Itsetuhoisuus

Tämä artikkeli käsittelee aihetta Itsetuhoisuus, joka on erittäin tärkeä ja kiinnostava yhteiskunnan eri alueilla. Itsetuhoisuus on aihe, joka on herättänyt laajaa keskustelua ja herättänyt useiden ihmisten kiinnostuksen vuosien varrella. Tämän artikkelin avulla pyrimme analysoimaan perusteellisesti Itsetuhoisuus:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen. Samoin tarkastellaan erilaisia ​​näkökulmia ja lähestymistapoja laajan ja täydellisen näkemyksen tarjoamiseksi tästä merkittävästä aiheesta. Siksi tämän artikkelin päätavoitteena on tarjota kattava ja päivitetty näkymä Itsetuhoisuus:stä, jotta voidaan edistää pohdintaa ja kriittistä analyysiä tästä erittäin tärkeästä aiheesta.

Tämä artikkeli kertoo itsetuhoisuudesta, johon ei välttämättä liity itsemurha-ajatuksia. Sanalla voidaan viitata myös henkilön itsemurhariskiin.
Elisabetta Siranin maalaus Porcia ferendo la coscia vuodelta 1664.
Elisabetta Sirani, Porcia ferendo la coscia, 1664.

Itsetuhoisuus on pyrkimystä ja käyttäytymistä itsensä vahingoittamiseksi tai tarkoituksellisen henkeä uhkaavan riskin ottaminen. Itsetuhoisuuden ja siihen liittyvien ilmiöiden käsitteistä ei ole kansainvälistä yksimielisyyttä. Itsetuhoisuuteen kuuluvat itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta, itsemurha-ajatukset ja itsemurhayritykset.[1]

Itsetuhoisuutta esiintyy usein erilaisten mielenterveysongelmien, esimerkiksi masennuksen, ahdistuneisuushäiriöiden, kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja psykoosisairauksien, yhteydessä. Psykoosisairauksissa itsetuhoisuus liittyy usein psykooseihin, joissa esimerkiksi potilas saattaa kuulla ääniä, jotka kehottavat häntä vahingoittamaan itseään. Usein muissa tapauksissa itsetuhoisuus liittyy hankalaan tilanteeseen, johon henkilö saattaa hakea ratkaisua/mielihyvää itseään vahingoittamalla. Itsetuhoisuus saattaa olla myös avunhuuto, jolla henkilö yrittää saada huomiota ja täten apua ongelmaansa.[2] On kuitenkin näyttöä siitä, että itsetuhoisuudella, joka on oire psyykkisistä vaikeuksista, ei välttämättä ole selkeää kommunikatiivista merkitystä.[3]

Itsetuhoisuuden muotoja ovat muun muassa:

  • Itsensä viiltely tai muu vahingoittaminen esimerkiksi käsivarsiin, sääriin tai kaulaan
  • Itsensä polttaminen esimerkiksi tupakantumpilla tai sytyttimellä
  • Lääkkeiden tai päihteiden väärinkäyttö muussa kuin päihtymistarkoituksessa
  • Tahallinen varomattomuus liikenteessä
  • Itsensä pahoinpitely
  • Omien hiusten repiminen

Itsetuhoisuuteen liittyvät ilmiöt yleistyvät selvästi nuoruusiässä, ja itsetuhokäyttäyminen on yleisintä 15–19-vuotiailla.[4] Noin kolmasosa itseään vahingoittaneista uusii tekonsa vuoden sisällä, jollei heitä auteta.[5] Selvästi itsetuhoinen henkilö tulisikin ohjata psykiatriseen hoitoyksikköön.[6]

Itsensä vahingoittaminen on haastavaa käytöstä ja viestii stressistä.

Käsitteitä

Itsetuhoisuudelle ei ole kansainvälisesti sovittua yhtenäistä termistöä.[7]

Tahallinen itsensä vahingoittaminen ja itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta

Tahallinen itsensä vahingoittaminen (engl. deliberate self-harm, lyh. DSH) ja itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta (engl. nonsuicidal self-injury, lyh. NSSI) ovat keskeisiä itsetuhoisuuteen liittyviä termejä. Itsensä vahingoittaminen on mikä tahansa itseen kohdistettu toimi, josta seuraa suoraa ja tarkoituksellista vahinkoa omalle keholle riippumatta siitä, vahingoitetaanko itseä itsemurhatarkoituksessa vai ilman kuoleman toivetta[8]. Itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta nimenomaisesti sulkee itsemurhatarkoituksen pois. Termiä self-harm käytetään yleisemmin Euroopassa ja Australiassa, kun taas NSSI:tä käytetään yleensä Kanadassa ja Yhdysvalloissa.[9]

Kansainvälisen itsemurhien ehkäisyn yhdistyksen suositus

Kansainvälinen itsemurhien ehkäisyn yhdistys julkaisi 2021 suosituksen itsetuhokäyttäytymistä koskeviksi englanninkielisiksi käsitteiksi ja määritelmiksi.[10] Käsitteet ja määritelmät suomeksi Duodecimin mukaan:[7]

  • Itsemurha: Kuolemaan johtava teko, johon liittyy tieto siitä, että se voi johtaa kuolemaan. Kuoleman pyrkimys voi olla epäselvä tai tulkinnanvarainen.
  • Itsemurhayritys: Teko, jolla henkilö vahingoittaa itseään ja johon liittyy kuolemanpyrkimys, mutta joka ei johda kuolemaan.
  • Itsensä vahingoittaminen: Teko, jolla henkilö vahingoittaa itseään ja johon liittyy vaihtelevia pyrkimyksiä, mukaan lukien kuolemanpyrkimys, mutta joka ei johda kuolemaan.
  • Itsemurha-ajatus: Itsemurhan ajatteleminen, johon liittyy tai ei liity kuolemanpyrkimys tai toive itse aiheutetusta kuolemasta tai itsemurhapyrkimyksen ilmaiseminen ryhtymättä tekoon.
  • Kuoleman toive: Kuoleman toivominen ilman ajatusta, että aiheuttaisi sen itse.
  • Itsemurhasuunnitelma: Henkilö on päättänyt, miten ja milloin hän tekee itsemurhan mutta ei ole tehnyt valmisteluja.
  • Itsemurhan valmistelu: Henkilö valmistelee itsemurhaa (esimerkiksi hankkii lääkkeitä, ostaa aseen, kiinnittää köyden, käy sillalla), mutta ei aloita tekoa eikä vahingoita itseään.
  • Keskeytynyt itsemurhayritys: Henkilö aloittaa itsetuhoisen teon (esimerkiksi seisoo korkean sillan kaiteella tai kiinnittää köyden kaulaansa), mutta lopettaa teon itse ennen kuin aiheuttaa vahinkoa itselleen.
  • Keskeytetty itsemurhayritys: Henkilö aloittaa itsetuhoisen teon (esimerkiksi seisoo korkean sillan kaiteella tai kiinnittää köyden kaulaansa), mutta joku toinen henkilö keskeyttää teon ennen kuin henkilö on aiheuttanut vahinkoa itselleen.

Itsemurha-ajatus

Hetkittäin ilmenevä kuoleman toive ja itsemurhan mahdollisuuden pohtiminen ovat suomalaisten keskuudessa yleisiä: vuosittain enemmän kuin joka kymmenes aikuinen suomalainen ajattelee itsemurhan mahdollisuutta. Varsinaisesti itsemurhaa yrittää vähemmän kuin yksi sadasta, ja vuosittain kuolee itsemurhaan yksi 7 000:stä suomalaisesta.[11]

Itsemurhan ajattelun vakavuus korreloi hyvin depressiivisyyden kanssa, ja masentuneisuuden lieventyessä itsemurha-ajatukset vähenevät.[12]

Itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta

Pääartikkeli: Itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta

Itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta (engl. nonsuicidal Self-Injury, lyh. NSSI) on tarkoituksellista ja suoraa oman kehon kudosten havaittavissa olevaa vaurioittamista ilman minkäänlaista tarkoitusta kuolla teon seurauksena.[7]

NSSI on pitkään kuvailtu diagnostisesti epävakaan persoonallisuuden oireeksi.[13] Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disordersin (DSM) viidennessä, vuonna 2013 julkaistussa versiossa on NSSI-häiriö (NSSID) ehdokasdiagnoosina.[14]

Viiltelyllä tarkoitetaan itsensä tarkoituksellista vahingoittamista viiltelemällä.

Katso myös

Lähteet

  • Lönnqvist, Jouko ym.: ”Itsetuhokäyttäytyminen”, Psykiatria. (15., uudistettu painos) Helsinki: Duodecim, 2021. ISBN 978-952-360-050-8

Viitteet

  1. ↑ Lönnqvist ym., s. 673.
  2. ↑ Nuoren itsetuhoisuus Spekula. 2002. Oulun lääketieteellinen kilta. Arkistoitu 3.4.2007. Viitattu 1.5.2009.
  3. ↑ Murrosvuo, Jaana & Simola, Sanna: Nuoren kokemus viiltelystä ja siihen liitetyt merkitykset. (Pro gradu -tutkielma) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2003. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2003924345+ Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 1.5.2009.
  4. ↑ Pelkonen, Mirjami & Strandholm, Thea: ”Itsetuhoisuus.” Teoksessa Viialainen, Riitta (toim.): Nuorten mielenterveyshäiriöt : Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille, s. 126. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2013. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-647-2++ISBN 978-952-245-646-5 Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 3.8.2023.
  5. ↑ Self-harm Joulukuu 2008. BBC Health. Arkistoitu 23.4.2010. Viitattu 1.5.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Grönvall, Ursula: Nuoren pienikin itsetuhoisuus on huomioitava Mediuutiset. 30.3.2009. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 1.5.2009.
  7. ↑ a b c Riala, Kaisa & Haravuori, Henna & Marttunen, Mauri: Itsetuhoisuuden ja itsensä vahingoittamisen eri muodot, s. 1943–1949. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 138(21), 2022. Artikkeli verkossa Viitattu 11.2.2025.
  8. ↑ Pitkänen, Joonas & Remes, Hanna & Martikainen, Pekka: Itsensä vahingoittaminen vei nuoria aiempaa useammin sairaalaan. Suomen lääkärilehti, 79(13–14), 2024. Artikkeli verkossa Viitattu 11.2.2025.
  9. ↑ Gillies, Donna ym.: Prevalence and Characteristics of Self-Harm in Adolescents: Meta-Analyses of Community-Based Studies 1990–2015. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 2018. (englanniksi) doi:10.1016/j.jaac.2018.06.018
  10. ↑ De Leo, Diego ym.: International study of definitions of English-language terms for suicidal behaviours: a survey exploring preferred terminology. BMJ Open, 11(2), 2021. Artikkeli verkossa Viitattu 11.2.2025. (englanniksi) doi:10.1136/bmjopen-2020-043409
  11. ↑ Lönnqvist ym., s. 674.
  12. ↑ Lönnqvist ym., s. 677.
  13. ↑ Zetterqvist, Maria: The DSM-5 diagnosis of nonsuicidal self-injury disorder: a review of the empirical literature. Child and Adolescent Psychiatry and Mental Health, 2015. Artikkeli verkossa Viitattu 11.2.2025. (englanniksi) doi:10.1186/s13034-015-0062-7
  14. ↑ Klonsky, E. David & Muehlenkamp, Jennifer J. & Washburn, Jason J.: ”Nonsuicidal Self-Injury.” Teoksessa Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, Fifth Edition, Text Revision, s. 923–926. District of Columbia: American Psychiatric Association, 2022. ISBN 9780890425770 (englanniksi)

Aiheesta muualla