McCabe ja Mrs Miller
McCabe ja Mrs Miller:n aihe on vuosien varrella herättänyt suurta kiinnostusta sekä asiantuntijoiden että suuren yleisön keskuudessa. McCabe ja Mrs Miller:n merkitystä nykyisessä kontekstissa ei voida sivuuttaa, sillä se vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin terveydestä politiikkaan. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota täydellinen ja päivitetty näkemys McCabe ja Mrs Miller:stä, jossa käsitellään sen vaikutuksia, sen kehitystä ajan mittaan ja tulevaisuuden näkökulmia, joita tämän aiheen ympärille suunnitellaan. Yksityiskohtaisen ja tarkan analyysin avulla pyrimme tarjoamaan lukijalle selkeän ja rikastuttavan panoraaman, jonka avulla he ymmärtävät täysin McCabe ja Mrs Miller:n merkityksen nykyään.
| McCabe ja Mrs Miller | |
|---|---|
| McCabe and Mrs. Miller | |
 |
|
| Ohjaaja | Robert Altman |
| Käsikirjoittaja |
|
| Perustuu | Edmund Naughtonin romaaniin McCabe |
| Tuottaja | David Foster |
| Säveltäjä | Leonard Cohen |
| Kuvaaja | Vilmos Zsigmond |
| Leikkaaja | Lou Lombardo |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö |
Warner Bros. Warner Bros. Pictures |
| Levittäjä |
Warner Bros. Netflix |
| Ensi-ilta | 1971 |
| Kesto |
120 minuuttia 121 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
|
|
|
McCabe ja Mrs Miller (McCabe and Mrs. Miller) on Robert Altmanin ohjaama yhdysvaltalainen lännenelokuva vuodelta 1971. Se perustuu Edmund Naughtonin romaaniin, jonka pohjalta Altman laati käsikirjoituksen yhdessä Brian McKayn kanssa. Elokuvan nimiosia näyttelevät Warren Beatty ja Julie Christie.
Juoni
Parrakas peluri McCabe saapuu Kanadan rajan hökkelikylään, voittaa korttipelissä ja ryhtyy suunnittelemaan liiketoimia kylään asettuakseen. Kumppanikseen hän saa oopiumiin mieltyneen bordellinomistajan, rouva Millerin. Pian kylään vetää väkeä ilotalon lisäksi myös pelikasino.[1]
Vastaanotto ja myöhempi arvostus
Julie Christie sai Mrs Millerin roolista parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden.[2]
Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla sen olevan naturalistinen vastine lännenelokuvan siloitellulle visuaaliselle perinteelle samalla tavoin kuin edellinen Altman-ohjaus M.A.S.H. (1970) rikkoi sankarillisen sotaelokuvan kliseet. ”Altman esittelee tyyppejä, tilanteita, ristiriitoja, tapahtumia, ihmisen arvottomuutta ja moraalittomuutta epädramaattisesti: näyttelijät saavat liikkua ja puhua melko vapaasti, mumista ja humista.” Näkökulma on ulkopuolisen tarkkailijan, ja katsoja saa luoda elokuvan omassa päässään jos jaksaa pysyä mukana.[1]
Vuonna 2010 elokuva valittiin Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[3] The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[4]
Lähteet
- ↑ a b Fränti, Mikael: Altmanin vastaus Hollywood-westernin siloitetulle lännelle. Helsingin Sanomat, 11.12.1982, s. 51. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ The 44th Academy Awards – 1972 Oscars.org – Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 17.5.2022. (englanniksi)
- ↑ Complete National Film Registry Listing National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 17.5.2022. (englanniksi)