.[1]
Samaan aikaan Xenákisin maine säveltäjänä alkoi kasvaa. Hänen orkesteriteoksensa Metastasis op. 1 esitettiin Donaueschingenin musiikkijuhlilla 1955. Se oli tärkeä etappi nykymusiikin kehityksessä. [1] Xenákisin sävellystyylille oli ominaista ei-musiikillisten tekniikoiden käyttö; hänen teoksensa perustuvat muun muassa matemaattisiin, geometrisiin, arkkitehtonisiin ja filosofisiin periaatteisiin, ja hän käytti hyväkseen tietokoneiden laskentamahdollisuuksia. Hän kuuluu stokastisen musiikin tunnetuimpiin kehittäjiin. Hän perusteli musiikillisia valintojaan teoksessa Musiques formelles (1963)[1].