Tässä artikkelissa aiomme tutkia Leopold Infeld:tä ja sen vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Leopold Infeld on ollut kiinnostuksen ja keskustelun aiheena pitkään, ja sen vaikutus ulottuu useille alueille politiikasta populaarikulttuuriin. Sukellaan eri näkökohtiin, jotka tekevät Leopold Infeld:stä relevantin ja mielenkiintoisen aiheen, ja analysoimme, miten se on kehittynyt ajan myötä. Sen alkuperästä sen nykyiseen merkitykseen sukeltamme täydelliseen analyysiin Leopold Infeld:stä ja sen merkityksestä yhteiskunnassamme.
Leopold Infeld | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1898 Krakova |
Kuollut | 1968 Varsova |
Koulutus ja ura | |
Väitöstyön ohjaaja | Władysław Natanson |
Tutkimusalue | Fysiikka |
|
Leopold Infeld (1898 Krakova – 1968 Varsova)[1] oli puolalainen fyysikko, joka työskenteli kotimaansa lisäksi 12 vuoden ajan Kanadassa.
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Infeld aloitti opinnot Krakovan yliopistossa. Ensimmäinen maailmansota keskeytti opinnot, mutta sodan jälkeen Infeld jatkoi matematiikan ja fysiikan opiskelua. Saadakseen opetusta teoreettisessa fysiikassa hän vietti joitakin vuosia Berliinin yliopistossa ja tutustui siellä Albert Einsteiniin. He laativat myöhemmin useita julkaisuja yhdessä.[1]
1930-luvun alussa Infeld kävi Saksassa ja työskenteli yhdessä Werner Heisenbergin ja Bartel Leendert van der Waerdenin kanssa. Vuosina 1933–1935 hän opiskeli stipendin turvin Cambridgessä. Paluu Puolaan oli mahdotonta natsien takia. Einsteinin suositusten avulla hän pääsi Princetoniin, Yhdysvaltoihin. Vuonna 1938 Infeld sai professorin paikan Toronton yliopistosta.[1] Toisen maailmansodan jälkeen hän pyysi virkavapaata vieraillakseen Puolassa. Vapaata ei myönnetty, ja Infeld erosi virastaan. Infeldin pelättiin voivan sekaantua ydinaseen kehittämiseen, vaikka hänen alaansa oli suhteellisuusteoria, ei ydinfysiikka.[2] Infeldiltä ja hänen lapsiltaan vietiin Kanadan kansalaisuus.[1]
Puolassa Infeldistä tuli yliopiston teoreettisen fysiikan laitoksen esimies ja akateemikko.[1]
Infeldin kuoleman jälkeen Toronton yliopisto teki hänestä takautuvasti emeritusprofessorin ja pyysi anteeksi.[2]