Tämä artikkeli käsittelee aihetta Josef Maria Horváth, joka on viime aikoina herättänyt suurta kiinnostusta ja kiistaa. Josef Maria Horváth on aihe, joka on kiinnittänyt asiantuntijoiden, tutkijoiden ja suuren yleisön huomion, koska se on merkityksellinen ja vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Yksityiskohtaisen analyysin avulla tutkitaan Josef Maria Horváth:een liittyviä seurauksia, haasteita ja mahdollisia ratkaisuja tavoitteena tarjota täydellinen ja tasapainoinen näkökulma tähän aiheeseen. Lisäksi esitellään erilaisia Josef Maria Horváth:n ympärillä syntyneitä näkökulmia ja keskusteluja, jotta lukijalle saadaan laaja ja rikastuttava näkemys tästä aiheesta.
Josef Maria Horváth (20. joulukuuta 1931 Pécs – 21. lokakuuta 2019 Salzburg) oli unkarilaissyntyinen, 1950-luvulta Itävallassa asunut säveltäjä ja pianisti.[1]
Horváth opiskeli urkujensoittoa Pécsissä ja sai vuonna 1956 pianodiplominsa Budapestissa. Itävaltaan muuttamisensa jälkeen hän opiskeli Mozarteumissa Cesar Bresgenin ja Kurt Leimerin johdolla. 1960-luvulle saakka Horváth esiintyi konserttipianistina, mutta myöhemmällä urallaan hän keskittyi säveltämiseen. Vuonna 1979 hänestä tuli musiikin teorian ja uuden musiikin professori Mozarteumissa. Horváth sävelsi tilaustöitä muiden muassa Itävallan radiolle, Salzburger Festspielelle ja Ensemble XX. Jahrhundertille.[1]
Horváthin sävellystuotantoon kuuluu orkesterimusiikkia (kuten Passacaglia, Symphonie Entropia), kamarimusiikkiteoksia (kuten Redundanz 1–3) sekä vokaalimusiikkia, kuten messu, requiem ja yksinlauluja.[1]