Lemmen viemää-aihe on viime aikoina kiinnittänyt monien huomion. Pitkä historia ja jatkuva yhteiskunnallinen merkitys Lemmen viemää on aihe, joka on herättänyt keskustelua ja pohdintaa eri sektoreilla. Arkielämän vaikutuksista politiikkaan ja kulttuuriin Lemmen viemää on osoittautunut monitahoiseksi aiheeksi, joka ansaitsee syvällisen tutkimisen. Tässä artikkelissa perehdymme Lemmen viemää:n eri puoliin analysoimalla sen alkuperää, kehitystä ja sen merkitystä nykymaailmassa.
Lemmen viemää | |
---|---|
Sturm der Liebe | |
Tyyli | Telenovela, draama |
Kestoaika | 48 minuuttia |
Luoja(t) | Bavaria Film |
Pääosissa | katso näyttelijät |
Alkuperämaa | Saksa |
Alkuperäiskieli | saksa |
Verkko |
Das Erste Sub |
Esitetty |
26. syyskuuta 2005 – 6. joulukuuta 2007 – |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Lemmen viemää (saks. Sturm der Liebe) on saksalainen telenovela, jossa seurataan huippuhotellin omistajien ja henkilökunnan ihmissuhteita.[1] Sarjan ensiesitys tapahtui Saksassa Das Erste -kanavalla 26. syyskuuta 2005 ja sitä esitetään edelleen. Sarjan tuottaa Bavaria Film. Suomessa Lemmen viemää -sarjaa on esitetty televisiokanavilla Sub ja AVA.
Sarjan tunnusmusiikkina on saksalaisen laulajan Curlyn kappale ”Stay”.[2] Saksassa sarjan keskiverto katselijämäärä on 2,5 miljoonaa katsojaa, joten sen katsojaosuus on noin 25 prosenttia.[3]
Lemmen viemää kuvataan yksityisellä maatilalla Ylä-Baijerissa, jossa sijaitsee myös sarjassa nähtävä hotelli Fürstenhof. Paikassa kuvataan kuitenkin vain ulkokohtauksia. Kaikki sarjan sisäkuvaukset tehdään Bavaria Filmin studioilla Münchenissä.[3]
Lemmen viemää -sarjan esitys alkoi Saksassa Das Erste -satelliittitelevisiokanavalla 26. syyskuuta 2005.[2] Sarjan esitysoikeudet on myyty yli 20 maahan, kuten Italiaan, Bulgariaan, Belgiaan ja Baltian maihin.[4] Italiassa sarjaa esitetään nimellä Tempesta d'Amore.[5]
Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella (jaksot 1–313) sarjan pääparina ovat Laura Mahler ja Alexander Saalfeld. Monien tapahtumien jälkeen he menevät naimisiin ja muuttavat Brysseliin missä Laura avaa konditorian ja Alexander toimii hotellin johtajana.
Sarjan toisella tuotantokaudella (jaksot 314–520) sarjan pääparina ovat Robert Saalfeld ja Miriam von Heidenberg. Monien tapahtumien jälkeen he lähtevät Pariisiin missä Miriam tekee hajuvesiä ja Robert perustaa ravintolan.
Sarjan kolmannella tuotantokaudella (jaksot 521–703) sarjan pääparina ovat Gregor Bergmeister ja Samia Obote. Monien tapahtumien jälkeen he menevät naimisiin ja lähtevät yhdessä Afrikkaan, jossa he tekevät lähetystyötä.
Sarjan neljännellä tuotantokaudella (jaksot 704–914) sarjan pääparina ovat Felix Saalfeld ja Emma Strobl. Monien tapahtumien jälkeen he menevät naimisiin ja muuttavat Kanadaan. Myöhemmin he saavat kaksospojat Max ja Moritz.
Sarjan viidennellä tuotantokaudella (jaksot 915–1117) sarjan pääparina nähdään aluksi Lukas Zastrow ja Annika Bruckner. Annikan kuoleman jälkeen pääparin toiseksi osapuoleksi tulee Sandra Ostermeyer. Monien tapahtumien jälkeen Lukas ja Sandra menevät naimisiin ja lähtevät Riesenbirgeen Tšekkiin ja uudistavat vanhan luostarin ekologiseksi hotelliksi.
Sarjan kuudennella tuotantokaudella (jaksot 1118–1391) sarjan pääparina ovat Eva Krendlinger ja Robert Saalfeld. Lukuisten tapahtumien jälkeen Eva ja Robert menevät naimisiin ja lähtevät Veronaan jossa perustavat ravintolan.
Sarjan seitsemännellä tuotantokaudella (jaksot 1392–1600) sarjan pääparina ovat Theresa Burger ja kaksoisveljet Konstantin Riedmüller ja Moritz Van Norden. Kauden alussa Theresa seurustelee Konstantinin kanssa, mutta myöhemmin hän kuitenkin valitsee Moritzin. Kaudella selviää, että Moritz ja Konstantin ovat Wernerin poikia. Monien tapahtumien jälkeen Theresa ja Moritz menevät naimisiin ja muuttavat Porta Westfalicaan.
Sarjan kahdeksannella tuotantokaudella (jaksot 1601–1814) sarjan pääparina ovat Konstantin Riedmuller ja Marlene Schweitzer. Aluksi Konstantin rakastuu Marlenen äitiin Nataschaan. Lopulta Konstantin tajuaa kuitenkin rakastavansa Marlenea ja he menevät naimisiin ja muuttavat Firenzeen.
Sarjan yhdeksännellä tuotantokaudella (jaksot 1815–2066) sarjan pääparina ovat Leonard Stahl ja Pauline Jentzsch. Monien tapahtumien jälkeen he menevät naimisiin ja muuttavat Wieniin, jossa Pauline työskentelee kuuluisassa konditoriassa. Pauline on myös raskaana.
Sarjan kymmenennellä tuotantokaudella (jaksot 2067–2265) sarjan pääparina ovat Niklas Stahl ja Julia Wegener. Julia on tullut kaukaa Thaimaasta kuolemansairaan veljensä Sebastian Vegenerin kanssa. Sebastianin painostamana Julia alkaa esittää kuollutta Sophie Stahlia saadakseen rahaa Sebastianin hoitoihin. Sophie oli Julian paras ystävä ja Sebastianin tyttöystävä. Kun Julia esittää Sophieta käy kuitenkin ilmi että hän on rakastunut Sophien veljeen Niklakseen. Monien tapahtumien jälkeen Niklas ja Julia menevät naimisiin ja lähtevät Lissaboniin.
Sarjan yhdennellätoista tuotantokaudella (jaksot 2266–2502) sarjan pääparina ovat Sebastian Wegener ja Luisa Reisiger. Monien tapahtumien jälkeen Sebastian ja Luisa menevät naimisiin ja muuttavat Düsseldorfiin lähelle Sebastianin poikaa Paulia.
Sarjan kahdennellatoista tuotantokaudella (jaksot 2503–2692) sarjan pääparina ovat Adrian Lechner ja Clara Morgenstren.
Sarjan kolmannellatoista tuotantokaudella (jaksot 2693–2812) Sarjan pääparina nähdään William Newcombe sekä häneen kaksi ihastunutta naista Ella Kesler ja Rebecca Herz, jotka ovat parhaat ystävykset.
Sarjan neljännellätoista tuotantokaudella (jaksot 2813–3019) sarjan pääparina ovat Viktor Saalfeld ja Alicia Lindbergh.
Sarjan viidennellätoista tuotantokaudella (jaksot 3020–3264) sarjan pääparina ovat Joshua Winter ja Denise Saalfeld.
Sarjan kuudennellatoista tuotantokaudella (jaksot 3265–3515) sarjan pääparina ovat Franzi Krummbiegl ja Tim Degen.
Sarjan seitsemännellätoista tuotantokaudella (jaksot 3516–3729) sarjan pääparina ovat Maja von Thalheim ja Florian Vogt.
Sarjan kahdeksannellatoista tuotantokaudella (jaksot 3730–3957) sarjan pääparina ovat Josephine "Josie" Klee ja Paul Lindbergh.
Sarjan yhdeksännellätoista tuotantokaudella (jaksot 3958–4104) sarjan pääparina ovat Eleni Schwarzbach ja Leander Saalfeld.
Sarjan kahdellakymmenellä tuotantokaudella (jaksot 4105–4200) viimeisen sarjan pääpareja ovat Ana Alves, Philipp Brandes ja Vincent Ritter.
Näyttelijä | Hahmo | Mukana |
---|---|---|
Dirk Galuba | Werner Saalfeld aiemmin Konopka | 1– |
Sepp Schauer | Alfons Sonnbichler | 1– |
Antje Hagen | Hildegard Sonnbichler aiemmin Hansen | 1– |
Mona Seefried | Charlotte Saalfeld | 1–150, 295–381, 560–712, 857– |
Christin Balogh | Tina Kessler | 1763– |
Dietrich Adam | Friedrich Stahl | 1784– |
Joachim Lätsch | André Konopka | 513– |
Florian Stadler | Nils Heinemann | 726– |
Erich Altenkopf | Michael Niederbühl | 884– |
Sarah Elena Timpe | Sabrina Görres | 1619– |
Saša Kekez | Goran Kalkbrenner | 1755– |
Moritz Tittel | Konstantin Riedmuller | 1391–1814 |
Mirjam Heimann | Cornelia "Coco" Conradi | 1781– |
Nadine Warmuth | Patrizia Dietrich | 1796–2263 |
Lucy Scherer | Marlene Schweitzer | 1570–1814 |
Melanie Wiegmann | Natascha Schweitzer | 1586– |
David Paryla | Martin Windgassen | 1599– |
Liza Tzschirner | Pauline Jentzsch | 1781– |
Christian Feist | Leonard Stahl | 1778– |
Nicola Tiggeler | Barbara von Heidenberg | 165–476, 721–883, 1090–1384, 1848– |
Jennifer Newrkla | Julia Wegener | |
Jan Hartmann | Niklas Stahl | |
Magdalena Steinlein | Luisa Reisinger | |
Kai Albrecht | Sebastian Wegener |
Näyttelijä | Hahmo | Mukana |
---|---|---|
Henriette Richter-Röhl | Laura Saalfeld aiemmin Mahler | 1–313, 998–1001 |
Gregory B. Waldis | Alexander Saalfeld | 1–313, 385–387, 500–505 |
Simone Heher | Katharina Klinker-Emden | 4–194 |
Wookie Mayer | Viola Liebertz | 107–184, 283–298, 1038–1043, 1251–1256, 1550–1560 |
Christof Arnold | Dr. Gregor Bergmeister | 134–704 |
Susanne Huber | Elisabeth Saalfeld | 156–451, 663–690 |
Inez Bjørg David | Miriam Saalfeld aiemmin Von Heidenberg ja Tarrasch | 189–520, 739–742 |
Martin Gruber | Felix Saalfeld aiemmin Tarrasch | 273–914 |
Susan Hoecke | Viktoria Tarrasch | 329–848 |
Dominique Siassia | Samia Bergmeister aiemmin Obote ja Gruber | 356–704 |
Ivanka Brekalo | Emma Saalfeld aiemmin Strobl | 590–914 |
Heike Trinker | Dr. Evelyn Konopka | 707–866 |
Vanessa Jung | Karla Müller | 761–781 |
Ute Katharina Kampowsky | Annika Bruckner | 872–934 |
Miriam Krause | Helen Marinelli | 169–313, 938–980 |
Sepp Schauer | Gustl Moosburger | 986–992, 1023–1033, 1307–1325 |
Björn Grundies | Harald Lugauer | 980–1017 |
Steffen Nowak | Philipp Octoir | 960–969, 1102–1108 |
Gabrielle Scharnitzky | Cosima Saalfeld aiemmin Hofer ja Zastrow | 894–1112 |
Wolfgang Cerny | Lukas Zastrow | 897–1117 |
Sarah Stork | Sandra Zastrow aiemmin Ostermeyer | 934–1117 |
Isis Krüger | Astrid Ostermeyer | 934–1117 |
René Oltmanns | Simon Konopka | 485–1190 |
Marie-Ernestine Worch | Maike Konopka aiemmin Steenkamp | 1111–1190 |
Johannes Hauer | Ben Sponheim | 504–1193 |
Eva-Maria May | Katja Heinemann/Kai Krone | 991–1078, 1167–1193 |
Angela Ascher | Sabrina Wagner | 1208–1235 |
Andreas Borcherding | Götz Zastrow | 1054–1296 |
Luise Deschauer | Käthe Hansen | 1262–1325 |
Tobias Dürr | Markus Zastrow | 1212–1372 |
Nicola Tiggeler | Barbara von Heidenberg/Sylvia Wielander | 165–476, 721–883, 1090–1384 |
Johanna Bönninghaus | Lena Zastrow | 1114–1117, 1156–1387 |
Lorenzo Patané | Robert Saalfeld | 1–520, 998–1001, 1099–1391 |
Uta Kargel | Eva Saalfeld aiemmin Krendlinger | 1087–1391 |
Andreas Thiele | Jacob Krendlinger | 1082–1088, 1119–1396 |
Moritz Tittel | Moritz van Norden aiemmin Nero #1 | 1380–1397 |
Julia Mitrici | Sibylle von Liechtenberg | 1301–1420 |
Sebastian Deyle | Maximilian "Maxim" Klimder-Emden | 6–246, 1429–1442 |
Kathleen Fiedler | Brigitte König | 1364–1496 |
Natalie Alison | Rosalie Engel aiemmin Zastrow | 703–1034, 1081–1350, 1429–1556 |
Kerstin Gähte | Nicola Westphal | 1499–1553 |
Annelinde Gerstl | Fleur Bäcker aiemmin Legrand | 1577–1581 |
Nina Schmieder | Kristin Nörtlinger | 1517–1582 |
Annabelle Leip | Marie Bruckner aiemmin Sonnbichler | 713–1021, 1581–1592 |
Golo Euler | Hendrik Bruckner | 869–1021, 1587–1592 |
Judith Hildebrandt | Tanja Liebertz aiemmin Heinemann | 1–529, 957–1599 |
Ralf Schicha | Hans Burger | 1528–1552, 1590–1599 |
Ines Lutz | Theresa Burger oikeasti Nina Westphal | 1377–1600 |
Daniel Fünffrock | Moritz van Norden | 1408–1600 |
Lara Mandoki | Mandy Meier | 1562–1782 |