Kaarle III (Napoli)

Nykyään Kaarle III (Napoli) on aihe, joka on saavuttanut suuren merkityksen yhteiskunnan eri alueilla. Politiikasta populaarikulttuuriin Kaarle III (Napoli):stä on tullut jatkuva keskustelunaihe ja inspiraation lähde monille ihmisille. Ajan myötä Kaarle III (Napoli):n merkitys on kasvanut ja sillä on ollut merkittävä vaikutus ihmisten vuorovaikutukseen. Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia yksityiskohtaisesti Kaarle III (Napoli):n vaikutusta nykypäivän yhteiskuntaan ja tutkia, miten se on kehittynyt ajan myötä. Samoin analysoidaan Kaarle III (Napoli):n ympärillä olevia erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä, jotta voidaan tarjota kattava näkemys tästä erittäin tärkeästä aiheesta.

Kaarle III 1400-luvun lopulla laaditun Chronica Hungarorumin kuvassa.

Kaarle III eli Kaarle Durazzolainen (ital. Carlo Di Durazzo; 1345 – 17. helmikuuta 1386 Buda, Unkari)[1] oli Napolin kuningaskunnan kuningas vuosina 1382–1386 ja Unkarin kuningas nimellä Kaarle II (unk. II. Károly) vuosien 1385 ja 1386 vaihteessa alle kahden kuukauden ajan. Hänet tunnetaan Unkarissa myös liikanimellä Kis Károly (’Kaarle Pieni’) pienikokoisuutensa vuoksi.

Perhe ja nuoruus

Kaarle III:n vanhemmat olivat Gravinan kreivi Ludvig Durazzolainen (1324–1362) ja Margareeta Sanseverinolainen. Ludvig Durazzolaisen isä puolestaan oli ollut Durazzon herttua Juhana Sisilialainen (1294–1336), vuonna 1309 kuolleen Napolin kuninkaan Kaarle II:n ja Unkarin prinsessa Marian poika.[2][3] Kaarle oli näin ollen Unkarin Anjou-sukuisen kuninkaan Ludvig I:n pikkuserkku ja kasvoi kymmenvuotiaasta saakka tämän hovissa Budassa. Ludvig, jolla ei ollut omaa poikaa, teki hänestä Dalmatian ja Kroatian käskynhaltijan ja antoi hänelle merkittäviä diplomaattisia tehtäviä,[4] vuonna 1379 hän johti Unkarin sotajoukkoja sodassa Venetsiaa vastaan.[3]

Napolin kuninkaana

Kaarle nai vuonna 1369 serkkunsa Margareetan, jonka täti oli Napolin kuningatar Johanna I,[1] Kaarlen pikkuserkku.[2] Lapseton Johanna tunnusti aluksi Kaarlen kruununperillisekseen, mutta adoptoikin vuonna 1380 Ranskan kuninkaan Kaarle V:n veljen, Anjoun herttua Ludvigin.[1][5] Koska Johanna I asettui suuren skisman alussa tukemaan vastapaavi Klemens VII:tä, paavi Urbanus VI julisti Johannan erotetuksi ja kruunasi Kaarlen Napolin kuninkaaksi Roomassa vuonna 1381. Kaarle valloitti pian Napolin ja vangitsi Johannan, joka surmattiin hänen käskystään kuristamalla vuonna 1382.[1][6]

Anjoun Ludvig julistautui myös Napolin kuninkaaksi ja soti Kaarlea vastaan kunnes kuoli vuonna 1384.[1][5] Myöhemmin myös Ludvigin poika Ludvig II tavoitteli Napolin kruunua vastapaavi Klemens VII:n tuella.[7] Paavi Urbanus VI puolestaan kääntyi Kaarle III:ta vastaan kuultuaan tämän suunnittelevan eräiden kardinaalien kanssa jonkinlaisen sijaishallituksen asettamista Kirkkovaltioon. Urbanus julisti vuonna 1385 Kaarlen erotetuksi, ristiretken tämän syrjäyttämiseksi sekä Napolin interdiktin alaiseksi. Kaarle III piiritti Urbanuksen Noceraan, mutta Urbanus sai apujoukkoja ja onnistui pakenemaan.[8]

Unkarin kuninkaana

Unkarin Ludvig I:n kuoltua vuonna 1382 tämän alaikäinen tytär Maria kruunattiin hallitsijaksi. Käytännössä maata hallitsi Marian äiti, leskikuningatar Elisabet Bosnialainen, jonka hallintoon Unkarin ylimystö oli tyytymätön. Kaarlea toivottiin kuninkaaksi etenkin valtakunnan eteläosissa, missä hän oli aiemmin toiminut käskynhaltijana. Kaarle saapuikin syksyllä 1385 Dalmatiaan ja eteni sieltä Budaan vain pieni joukko eteläisten maakuntien mahtimiehiä tukenaan, muka sukulaisvierailulle. Kun ilmeni, että Unkarin ylimyksistä riittävän suuri osa kannatti häntä kuninkaaksi, Maria painostettiin luopumaan vallasta, ja Kaarle kruunattiin Unkarin kuninkaaksi 31. joulukuuta 1385.[4][9]

Kaarlea ovat unkarilaiset historialähteet kuvanneet ystävälliseksi ja hyväsydämiseksi kuninkaaksi, johon maassa oltiin hänen lyhyenä hallitusaikanaan laajalti tyytyväisiä.[4]

Kuolema ja perintö

Unkarin kuninkaaksi noustuaan Kaarle kohteli leskikuningatar Elisabetia ja syrjäytettyä kuningatar Mariaa ystävällisesti ja antoi heidän jäädä vapaasti asumaan Budan linnaan. Elisabet kutsui linnaan vierailulle entisen palatiininsa ja uskottunsa Miklós Garain, joka 7. helmikuuta 1386 järjesti salamurhan: kuningattaren hovimies Balázs Forgács iski Garain käskystä yllättäen kuningasta miekalla päähän. Kaarle ei heti kuollut vaikeaan haavaansa. Hänet vietiin Visegrádin linnaan, missä hän menehtyi 24. helmikuuta, väittämän mukaan myrkytettynä.[4][1] Unkarilaisten kronikoiden mukaan Kaarlen ruumis makasi pitkään hautaamattomana Visegrádin Pyhän Andreaan luostarissa, sillä paavi oli maksamattomien verojen takia vähän ennen hänen kuolemaansa erottanut hänet kirkon yhteydestä.[4]

Kaarlen poika Ladislaus ja tytär Johanna II seurasivat vuoronperään isäänsä Napolin hallitsijoina.[10] Unkarissa Kaarlen murhaa ja Marian valtaanpaluuta seurasi sisällissota ja sekava aika, ja olot rauhoittuivat jonkin verran vasta Marian puolison, Sigismund Luxemburgilaisen noustua valtaan.[11]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f Charles III (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 9.10.2023.
  2. ↑ a b Elizabeth Casteen: From She-Wolf to Martyr: The Reign and Disputed Reputation of Johanna I of Naples, s. 5, alun sukupuuliitteet. Cornell University Press 2016. Google Books (englanniksi)
  3. ↑ a b SICILY fmg.ac. Arkistoitu 19.7.2024. Viitattu 4.3.2025.
  4. ↑ a b c d e Szörnyű halált halt a kistermetű magyar király 24.hu. 7.2.2017. Viitattu 4.3.2025. (unkariksi)
  5. ↑ a b André Vauchez, Richard Barrie Dobson, Michael Lapidge: Encyclopedia of the Middle Ages, s. 61. Routledge, 2000. ISBN 9781579582821
  6. ↑ Joan I (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 9.10.2023.
  7. ↑ Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 4, s. 14. Tammi, Helsinki 2001.
  8. ↑ Urban VI, Pope (englanniksi) New Catholic Encyclopedia, Encyclopedia.com. Viitattu 19.10.2023.
  9. ↑ Sugar P & Hanak P: A History of Hungary, s. 54. Indiana University Press, 1994. ISBN 9780253208675
  10. ↑ Margaret of Naples (fl. late 1300s) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 16.10.2023.
  11. ↑ Tringli, István: ”Anjou-kor”, LOVAGKIRÁLYOK. AZ ANJOU- ÉS ZSIGMOND-KOR MAGYARORSZÁGON (1301-1437). Enciklopédia Humána Egyesület, 1997. https://mek.oszk.hu/01900/01948/html/index8.html

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Johanna I 		Napolin kuningas
1382–1386 		Seuraaja:
Ladislaus
Edeltäjä:
Maria 		Unkarin kuningas
1385–1386 		Seuraaja:
Maria
Sigismund Luxemburgilainen