Ingeborg Hymander

Tämän päivän artikkelissa puhumme Ingeborg Hymander:stä. Tämä on aihe, joka on kiinnostanut monia ihmisiä läpi historian ja joka herättää edelleen keskustelua tänään. Alkuperäistään sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa Ingeborg Hymander on ollut eri alojen asiantuntijoiden tutkimuksen ja pohdinnan kohteena. Tässä artikkelissa tutkimme Ingeborg Hymander:een liittyviä eri näkökohtia sen vaikutuksista jokapäiväiseen elämään sen vaikutuksista populaarikulttuuriin. Epäilemättä Ingeborg Hymander on kiehtova aihe, joka ansaitsee huomiomme ja pohdiskelumme.

Johanna Eunika Ingeborg Hymander (14. tammikuuta 1865 Helsinki[1] – 19. syyskuuta 1938[2]) oli aikansa keskeinen suomalainen pianopedagogi. [3]

Hänen isänsä oli kirkkomuusikko Johan Hymander ja veljensä urkujenrakentaja Josef Hymander, joka johti Lahden urkutehdasta 1902–1909. Ingeborg Hymander opiskeli Helsingin musiikkiopistossa 1883–1887 ja Saksassa opettajinaan Hans Bischoff, Karl Klindworth, Eugen d'Albert ja Rudolf Breithaupt. Hymander opetti Helsingin musiikkiopistossa, josta tuli 1924 Helsingin konservatorio pianonsoittoa 1889–1936 ja pianopedagogiikkaa 1906–1936. Musiikkiopiston alkeiskoulun tarkastajana hän toimi 1889–1924. Hän teki yhdessä Aline Ahlforsin kanssa oppikirjan Pianonsoiton alkeiskurssi I–III (1906) ja kirjoitti oppikirjan Nuori pianonsoiton opettaja, pianonsoiton opetuksesta (WSOY 1924).[2][3]

Oppilaita

Lähteet

  1. ↑ Kuka kukin on 1934, sivu 231.
  2. ↑ a b Otavan iso musiikkitietosanakirja, Otava 1976–1979, ISBN 951-1-02380-2.
  3. ↑ a b Ingeborg Hymander kuollut, Helsingin Sanomat, 20.09.1938, nro 253, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot