Juri Rjazanov

Nykymaailmassa Juri Rjazanov:stä on tullut yhä tärkeämpi jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Olipa kyseessä henkilökohtaisella, ammatillisella tai sosiaalisella tasolla, Juri Rjazanov:stä on tullut keskeinen elementti, joka vaikuttaa päätöksiimme, mielipiteisiinmme ja toimintaamme. Ajan myötä Juri Rjazanov on kehittynyt ja saanut uusia ulottuvuuksia, mikä on saanut meidät pohtimaan sen vaikutuksia yhteiskuntaan ja ihmiskunnan kehitykseen. Tässä artikkelissa tutkimme Juri Rjazanov:n eri puolia ja analysoimme sen merkitystä eri yhteyksissä sekä sen roolia nykymaailmamme muokkaamisessa.

Mitalit
Maa:  Venäjä
Miesten telinevoimistelu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Århus 2006 joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Lontoo 2009 moniottelu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lausanne 2008 joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Amsterdam 2007 moniottelu
Pronssia Pronssia Milano 2009 moniottelu

Juri Rjazanov (21. maaliskuuta 1987 Vladimir, Neuvostoliitto20. lokakuuta 2009 Vladimir) oli venäläinen telinevoimistelija, joka voitti urallaan MM-hopeaa joukkuekilpailusta ja MM-pronssia moniottelusta. Lisäksi hän saavutti kaksi EM-mitalia. Hän kuoli autokolarissa kotikaupunkinsa lähellä.[1]

Rjazanov pääsi Venäjän telinevoimistelumaajoukkueeseen vuonna 2006. Heti samana vuonna hän oli voittamassa hopeaa MM-kilpailujen joukkuekilpailussa. Henkilökohtaisesti Rjazanov oli 16. moniottelussa. MM-kilpailuissa 2007 Rjazanov paransi moniottelun sijoitustaan ja oli 13. Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2008 Rjazanov voimisteli Venäjän EM-kultaa voittaneessa joukkueessa. Pekingin olympialaisissa Venäjä jäi joukkuekilpailun kuudenneksi.[2]

Vuonna 2009 Rjazanov voitti pronssia EM-kilpailujen moniottelusta ja Venäjän-mestaruuden samassa lajissa.[3] Lontoon MM-kilpailuissa 2009 hän voitti ensimmäisen henkilökohtaisen mitalinsa MM-tasolta. Rjazanov pääsi moniottelun finaaliin vasta kahdeksanneksi parhaana voimistelijana, mutta suoriutui kuitenkin finaalista tasaisesti ja nousi lopulta kolmanneksi. Hän voitti neljänneksi jääneen japanilaisen Kazuhito Tanakan vain 0,1 pisteellä.[2]

Rjazanov kuoli 20. lokakuuta vain viisi päivää MM-mitalinsa jälkeen. Hän oli matkalla kotiinsa Vladimiriin, kun törmäsi vastaantulevaan autoon. Rjazanov kuoli vammoihinsa onnettomuuspaikalla.[3]

Lähteet

  1. Voimistelun tuore MM-mitalisti kuollut
  2. a b Turner, Amanda: Yuri Ryazanov Killed in Car Accident International Gymnast Magazine Online. 20.10. 2009. Viitattu 20.10. 2009. (englanniksi)
  3. a b Gymnast Ryazanov killed in crash BBC Sport. 20.10. 2009. BBC. Viitattu 20.10. 2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla