Korisliigan herrasmiessopimus

Tässä artikkelissa aiomme tutkia perusteellisesti Korisliigan herrasmiessopimus-aihetta, aihetta, joka on ollut lukemattomien tutkimusten ja keskustelujen kohteena vuosien varrella. Korisliigan herrasmiessopimus on aihe, joka on kiinnittänyt kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion, ja sen merkitys ulottuu useille aloille tieteestä ja teknologiasta politiikkaan ja kulttuuriin. Tämän artikkelin avulla pyrimme valaisemaan Korisliigan herrasmiessopimus:n eri puolia analysoimalla sen alkuperää, sen vaikutuksia yhteiskuntaan ja sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen. Toivomme, että tämä artikkeli toimii informatiivisena ja kannustavana lähteenä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan lisää tästä kiehtovasta aiheesta.

Korisliigan herrasmiessopimus on termi Korisliigassa kaudella 2007–2008 pelanneiden joukkueiden kesken sovitusta käytännöstä, jossa Korisliigan otteluiden kokoonpanossa joukkueiden ulkomaalaispelaajien määrä on rajoitettu maksimissaan neljään. Vuosina 2007–2015 määrä oli rajattu kolmeen.[1]

Ulkomaalaispelaajien määrän nostamisesta neljään per joukkue päätettiin helmikuussa 2015 äänin 7–4. Päätöksen on kritisoitu näivettävän suomalaista pelaajatuotantoa, ja se suosinee joukkueita, joilla ei ole tarpeeksi tasokasta juniorituotantoa ja jotka ostavat pelaajansa muualta.[2][3][4][5]

Herrasmiessopimus-käytäntöä on moitittu EU:n vapaan työvoiman liikkuvuuden periaatteen rajoittamisesta. Valtaosa sarjan ulkomaalaispelaajista tulee kuitenkin Yhdysvalloista, eikä ko. periaate koske heitä.[6]

Herrasmiessopimuksissa suomalaisiksi rinnastetut ulkomaalaiset Korisliiga-pelaajat

Rajoitus ei ole koskenut ulkomaalaispelaajia, jotka ovat pelanneet Suomen Koripalloliiton alaisissa juniorisarjoissa.[7]

Lähteet