Luontopolku

Nykyään Luontopolku on aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja keskustelua yhteiskunnassa. Luontopolku on ollut pitkään tutkimuksen ja analyysin kohteena, mutta ajan myötä se on saanut entistä enemmän merkitystä. Tämä aihe on kiinnittänyt eri alojen asiantuntijoiden ja ammattilaisten huomion, jotka ovat omistautuneet sen eri näkökohtien tutkimiseen ja syventämiseen. Johtuipa sen vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään, politiikkaan, kulttuuriin tai teknologiaan, Luontopolku:stä on tullut tänään väistämätön vertailukohta. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Luontopolku:n eri puolia ja sen vaikutusta yhteiskuntaamme.

Pöröpeikon polku -niminen luontopolku Parikkalassa.
Nyrölän luontopolku Jyväskylässä.

Luontopolku on opetus- ja virkistyskäyttöön tarkoitettu polku tai reitti, jonka varrella on vieressä sijaitsevan luonnon ominaisuuksia selittäviä opastekylttejä.[1] Yleensä se on nimensä mukaisesti itsenäinen polku vaikka voikin liittyä myös laajempaan retkeily- tai ulkoilureittikokonaisuuteenlähde?.

Vedenalaiset luontopolut

Suomen ensimmäinen vedenalainen luontopolku avattiin toukokuussa 1999 Reposaaressa. Tämä Suomen lyhin luontopolku – 130 metriä sukelluslaitteilla – esitteli Selkämeren luontoa kuvin ja sanoin pohjassa 2–6 metrin syvyydessä kulkevaa narulla merkittyä reittiä pitkin. Polun laati ja toteutti K. Karwin yhdessä paikallisten yhteisöjen ja yritysten tuella.lähde?

Myös Saaristomeren kansallispuistossa on vedenalainen luontopolku, joka avattiin kesäkuussa 2006. Betonilaattoihin kiinnitetyt opastaulut ovat pohjalla 0,5–5 metrin syvyydessä, ja useimmat niistä näkyvät sukelluslasien avulla vedenpinnalta. Noin 200 metrin pituisella luontopolulla kuljetaan seuraamalla tauluja yhdistävää köyttä uiden pinnalla snorkkelin avulla tai sukeltamalla.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Klaus-Jürgen Evert: Encyclopedic Dictionary of Landscape and Urban Planning, s. 618. Springer Science & Business Media, 2010. ISBN 9783540764557 (englanniksi)
  2. ↑ Saaristomeren vedenalaiset maisemat Luontoon.fi. 5.5.2015. Metsähallitus. Viitattu 23.1.2010.

Aiheesta muualla