Tässä artikkelissa tutkimme eri näkökohtia, jotka liittyvät Litvinovin pöytäkirja:een, aiheeseen, joka on herättänyt monien ihmisten huomion ja uteliaisuuden ympäri maailmaa. Litvinovin pöytäkirja on ollut alkuperästään nykypäivän merkityksellisyyteen asti tutkimuksen ja keskustelun kohteena eri tieteenaloilla. Vuosien varrella Litvinovin pöytäkirja on kehittynyt ja vaikuttanut yhteiskunnan eri osa-alueilla, ja siitä on tullut ilmiö, joka kiinnostaa suuresti tutkijoita, ammattilaisia ja jopa suurta yleisöä. Tässä artikkelissa analysoimme perusteellisesti Litvinovin pöytäkirja:n eri näkökulmia ja lähestymistapoja tavoitteenamme tarjota kattava ja rikastuttava näkemys tästä kiehtovasta aiheesta.
Litvinovin pöytäkirja oli vuonna 1929 laadittu sodan kieltävä sopimus Neuvostoliiton ja sen useimpien läntisten naapurimaiden välillä. Sopimuksen isä oli neuvostoliittolainen diplomaatti ja maan tuleva ulkoministeri Maksim Litvinov, joka uskoi valtioiden välisillä sopimusjärjestelyillä taattavaan kollektiiviseen turvallisuuteen.
Neuvostoliitto oli jo maaliskuussa 1926 tarjonnut keskinäistä hyökkäämättömyyssopimusta Suomelle ja Baltian maille, mutta neuvottelut eivät johtaneet mihinkään.[1] Neuvostoliitto ja sen kaikki läntiset rajanaapurit Suomea lukuun ottamatta allekirjoittivat kuitenkin vuonna 1928 kansainvälisen Kellogg–Briand-sopimuksen, jolla kiellettiin sodan käyttäminen politiikan välineenä. Koska sopimuksen voimaanastuminen näytti viivästyvän, tarjosi Litvinov Neuvostoliiton naapurimaille mahdollisuuden sitä täydentävään bilateraaliseen lisäpöytäkirjaan, jonka mukaan pääsopimuksen sisältö astuisi voimaan Neuvostoliiton ja kunkin muun allekirjoittajavaltion välillä välittömästi pöytäkirjan ratifioinnin jälkeen. Romania, Puola, Latvia ja Viro allekirjoittivat lisäpöytäkirjan helmikuussa 1929. Suomi jäi ainoana Neuvostoliiton läntisenä naapurimaana sopimusjärjestelyn ulkopuolelle.[2] Neuvostoliitto solmi myöhemmin vielä erilliset hyökkäämättömyyssopimukset vuonna 1929 Saksan, vuonna 1931 Ranskan ja Puolan sekä viimein tammikuussa 1932 myös Suomen kanssa.[3]