Mihail Borovitinov

Nykymaailmassa Mihail Borovitinov:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle yhteiskunnan sektorille. Mihail Borovitinov on noussut jatkuvan keskustelun aiheeksi eri alueilla joko sen vaikutuksensa vuoksi talouteen, populaarikulttuuriin tai roolinsa historiassa. Vuosien varrella Mihail Borovitinov on herättänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä, kiivasta keskustelua ja se on ollut lukuisten tutkimusten ja tutkimusten kohteena. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Mihail Borovitinov:n roolia nykyään ja keskustelemme sen tärkeydestä eri yhteyksissä.

Mihail Borovitinov vuonna 1914.

Mihail Borovitinov (2. elokuuta 1874 Pietari – k. ei tiedossa) oli venäläinen lakimies, joka toimi toisen sortokauden aikana vuosina 1913–1917 Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtajana eli käytännössä pääministerinä niin sanotussa amiraalisenaatissa.

Borovitinov suoritti oikeustieteellisen tutkinnon Pietarin yliopistossa vuonna 1896. Sen jälkeen hän harjoitti jatko-opintoja siirtyen edelleen Venäjän oikeusministeriön virkamieheksi. Hän toimi mm. Venäjän vankeinhoitoylihallituksen apulaispääjohtajana 1906–1909 sekä sen jälkeen oikeusministeriön lakineuvoston pysyvänä jäsenenä 1910–1911.

Mihail Borovitinovin ura Suomessa alkoi 28. huhtikuuta 1911, jolloin hän siirtyi Suomen kenraalikuvernöörin kanslian päälliköksi. Siinä tehtävässä Borovitinov oli keskeinen tekijä, kun kenraalikuvernööri Franz Albert Seyn johti Suomen suuriruhtinaskunnan venäläistämistä. Palveluksistaan keisarikunnalle Borovitinov sai 27. huhtikuuta 1913 todellisen valtioneuvoksen arvon. Luottamuksen osoituksena Seynin taholta voidaan pitää Borovitinovin nimitystä Suomen keisarillisen senaatin talousosaston varapuheenjohtajksi 16. toukokuuta 1913.[1] Tässä tehtävässä hän vei yhdenvertaisuuslain toteutusta entistä pitemmälle johtaessaan toista "sapelisenaattia", joksi venäläistyneitä Suomen senaattia silloin kutsuttiin.

Venäläistyneen senaatin ja kenraalikuvernööri Seynin ura päättyi keisari Nikolai II:n kruunustaluopumiseen helmikuun vallankumouksen seurauksena 15. maaliskuuta 1917. Seuraavana päivänä Seyn ja Borovitinov vangittiin ja vietiin vangittuina junalla Pietariin. Borovitinovin myöhemmistä kohtaloista on vähän tietoa. Se on tullut esille, että Seynin puoliso toimi Borovitinovin taloudenhoitajana 1910–1920-luvun taitteessa. Marraskuussa 1919 suomalaisissa lehdissä oli uutinen jonka mukaan Borovitinov olisi ollut bolševikkien palveluksessa. Vuonna 1921 hänen kerrottiin olleen työssä jossain neuvostovirastossa Pietarissa.[2][3]

Kirjallisuutta

  • Håkon Holmberg: (Keisarillisen) Suomen senaatin talousosaston puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1909–1918 – elämäkerrallinen luettelo, Helsinki, 1964.
  • Kari O. Virtanen: Ahdistettu kansakunta 1890–1917, WSOY, Porvoo/Helsinki, 1974, ISBN 951-0-06475-0.
  • Pertti Luntinen: F.A.Seyn – A Political Biography of a Tsarist Imperialist as Administrator of Finland, Studia Historica 19, Suomen Historiallinen Seura, Helsinki, 1985, ISBN 951-9254-72-2.

Lähteet

  1. ↑ Häikäilemätön herra. Turun Lehti, 22.12.1917, nro 128, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 24.07.2017.
  2. ↑ Borovitinov bolsevikien palveluksessa, Uusi Suomi 23.11.1919, nro 271, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. ↑ Niin katoo maailman kunnia, Aamulehti, 14.07.1921, nro 158, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Edeltäjä:
Vladimir Markov 		Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
1913–1917 		Seuraaja:
Anders Wirenius