Menachem Begin

Menachem Begin
מנחם בגין
Menachem Begin valtiovierailulla Yhdysvalloissa 1978.
Menachem Begin valtiovierailulla Yhdysvalloissa 1978.
Israelin 6. pääministeri
21. kesäkuuta 197710. lokakuuta 1983
Presidentti Efraim Katzir
Yitzhak Navon
Chaim Herzog
Edeltäjä Jitzhak Rabin
Seuraaja Jitzhak Shamir
Henkilötiedot
Syntynyt16. elokuuta 1913
Brest-Litovsk, Venäjän keisarikunta
Kuollut9. maaliskuuta 1992 (78 vuotta)
Tel Aviv, Israel
Puoliso Aliza Arnold
Tiedot
Puolue Likud
Uskonto juutalaisuus
Kunnianosoitukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (1978)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Näytä Wikidatasta tulevat arvot

Menachem Wolfovitš Begin (16. elokuuta 1913 Brest-Litovsk, Venäjä9. maaliskuuta 1992 Jerusalem) oli Israelin pääministeri vuosina 1977–1983.

Varhaiset vaiheet

Begin syntyi liettualaiseen aškenasijuutalaiseen perheeseen Brest-Litovskissa, joka kuului tuolloin Venäjän keisarikuntaan (nyk. Brest Valko-Venäjällä). Beginistä tuli sionistijärjestö Betarin johtaja vuonna 1939. Hän pakeni Puolaan hyökänneitä natseja loikkaamalla Vilnaan. Hän oli Neuvostoliitossa karkotettuna Siperiaan vuosina 1940–1941. Päästyään vapaaksi Stalin–Sikorski-sopimuksen mukaisesti vuonna 1941 hän liittyi puolalaiseen armeijaan ja siirtyi Lähi-itään. Begin siirtyi Persian kautta brittien hallitsemaan Palestiinaan, missä hän pian teki itsestään arvostetun sionistikapinallisen liityttyään radikaaleihin Vallankumouksellisiin sionisteihin.

Irgun-järjestön palveluksessa

Begin liittyi sotilaalliseen Irgun-järjestöön, ja vuosina 1943–1947 hän oli järjestön johtaja. Hän oli vastuussa Jerusalemin Kuningas Daavid -hotellin pommiräjäytyksestä, jossa kuoli 91 Britannian hallinnon ja armeijan henkilöä. Britannian tiedustelupalvelu MI5 lupasi hänestä 10 000 punnan palkkion elävänä tai kuolleena. Begin oli hankkinut Irgunille aselastin Altalena-laivalla, mutta Haganah tuhosi laivan tykistötulella pääministeri David Ben-Gurionin käskystä. Irgun teki terroritekoja yhdessä maanalaisen Stern-järjestön kanssa osittain Beginin käskystä.

Mukaan politiikkaan

Vuonna 1948 Begin perusti oikeistopuolue Herutin (suom. vapaus), josta tuli myöhemmin laajempi Likud-puolue. Ensimmäisissä parlamenttivaaleissa vuonna 1949 Herut sai 18 paikkaa, kun taas Revisionistipuolue ei ylittänyt äänikynnystä ja hajosi vaalien jälkeen. Vuosien 1948–1977 välillä Beginin alaisuudessa Likud muodosti pääopposition hallitsevaa työväenpuoluetta vastaan. Likud valittiin hallitukseen ja Beginistä tuli Israelin pääministeri vuonna 1977.

Pääministerinä

Menachem Begin (vas.), Jimmy Carter ja Anwar Sadat Camp Davidissa vuonna 1978.

Likudin vaalivoiton jälkeen Työväenpuolue jäi ensimmäistä kertaa Israelin historiassa oppositioon. Begin totesi voittonsa olevan "käännekohta juutalaisen kansan historiassa". Begin jäi pääministerin virasta pois vaimonsa kuoleman jälkeen elokuussa 1983.

Camp Davidin rauha

Pääartikkeli: Camp Davidin rauha

Begin allekirjoitti Israelin ja Egyptin välisen rauhansopimuksen 1978. Rauhansopimuksen keskeinen sisältö oli Siinain niemimaan luovutus Egyptille ja Egyptin suostuminen tunnustamaan Israelin valtio. Se oli käännekohta Lähi-idän konfliktin historiassa, koska ensimmäistä kertaa historiassa arabivaltio tunnusti Israelin itsenäisyyden. Beginin julkisuuskuva muuttui lähes yhdessä yössä vastuuttomasta kansalliskiihkoilijasta historiallisten mittasuhteiden valtiomieheksi. Useat merkittävät Likudin jäsenet, etupäässä Jitzhak Shamir ja Ariel Sharon, vastustivat sopimusta ja pidättäytyivät äänestämästä, kun sopimus ratifioitiin knessetissä.

Begin ja Anwar Sadat saivat Nobelin rauhanpalkinnon sopimuksen johdosta vuonna 1978.

Irakin ydinreaktorin pommitus

Pääartikkeli: Operaatio Opera

Begin antoi käskyn pommittaa Irakin ydinreaktoria vuonna 1981. Hän sanoi: "Emme voi sallia vihollisen kehittelevän joukkotuhoaseita Israelin kansaa vastaan." Tätä kutsutaan Beginin doktriiniksi. Kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien Yhdysvallat, tuomitsi hyökkäyksen jyrkästi.

Libanonin sota

Pääartikkeli: Libanonin sota 1982

Vuonna 1982 Israel hyökkäsi Libanoniin ajaakseen Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n pois Israelin pohjoisrajalta. Israelin puolustusvoimat etenivät kuitenkin kauemmas kuin oli alun perin tarkoitus, aina Beirutiin asti. Tyytymättömyys sotaa kohtaan kasvoi ja oli huipussaan Sabran ja Shatilan verilöylyn jälkeen. Hallitusta pidettiin epäsuorasti syyllisenä verilöylyyn ja puolustusministeri Ariel Sharon erosi. Israel miehitti Libanonin eteläosaa vuoteen 2000 asti.

Perintö

Beginin toimintaa voi arvostella monin tavoin. Hän toimi terroristina surmaten lukuisia ihmisiä ja käyttäen kyseenalaisia toimintatapoja. Hänen saamansa Nobelin rauhanpalkintoa onkin kritisoitu. Hän oli kuitenkin myös juutalaisen kansanosan voimakas puolustaja 1940-luvun Palestiinassa, ja hänellä oli merkittävä panos Israelin itsenäisen valtion synnyssä. Helmikuussa 2005 Begin äänestettiin Israelin suurimmaksi johtajaksi 32,8 prosentin ääniosuudella.lähde?

Kirjallisuutta

Lähteet

  1. a b c Menachem Begin Encyclopedia Britannica
  2. Menachem Begin, Facts NobelPrize.org. Viitattu 5.11.2018 (englanniksi).
  3. Butt, Gerald: Menachem Begin BBC News. 21.4.1998. (englanniksi)
  4. Llewellyn, Tim: The birth of Israel BBC News. 27.4.1998. (englanniksi)
  5. The Nobel Prize in Peace 1978 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
  6. Weinthal, Benjamin: Israel has the power to knock out Iran's nuclear facilities New York Daily News. 5.3.2012. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla


Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: DunantPassy 1902: DucommunGobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: MonetaRenault 1908: ArnoldsonBajer 1909: BeernaertPaul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: AsserFried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: BrantingLange 1922: Nansen 1925: ChamberlainDawes

1926–1950

1926: BriandStresemann 1927: BuissonQuidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: AddamsButler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: BalchMott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger 1974: MacBrideSatō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. WilliamsCorrigan 1977: Amnesty International 1978: SadatBegin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: MyrdalGarcía Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandelade Klerk 1994: ArafatPeresRabin 1995: Pugwash-liikeRotblat 1996: BeloRamos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL)J. Williams 1998: HumeTrimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YKAnnan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEAElBaradei 2006: YunusGrameen Bank 2007: GoreIPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: GboweeJohnson SirleafKarman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: SatyarthiYousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: MuradMukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: RessaMuratov 2022: BjaljatskiMemorialCenter for Civil Liberties 2023: Mohammadi