Loikkaus
Nykyään Loikkaus on aihe, josta on tulossa yhä tärkeämpi yhteiskunnassamme. Ilmestymisestään lähtien se on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua asiantuntijoiden ja suuren väestön keskuudessa. Ajan myötä Loikkaus:stä on tullut keskeinen elementti eri aloilla politiikasta populaarikulttuuriin. Sen vaikutus on tullut ilmeiseksi erilaisina ilmenemismuotoina, mikä vaikuttaa merkittävästi tapaamme, jolla suhtaudumme, kommunikoimme ja teemme päätöksiä. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Loikkaus:n vaikutuksia ja sen vaikutuksia jokapäiväiseen elämäämme.
Loikkaus tapahtuu, kun henkilö luopuu kuuliaisuudestaan tiettyä valtiota tai poliittista entiteettiä kohtaan vaihtaakseen sen uskollisuuteen toiselle. Termiä loikkari käytetään, usein halventavasti, henkilöstä, joka vaihtaa lojaalisuuden toiseen poliittiseen puolueeseen tai muuhun kilpailevaan tahoon. Siinä mielessä loikkaria usein pidetään petturina.
Kansainvälinen politiikka
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Passiivitautia. Jos ei tietäisi kumpi valtio niitä ddr:läisiä ampui, ei se tästä tekstistä selviäisi. |
Fyysinen loikkaustapahtuma on tavallisesti asia, joka rikkoo valtion tai poliittisen entiteetin lakeja, josta loikkaava henkilö vetäytyy. Toisaalta, pelkkä kansalaisuus tai työskentely liittolaisen kanssa ei yleensä ole rikos. Esimerkiksi 1950-luvulla Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) asukkaita oli yhä enenevässä määrin kielletty matkustamasta Saksan liittotasavaltaan, jossa heitä kohdeltiin automaattisesti kansalaisina Eksklusiivisen mandaatin johdosta. Berliinin muurin pystyttäminen ja Saksojen välisen rajan vahvistaminen kommunistisen DDR:n johdosta vuonna 1961 piti vahvistaa politiikkaa. Kun ihmiset yrittivät ”vetäytyä” DDR:stä, maan rajavartijat ampuivat heitä. Useat sadat ihmiset tapettiin rajalla heidän Republikflucht-yrityksessään. Virallisia matkoja kyllä oli, mutta lupia lähteä väliaikaisesti tai pysyvästi myönnettiin harvoin. Toisaalta, ”epämiellyttävien” itäsaksalaisten kansalaisuus kumottiin, ja heidän piti jättää kotinsa lyhyellä varoitusajalla ja vastoin tahtoaan. Toisia, kuten laulaja Wolf Biermannia, kiellettiin palaamasta DDR:ään.
Kylmän sodan aikana monia laittomasti Neuvostoliitosta tai itäblokista muuttaneita kutsuttiin loikkareiksi. Länsimaisetkin loikkasivat itäblokkiin, usein välttääkseen vakoilusyytteen. Tunnetumpi tapaus on brittiläinen vakooja Kim Philby, joka loikkasi Neuvostoliittoon välttääkseen paljastumasta KGB:n myyränä, sekä 22 liittoutuneiden sotavankia (yksi britti ja 21 yhdysvaltalaista) jotka kieltäytyivät – valiten Kiinaan jäämisen – kotiutumasta Korean sodan jälkeen.[1]
Kylmän sodan loikkaukset
- Pääartikkeli: Luettelo itäblokista loikanneista henkilöistä
- Pääartikkeli: Luettelo länsiblokista loikanneista henkilöistä
- Pääartikkeli: Luettelo kylmän sodan sotilaslentokoneloikkauksista
Puoluepoliittiset loikkaukset
Katso myös
Lähteet
- ↑ Back Pay for Turncoats Articles. 2.6.1961. The Time Magazine. Arkistoitu 5.2.2011. Viitattu 3.12.2010. (englanniksi)
