Michelsonin–Morleyn koe

Nykyään Michelsonin–Morleyn koe on erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle ihmisjoukolle. Michelsonin–Morleyn koe on ollut viime vuosina lukuisten tutkimusten ja keskustelujen kohteena sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja teknologiaan. Kun yleinen tietoisuus Michelsonin–Morleyn koe:stä kasvaa, on tärkeää analysoida sen vaikutukset täysin ja ottaa huomioon mahdolliset pitkän aikavälin seuraukset. Tässä artikkelissa tutkimme Michelsonin–Morleyn koe:een liittyviä eri puolia ja sen vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin.

Michelsonin interferometrin toimintaperiaate

Michelsonin-Morleyn koe (1887) oli koejärjestely, jolla pyrittiin selvittämään ns. eetterituulen vaikutus valon nopeuteen.[1] Kokeen tuloksena eetterituulta ei löydetty. Albert Michelson sai tämän tutkimuksen ansiosta Nobelin palkinnon 1907. Kokeen toinen järjestäjä oli Edward Williams Morley.

Kokeen lähtökohtana oli ajatus siitä, että maailmankaikkeuden täyttäisi jonkinlainen eetteriksi kutsuttu massaton väliaine, jossa sähkömagneettinen säteily voisi liikkua. Tällöin maapallon liikkeen eetterin suhteen pitäisi aiheuttaa Maan pinnalla havaittava "eetterituuli". Valon suunnan ja eetterituulen välisen kulman pitäisi vaikuttaa valon nopeuteen.[2] Kokeen tarkoituksena oli havaita "sivutuuleen" ja "vastatuuleen" liikkuneiden valonsäteiden eri nopeuksista aiheutunut vaihe-ero. Kokeessa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan varmaa tulosta, sillä vaikka laitteella mitattiin pieni "nopeus", se mahtui mittausvirheen rajoihin. Koetta pidetään yhtenä kuuluisimmista epäonnistuneista kokeista.

Lähteet

  1. ↑ Applied Physics, s. 262. I. K. International Pvt Ltd, 2010. ISBN 9789380578002 (englanniksi)
  2. ↑ Manoj Thulasidas: The Unreal Universe: A Study in Applied Spirituality, s. 237. Thulasidas, 2007. ISBN 9789810575946 (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Jaffe, Bernard: Michelson ja valon nopeus. Luontoa tieteen valossa 9. Suom. Reino Tuokko. WSOY, 1962.