Tänään puhumme Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio:stä, aiheesta, joka on noussut erittäin tärkeäksi viime aikoina. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio on ongelma, joka koskee kaikkia, sillä se vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin terveydestä talouteen. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti, mitä Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio on ja miksi se on tärkeä nykyään. Analysoimme sen vaikutuksia eri alueilla ja tarjoamme hyödyllistä tietoa aiheen ymmärtämiseksi paremmin. Lisäksi tarkastelemme erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio:stä täydellisen ja tasapainoisen kuvan saamiseksi. Lue lisää saadaksesi lisätietoja Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio:stä ja sen merkityksestä nyky-yhteiskunnassa!
Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio (JYFL-ACCLAB) tekee hiukkaskiihdyttimiin perustuvaa fysiikan tutkimusta. Kiihdytinlaboratorio on kolmatta kertaa peräkkäin Suomen Akatemian huippuyksikkö ajanjaksolla 2012–2017.[1] Laboratoriossa on käynnissä lukuisia kiihdytin- ja materiaalifysiikan tutkimushankkeita. Niissä on löydetty kymmeniä uusia keskiraskaita neutronirikkaita isotooppeja ja tutkittu niiden rakennetta ja hajoamisominaisuuksia.[1]
Laboratorion johtajana toimii nykyisin professori Ari Jokinen.
Kiihdytinlaboratoriossa on (keväällä 2016) käytössä kolme hiukkaskiihdytintä. Näistä vanhin on 130 MeV:n hiukkaskiihdytin (mallinimi K-130). Sen asennustyö aloitettiin kesällä 1990, koeajot suoritettiin 1992 ja tutkimustoiminta voitiin aloittaa vuonna 1993.[2] Keskeinen osa laboratorion ydin- ja hiukkastutkimusta tehdään K-130:llä. Laitteella tehdään ydinfysiikan perustutkimusta ja soveltavaa tutkimusta.[2]
Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) lahjoitti 2006 1,7 MeV:n Pelletron-nimisen tandemkiihdyttimen Jyväskylän yliopistolle.[2] Käyttöön laite otettiin vuonna 2007.[2] Pelletronilla tehdään materiaalifysiikan tutkimusta.[2]
30 MeV:n MCC30/15-kiihdytin (mallinimi K-30) hankittiin osana Suomen ja Venäjän sopimaa Neuvostoliiton velkojen maksuohjelmaa.[3] Kiihdyttimen asennus alkoi elokuussa 2009 ja huhtikuussa 2010 sillä tehtiin ensimmäiset testit.[3] K-30-kiihdyttimellä voidaan kiihdyttää protoneja (18–30 MeV) ja deuteroneja (9–15 MeV).[2] Laitteistoa käytetään erilaisten isotooppien (mm. 18F ja 123I) tutkimukseen ja tuloksia voidaan tutkia esimerkiksi niin sanotulla IGISOL-laitteistolla.[3]
Jyväskylän yliopistoon hankittiin ensimmäinen hiukkaskiihdytin, MC20-minisyklotroni, joulukuussa 1973. Laitteen suunnittelu ja asennus oli aloitettu jo aiemmin. Hiukkaskiihdyttimen koekäyttö aloitettiin alkuvuonna 1974. Tutkimusryhmässä oli useita nuoria tutkijoita, joista Rauno Julinin tehtäväksi tuli syklotronin ionisuihkun pulssien aikarakenteen parantaminen. Varsinainen haaste oli yhdistää laitteella tehdyt erilaisten isotooppien elinaikaa mittaavat tutkimukset ja elektronispektroskopia.[4]
Hanke vaati aluksi perehtymistä menetelmään, joka oli maailmallakin uutuus, sillä vain muutama taho teki niin sanottuun suihkunsisäiseen (in-beam) elektronispektroskopiaan liittyvää monopolisiirtymien tutkimusta. Jyväskylässä menetelmä opeteltiin perusteista lähtien, ja sen ansiosta fysiikan laitokselle syntyi vahva osaaminen kiihdytinpohjaisessa fysiikassa.[4] Laitteistoa on sittemmin uusittu ja lisätty. Vuodesta 1996 kiihdytinlaboratorio on ollut EU:n laatulaboratorio (Large Scale Facility).[1] ja useita jaksoja Suomen Akatemian huippuyksikkönä.
Joulukuussa 2015 Suomen Akatemia myönsi yli miljoona euroa kiihdytinlaboratorion tutkimuslaitehankintoihin ja ohjausjärjestelmän päivitykseen.[5]