Tässä artikkelissa aiomme syventyä aiheeseen Kivitavara, koska se on näkökohta, josta on tullut erittäin tärkeä viime aikoina. Eri näkökulmista Kivitavara on vaikuttanut yhteiskuntaan ja synnyttänyt keskustelua eri alueilla. Siksi on olennaista tutkia yksityiskohtaisesti Kivitavara:n vaikutukset ja seuraukset sekä analysoida mahdollisia ratkaisuja tai vaihtoehtoja. Lisäksi käsittelemme alan asiantuntijoiden erilaisia mielipiteitä, jotka tuovat esiin olennaisia näkökohtia, jotka auttavat ymmärtämään paremmin Kivitavara:n merkitystä nykyisessä todellisuudessamme.
Kivitavara on keramiikkalaatu. Se on posliinin ja fajanssin välimuoto, mutta kumpaakin kovempaa ja tiiviimpää.[1]
Kivitavaran raaka-aineita ovat savi, maasälpä, kvartsihiekka ja piikivi.[1] Kivitavara poltetaan 1200-1300 °C kuumuudessa, jolloin se sintrautuu tiiviiksi. Kivitavaraan jää enemmän reagoimatonta lähtöainetta ja siinä on vähemmän lasimaista ainetta kuin posliinissa, joten se on läpikuultamatonta.[2]
Kivitavara on vettä läpäisemätöntä, ja sitä käytetään sekä sellaisenaan että lasitettuna. Suolalasitusta on käytetty usein kivitavarassa.[3]
Kivitavaraa on valmistettu Aasiassa jo esihistoriallisina aikoina, esim. Indus-kulttuurin parissa. Keskiaikaisessa Kiinassa ja Japanissa se oli erittäin suosittua ja yleistä.[4]
Euroopassa kivitavaran valmistus alkoi myöhemmin, johtuen sopivan saven harvinaisuudesta ja heikommista polttouuneista; kivitavaraa valmistettiin ensiksi Saksassa Reinin laaksossa 1300-luvulla, mutta se saavutti huippunsa 1500-1600-luvuilla suolalasituksen kehittymisen myötä.[5] Englannissa kivitavaran tuotanto alkoi 1600-luvulla, ja sikäläiset valmistajat, kuten Josiah Wedgwood, hallitsivat kivitavaran tuotantoa 1700- ja 1800-luvulla.
Suomessa Arabia valmisti kivitavarasta astioita etenkin 1960-1980-luvuilla. Niitä suunnitelivat mm. Anja Winquist ja Ulla Procopé.[1]