Malcolm Troup

Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Malcolm Troup, joka on herättänyt suurta kiinnostusta nyky-yhteiskunnassa. Malcolm Troup on aihe, joka on herättänyt keskustelua eri aloilla, niin poliittisella, yhteiskunnallisella, kulttuurisella kuin tieteelliselläkin alalla. On laaja kiinnostus oppia lisää Malcolm Troup:stä ja ymmärtää sen vaikutukset päivittäisessä todellisuudessamme. Tästä syystä tässä artikkelissa ehdotamme Malcolm Troup:n ympärillä olevien eri näkökohtien ja näkökulmien analysointia tavoitteenaan tarjota kattava ja rikastuttava näkemys tästä aiheesta. Näillä linjoilla tutkimme erilaisia ​​mielipiteitä ja näkemyksiä, joiden avulla voimme saada laajemman ja rikastuttavan panoraaman Malcolm Troup:stä.

Malcolm Troup (22. helmikuuta 1930 Toronto – 8. joulukuuta 2021[1]) oli kanadalainen pianisti ja musiikkipedagogi.[2]

Troupin opettajien joukossa olivat Kanadassa Norman Wilks ja Alberto Guerrero. Walter Giesekingiltä hän sai opetusta Saksassa vuosina 1954–1956. Hän debytoi 17-vuotiaana solistina Anton Rubinsteinin neljännen pianokonserton esityksessä ja sai vuonna 1955 Harriet Cohenin Commonwealth-mitalin. Troup on esiintynyt Kanadassa, Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Australiassa. Orkestereita, joiden kanssa hän on kansainvälisesti soittanut, ovat olleet Lontoon sinfoniaorkesteri, Hallé-orkesteri, Berliinin sinfoniaorkesteri, George Enescu -filharmonikot ja BBC:n sinfoniaorkesteri. Ensimmäistä kertaa Troup kiersi Etelä-Amerikassa vuonna 1961, ja vuonna 1967 hän sai Chilen yliopiston kunniaprofessorin arvon.[2]

Vuonna 1968 Troup sai musiikkitieteessä filosofian tohtorin arvon Yorkin yliopistosta. Hänen väitöskirjansa oli Messiaen and the modern mind.[2]

Vuosina 1970–1975 Troup toimi Guildhall School of Music and Draman musiikillisena johtajana. Vuonna 1981 hän sai professorin aseman Lontoon kaupunginyliopistossa, jossa toimi myös residenssipianistina ja musiikkijaoksen johtajana. Troup kuului monien kilpailujen tuomaristoihin. Vuonna 1978 hänestä tuli Euroopan pianonsoitonopettajien liiton puheenjohtaja.[2]

Lähteet