Intianpaariakoira

Tässä artikkelissa aiomme tutkia Intianpaariakoira:tä eri näkökulmista. Intianpaariakoira on aihe, joka on kiinnittänyt monien huomion viime vuosina, ja sen vaikutukset ovat tuntuneet useilla aloilla tieteestä populaarikulttuuriin. Seuraavilla sivuilla tutkimme, mitä Intianpaariakoira tarkoittaa, miksi se on tärkeä ja mikä sen merkitys nykymaailmassa on. Lähestymällä tätä aihetta eri näkökulmista, toivomme saavamme kattavan katsauksen, joka herättää pohdintaa ja keskustelua.

Intianpaariakoira
Avaintiedot
Alkuperämaa  Intia
Määrä kotialueellaan hyvin yleinen
Rodun syntyaika ikivanha
Alkuperäinen käyttö villikoira, paariakoira
Nykyinen käyttö vahtikoira
Elinikä 15–18 vuotta
Muita nimityksiä Indian Pariah, Pariah Dog, Indog
FCI-luokitus ei FCI-rotu
Ulkonäkö
Paino uros 20–30 kg
narttu 15–25 kg
Säkäkorkeus uros 51–64 cm
narttu 46–58 cm
Väritys fawn, punainen, ruskea, musta, black & tan, mustavalkoinen, ruskeavalkoinen tai tricolor

Intianpaariakoira (pariah dog) on intialainen koirarotu. Nimitys pariah eli sananmukaisesti rumpali tulee sen kotimaan kastijärjestelmän alimman luokan nimestä, mikä on varsin kuvaava: sitä pidetään yleisesti hylkiönä. Muita nimityksiä ovat pye-dog, pi-dog ja pie-dog, jotka kaikki tarkoittavat ulkopuolista.[1]

Ulkomuoto

Intianpaariakoira on keskikokoinen, lyhytkarvainen alkukantainen koira. Rakenteeltaan se on neliömäinen tai hieman suorakaiteen muotoinen.[2] Se muistuttaa huomattavasti dingoa eikä villiintymisestään huolimatta kovinkaan paljoa sutta. Oletettavasti myös sudesta erkaantuneiden koirien varhaisin tuhansien vuosien takainen prototyyppi oli lyhytkarvainen, pieni ja kuumuuteen sopeutunut eläin.[1]

Pää on kiilanmuotoinen, kuono suippo ja purenta leikkaava. Niska on jalopiirteinen. Tummanruskeat silmät ovat mantelinmuotoiset ja pystyt korvat teräväkärkiset ja matalalle asettuneet. Eturaajat ovat suorat ja takaraajat vain aavistuksen kulmautuneet. Häntä kiertyy selän ylle. Urosten säkäkorkeus on 51–64 cm ja paino 20–30 kg, nartuilla vastaavat mitat ovat 46–58 cm ja 15–25 kg.[2]

Hyväksytyt värit ovat:[2]

  • Ruskea: Sävy vaihtelee vaaleasta fawnista tumman punaruskeaan. Mustalla maskilla tai ilman. Valkoiset merkit sallitaan. Yleisin väritys.
  • Musta: Harvinainen. Joillain mustilla koirilla voi olla tan-merkit.
  • Kaksivärinen: Musta- tai ruskeavalkoinen. Valkoisella alueella esiintyy usein toisen värin värisiä pilkkuja.
  • Tricolor: Mustavalkoinen tan-merkein.

Virheellisiksi luokitellut värit:

  • Maksanruskea
  • Valkoinen
  • Dalmatilaisittain pilkuttunut
  • Brindle

Luonne ja käyttäytyminen

Tyypillisiä luonteenpiirteitä ovat mm. älykkyys, valppaus, aktiivisuus, epäluuloisuus, reviiritietoisuus ja varautuneisuus vieraita kohtaan. Se oppii nopeasti ja on helppo kouluttaa, mutta koulutus vaatii virikkeitä ja vaihtelua, sillä se kyllästyy nopeasti toistoihin. Sillä on voimakas vartiointi- ja puolustusvietti perhettään kohtaan ja se vaatii ehdotonta sosiaalistamista pennusta pitäen. Se tulee hyvin toimeen oman perheen lasten kanssa. Sen tapa vartioida on ilmoittaa pihaa lähestyvistä tulokkaista, mikä tekee siitä haukkuherkän sillä se reagoi usein pienimmästäkin epäilyksestä. Jotkut tunnusomaiset piirteet ovat samoja kuin dingolla, basenjilla ja muilla vastaavilla roduilla: sillä on esimerkiksi juoksuaika vain kerran vuodessa, heinä-lokakuun välisenä aikana. Pennut syntyvät normaalisti loka-joulukuun välillä.[2]

Alkuperä

Rotua muistuttavia koiria tavataan kaikkialla Lähi-idän, Etelä-Aasian ja Pohjois-Afrikan alueella, joissa ne tunnetaan eri nimillä maasta riippuen. Nepalissa paariakoiria juhlitaan kerran vuodessa, jolloin hurskaat ihmiset keräävät niitä kaduilta, harjaavat, kylvettävät, seppelöivät ja ruokkivat ne ruhtinaallisesti, sekä maalaavat niiden otsaan punaisen tikamerkin.[1]

Hoito

Intianpaariakoira vaatii paljon liikuntaa ja toimintaa, ja sen tulisi saada hyvin pitkiä ulkoilulenkkejä useita kertoja päivässä. Yleisesti ottaen muut hoitotoimenpiteet ovat helppoja, varsinkin tropiikin ilmastossa elävien yksilöiden kohdalla: turkki vaatii harjausta vain ani harvoin ja ruokinta on taloudellista sillä koira syö melko vähän. Monien muiden vanhojen aasialaisten rotujen, kuten shiban tai akitan tapaan se on luonnostaan siisti: se paitsi pitää itsensä puhtaana, se ei myöskään haise lähes ollenkaan.[2]

Terveys

Rotu on tyypillisenä luonnollisesti jalostuneena maatiaisrotuna erittäin terve ja pitkäikäinen, koska vain vahvimmat ja terveimmät yksilöt pääsivät jatkamaan sukua. Keskimääräinen elinikä on yli 15 vuotta.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c Morris, Desmond: Dogs: The Ultimate Guide to Over 1,000 Dog Breeds. Trafalgar Square Publishing, 2001. ISBN 1570762198
  2. ↑ a b c d e f Panda, Aditya: Breed Standard of the Indian Native Dog The Indian Pariah Dog – pure, ancient, indigenous. Viitattu 24.2.2019.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Intianpaariakoira.