Tämä artikkeli käsittelee aihetta Lars Dufholm, joka on tullut viime vuosina merkityksellisemmäksi useilla alueilla. Lars Dufholm on aihe, joka on herättänyt uteliaisuutta ja kiinnostusta yhteiskunnassa ja synnyttänyt keskustelua ja pohdintaa sen vaikutuksista ja seurauksista. Tämän artikkelin avulla pyrimme tarjoamaan laajan ja objektiivisen näkemyksen Lars Dufholm:stä, analysoimalla sen eri ulottuvuuksia ja tarjoamalla täydellisen yleiskatsauksen sen tärkeydestä ja merkityksestä. Samoin sen tarkoituksena on syventää Lars Dufholm:n tuntemusta ja ymmärtämistä tarjoamalla lukijalle tarvittavat työkalut sen luonteen ja laajuuden ymmärtämiseen.
Lars Herbert Dufholm (1. tammikuuta 1920 Helsinki – 4. syyskuuta 1994 Helsinki)[1][2] oli suomalainen lainsäädäntöneuvos ja suomenruotsalainen yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja.
Dufholm kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1939 ja suoritti Helsingin yliopistossa ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1950 sekä oikeustieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1951.[1][2] Hän palveli sotavuosina rintamalla.[1] Dufholm toimi Studentbladetin päätoimittajana vuonna 1948, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan varapuheenjohtajana vuosina 1951–1953 ja eduskunnan ruotsinkielisen kanslian vt. notaarina sekä valiokuntien tulkkina vuosina 1950–1958.[2] Vuodesta 1959 eläkkeelle jäämiseensä saakka hän oli oikeusministeriön lainsäädäntöosaston tarkastustoimiston lainsäädäntöneuvoksena.[1][2] Hän oli myös eduskunnan suuren valiokunnan vt. sihteerinä vuosina 1964, 1967 ja 1968 sekä Helsingin teknillisen oppilaitoksen yhteiskunta- ja lainopin opettajana vuosina 1957–1967.[2]
Dufholm oli Paasikivi-seuran sihteeri vuosina 1958–1967 ja sen varapuheenjohtaja vuosina 1968–1974. Hän vaikutti Ruotsalaisessa Kansanpuolueessa (RKP) ja hänet valittiin Urho Kekkosen vaaliliiton valitsijamieheksi vuoden 1962 presidentinvaaleissa.[1][2] Dufholm kuului suomenruotsalaisten sosiaaliliberaalien ryhmään ja oli Svensk socialliberal samling -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja vuosina 1955–1956 sekä Nyliberala studentförbundet -opiskelijajärjestön puheenjohtaja vuosina 1957–1959.[2] Hän erosi RKP:stä 1970-luvulla vastalauseena puolueen oikeistosiiven toiminnalle,[1] ja oli vuoden 1975 eduskuntavaaleissa Liberaalisen Kansanpuolueen (LKP) ehdokkaana[3]. Dufholm kuului Nya Argus -lehden toimituskuntaan.[2][1] Hän oli myös Nylands Nation -osakunnan kuraattori vuosina 1952–1954.[2]
Dufholm oli vuosina 1972–1975 puolustuslaitoskomitean puheenjohtaja.[2][1] Sadankomitea myönsi hänelle vuonna 1986 rauhantyön palkinnon, koska hän oli virkamiehenä vastustanut valmiuslainsäädäntöhanketta, joka olisi rajoittanut kansalaisten perusoikeuksia.[1][4] Dufholm arvosteli julkisesti myös poliisin käyttämää väkivaltaa sen hajottaessa kesäkuussa 1970 Helsingissä Iranin šaahin Mohammed Reza Pahlavin vastaisen mielenosoituksen.[5]