Marcel Aymé

Tässä artikkelissa käsittelemme ongelmaa Marcel Aymé:stä, jolla on ollut suuri vaikutus yhteiskunnan eri puolille. Marcel Aymé on syntymästään lähtien herättänyt kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla, niin akateemisilla kuin ammatillisillakin alueilla. Vuosien varrella Marcel Aymé on kehittynyt ja saanut merkitystä eri yhteyksissä, mikä on aiheuttanut merkittäviä muutoksia ihmisten vuorovaikutukseen ja toimintaan ympäristössään. Tämän artikkelin avulla tutkimme Marcel Aymé:n eri puolia ja analysoimme sen vaikutusta nykyään.

Marcel Aymé
Marcel Aymé 1929
Marcel Aymé 1929
Henkilötiedot
Syntynyt1902
Joigny, Ranska
Kuollut1967 (64–65 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansalaisuus Ranska
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkieliranska
Tuotannon kieliranska
Tyylilajit huumori
Pääteokset Vihreä tamma
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Marcel Aymé (1902 Joigny, Ranska – 1967 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja näytelmäkirjailija.

Aymé opiskeli vuoden verran lääketiedettä, toimi sittemmin pankkivirkailijana, elokuva-avustajana ja toimittajana. Aymé sekoittaa realismia ja fantasiaa, kun hän kuvaa romaaneissaan humoristisesti, toisinaan melankolista sävyä niihin yhdistäen, kaupungin ja maaseudun köyhälistöä. Hänen satiirinsa kohteena on pikkuporvaristo.[1]

Aymén menestyskirja on Vihreä tamma (La Jument verte, 1933, suom. Olli Nuorto), ja sen suosion ansiosta Aymé keskittyi pääasiassa kirjallisuuteen.[2] Hän kirjoitti myös lastenkirjoja ja vuodesta 1935 alkaen elokuvakäsikirjoituksia. Vihreän tamman pohjalta Claude Autant-Lara ohjasi elokuvan Vihreä tamma (1959).[3] Hänen näytelmistään ovat tunnettuja muun muassa farssi Lucienne et le boucher, Clérambard (1949) ja Tête des autres (1952), jossa hän arvostelee kuolemantuomiota.

Ranskalaisen L'Express-lehden kriitikko on verrannut Arto Paasilinnaa Ayméhen.[4]

Aymé on haudattu Pariisiin Montmartren Cimetière Saint-Vincent -hautausmaalle.lähde?

Suomennetut teokset

  • Vihreä tamma (La jument verte), suom. Olli Nuorto. Helsinki: Fennia 1949. – 2. p. Helsinki: Tammi 1958 – 3. p. Helsinki: Tammi 1982 ISBN 951-30-5557-4
Näytelmiä[1]
  • Lucienne ja teurastaja (Lucienne et le Boucer, 1948)
  • Portto ja pyhimys (Clérambard, 1950)
  • Muiden kaulat (La Tête des autre, 1952)
  • Kissa söi vaimoni (Les Oiseaux de lune, 1956)
Novelleja antologioissa
  • Césarin naimapuuhat (Le Mariage de César), antologiassa: Aikamme parhaita rakkauskertomuksia, toim. Erkki Reenpä, Helsinki: Otava 1954 (Otava 1965 lyh. laitos, karsittu kuusi novellia)
  • Sabinet, antologiassa: Kaikkien aikojen rakkaus, toim. Toini Havu, Helsinki: Tammi 1963
  • Mies joka kulki läpi seinien, antologioissa: Huumoria ympäri maailman, Helsinki: Tammi 1962, Helsinki: Tammi 1974 Sarja: Kurki-kirja ISBN 951-30-3007-5, Ystävykset ja muita ranskalaisia novelleja, toim. Terttu Tupala, Helsinki: Tammi 1965
  • Susi, Satumaailma. 7, Yli vuorten ja laaksojen, Helsinki: Otava 1967

Lähteet

  1. ↑ a b Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Ayme, Marcel”, Otavan kirjallisuustieto, s. 64. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
  2. ↑ Marcel Aymén elämäkerta, jeromedelacroix.com
  3. ↑ Vihreä tamma Elonet.
  4. ↑ Kuiskaaja, "Kuningas Arto on kuuma lappilainen", Helsingin Sanomat, 25.6.2010 s. C 3 – Anekdootti: HS:n Kuiskaaja tosin ei tiedä, kuka Aymé on. Hän viittaa L'Express-lehden kriitikkoon: "Kriitikon mukaan Paasilinna on 'Helsingin Marcel Aymé' ja enää pitäisi tietää, kuka tämä Aymé oikein on."