Kaksoiskonsertto (Brahms)
Nykyään Kaksoiskonsertto (Brahms)-aihe on erittäin tärkeä yhteiskunnassa. Tekniikan kehittymisen ja maailman jatkuvien muutosten myötä Kaksoiskonsertto (Brahms):stä on tullut monien ihmisten kiinnostava kohde. Olipa Kaksoiskonsertto (Brahms) kulttuurinen ilmiö, tieteellinen löytö tai historiallinen henkilö, sen vaikutus elämäämme on kiistaton. Tässä artikkelissa tutkimme Kaksoiskonsertto (Brahms):n eri näkökohtia ja sen vaikutusta eri alueilla tarjoamalla laajan ja rikastuttavan näkemyksen tästä aiheesta, joka kiinnittää edelleen yleisön huomion ympäri maailmaa.
Kaksoiskonsertto a-mollissa (op. 102) on Johannes Brahmsin säveltämä konsertto, jossa soolosoittimina ovat viulu ja sello. Konsertto jäi säveltäjän viimeiseksi orkesteriteokseksi. Se sävellettiin vuoden 1887 kesällä sellisti Robert Hausmannille ja viulisti Joseph Joachimille. Joachim oli säveltäjän vanha ystävä; osittain Brahms teki konserton sovinnon eleenä, kun ystävyyssuhde oli aiemmin katkennut Joachimin vaimostaan Amaliesta ottaman avioeron yhteydessä. Teos kantaesitettiin 18. lokakuuta 1887.
Brahms hyödyntää konsertossaan motiivia A-E-F. Se on permutaatio F-A-E:sta, jonka merkitys on frei aber einsam (Joachimin henkilökohtainen motto; "vapaa, mutta yksinäinen").
Joachim ja Hausmann esittivät Kaksoiskonserton lukuisia kertoja kaudella 1887–1888. Käsikirjoituksen säveltäjä antoi Joachimille – "hänelle, jolle se on kirjoitettu". Clara Schumann ei mieltynyt teokseen, ja myös Richard Specht suhtautui siihen kriittisesti. Hän kuvaili sitä "yhtenä Brahmsin vaikeiten lähestyttävistä ja ilottomimmista sävellyksistä". Säveltäjä oli luonnostellut toistakin kaksoiskonserttoa viululle ja sellolle, mutta tuhosi nuotit kohtaamansa viileän vastaanoton johdosta. Myöhemmin kriitikot, kuten Donald Tovey, ovat lämmenneet konsertolle.
Osat
- Allegro
- Andante
- Vivace non troppo
