Tässä artikkelissa tutkimme Lauri Jauhiainen:n vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan. Ilmestymisestään lähtien Lauri Jauhiainen on kiinnittänyt tutkijoiden, asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion ja synnyttänyt keskustelua ja pohdiskelua sen merkityksestä eri aloilla. Kautta historian Lauri Jauhiainen on ollut ratkaisevassa roolissa jokapäiväisen elämän eri osa-alueiden muokkaamisessa politiikasta ja taloudesta kulttuuriin ja viihteeseen. Tässä mielessä on olennaista tarkastella perusteellisesti roolia, joka Lauri Jauhiainen:llä on ollut ja on edelleen yhteiskunnassa, sekä sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen. Kattavan analyysin avulla pyrimme ymmärtämään paremmin Lauri Jauhiainen:n ulottuvuutta ja vaikutusta nykymaailmassa sekä sen tulevaisuuden potentiaalisia näkymiä ja haasteita.
Lauri Kustaa Jauhiainen (13. heinäkuuta 1925[1] Pielavesi – 14. lokakuuta 2003 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, sanoittaja ja elokuvakäsikirjoittaja.
Jauhiainen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[2]
Jauhiaisen sanoittamia kappaleita ovat muun muassa Toivo Kärjen säveltämät ja Henry Theelin laulamat "Marja-Leena", "Kuin lapsena ennen" ja "Ei erossa yhtään iltaa" (1949) [3] , Olavi Virran ”Punatukkaiselle tytölleni” (Virran sävellys 1952), Tapio Rautavaaran "Vanhan jermun purnaus" (Kärjen sävellys 1966) [4], Erkki Junkkarisen ”Ruusuja hopeamaljassa” (yhdessä Dagmar Parmas-Saarnion kanssa) ja Esa Pakarisen "Meiltähän tämä käy" (Kärjen sävellys 1973) [5]. Jauhiainen oli Toivo Kärjen ylivoimaisesti pitkäaikaisin sanoittaja, teki tälle yli 40 levytettyä tekstiä vuosina 1948-1990 [3]. Jauhiainen teki myös musiikkia kuoroille, hengellistä musiikkia ja elokuvamusiikkia (Kaksi hauskaa vekkulia, 1952).
Jauhiainen ansioitui myös Matti Kassilan elokuvien Meiltähän tämä käy (1973) ja Natalia (1979) yhtenä käsikirjoittajana. Yhdessä Olavi Karun kanssa hän laati käsikirjoitukset Åke Lindmanin ensimmäisiin kuuluviin elokuviin Kertokaa se hänelle... (1961), Kun tuomi kukkii (1962) ja Jengi (1963).
Jauhiaisen päätyö oli Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa, jonka palveluksessa hän oli konehoitajana ja tiedottajana 37 vuotta, kunnes jäi vuonna 1988 eläkkeelle. Jauhiainen käytti myös salanimiä Jauhis, K. Laurick, L. Peltonen, Poika Peltonen ja Tarmo Ponsi.[6]