Tässä artikkelissa haluamme käsitellä Insula-ongelmaa, joka on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen viime vuosina. Insula on aihe, joka on kiinnittänyt eri alojen asiantuntijoiden huomion ja herättänyt kiivasta keskustelua maailmanlaajuisesti. Tässä suhteessa voidaan tutkia monia näkökohtia sen vaikutuksista yhteiskuntaan sen vaikutuksiin talouselämässä. Näiden linjojen mukaisesti aiomme syventää Insula:n eri näkökulmia sekä mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita, jotka voivat nousta sen kehityksestä. Tämä on epäilemättä erittäin monimutkainen ja laaja-alainen aihe, joten on välttämätöntä analysoida sitä useista eri näkökulmista ymmärtääksesi sen tärkeyden ja merkityksen tänä päivänä.
Insula (suom. saari) tai roomalainen vuokrakasarmi oli Rooman valtakunnan kaupunkien keski- ja alemman luokan asukkaiden plebeijien asuinkerrostalo.[1] Vuokratalojen saarta tarkoittava nimitys johtui katujen ympäröimien talojen ulkonäöstä lintujen perspektiivistä katsottuna. Insulat olivat usein heikosti suunniteltuja ja mahdollisimman halvalla rakennettuja. Talot saattoivatkin toisinaan sortua ja tulipalot uhkasivat niitä jatkuvasti.
Talot olivat suuria kerrostaloja, joiden katutasossa sijaitsi useimmiten kauppoja, ravintoloita ja muita liike-elämälle varattuja tiloja. Ylemmissä kerroksissa sijaitsivat varsinaiset asuintilat. Alimmat asuinkerrokset olivat halutuimpia vuokralaisten keskuudessa ja siksi köyhimpien roomalaisten täytyi tyytyä kipuamaan korkeimpiin kerroksiin. Yhtenä syynä alakerrosten arvostukseen oli roomalaisten kaupunkien vesi- ja viemäriverkosto, joka ulottui ainoastaan talojen pohjakerroksiin. Veden kantaminen ylempiin kerroksiin jäi köyhimpien kaupunkilaisten huoleksi.
Roomalaisten kaupunkien kasvu pakotti rakentamaan kaupungit varsin ahtaasti. Rikkaan yläluokan ylellisten talojen, domusten viedessä suuren osan kaupungin rakennusalasta jouduttiin vuokrakasarmeja rakentamaan yhä korkeammiksi ja monikerroksisemmiksi. Talojen korkeuksia pyrittiin rajoittamaan keisarillisilla määräyksillä, mutta etenkin Roomassa kasvava väestö vaati yhä suurempien talojen rakentamista. Korkeimmat insulat saattoivat olla jopa 8- tai 9-kerroksisia.