Tässä artikkelissa perehdymme Moskovan elokuvajuhlat_:n kiehtovaan maailmaan ja tutkimme sen monia puolia ja sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Kautta historian Moskovan elokuvajuhlat_ on ollut perustavanlaatuinen rooli monilla ihmiselämän osa-alueilla sen vaikutuksista kulttuuriin ja taiteeseen aina sen vaikutuksesta talouteen ja politiikkaan. Yksityiskohtaisen ja kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan Moskovan elokuvajuhlat_:tä ja sen merkitystä nykymaailmassa tarjoamalla uusia näkökulmia ja lähestymistapoja sen nykyisen merkityksen ymmärtämiseen.
Moskovan kansainväliset elokuvajuhlat (engl. Moscow International Film Festival, lyh. MIFF, ven. Моско́вский междунаро́дный кинофестива́ль) on Venäjän pääkaupungissa Moskovassa vuosittain kesä-heinäkuussa pidettävä elokuvafestivaali. Se järjestettiin ensi kerran vuonna 1935, jolloin tuomaristoa johti Sergei Eisenstein. Tapahtuma jäi yksittäiseksi, kunnes vuodesta 1959 festivaalia alettiin järjestää säännöllisesti joka toinen vuosi, vuorovuosin Tšekkoslovakiassa pidettyjen Karlovy Varyn elokuvajuhlien kanssa. Neuvostoliiton hajottua ja Tšekkoslovakian jakauduttua molemmat festivaalit muuttuivat jokavuotisiksi.[1]
Moskovan elokuvajuhlilla on ollut suuri merkitys monien elokuvantekijöiden kansainväliselle uralle; heitä ovat muiden muassa Aki Kaurismäki, Krzysztof Kieślowski, Humberto Solás, István Szabó ja Kaneto Shindō.[1]
1980-luvun alkupuolella Moskovan elokuvajuhlia kuvattiin esitysmäärältään maailman suurimmiksi: kilpailusarjan lisäksi eri esityspaikoissa näytettiin aamusta iltaan lastenelokuvia, lyhytelokuvia ja uutuuselokuvia eri maista.[2]
Vuonna 2005 tuomariston erikoispalkinnon sai Aku Louhimiehen ohjaama Paha maa.[3] Moskovan festivaalin kansainväliseen kilpailusarjaan on valittu suomalaiselokuvista myös ainakin Matti Kassilan Punainen viiva (1959), Edvin Laineen Akseli ja Elina (1970)[4], Mika Kaurismäen Klaani – tarina Sammakoitten suvusta (1985)[5], Christian Lindbladin Ripa ruostuu (1993)[6], Paul-Anders Simman Sagojogan ministeri (1997)[7], Olli Saarelan Rukajärven tie (1999)[8], Saara Saarelan Hengittämättä ja nauramatta (2002)[9], Jörn Donnerin Armi elää! (2015)[10] ja Visa Koiso-Kanttilan Kaiken se kestää (2017)[11].
Vuonna 2019 Tommi Korpela palkittiin Moskovassa parhaasta miespääosasta elokuvassa Tyhjiö.[12]
Vuosina 2007–2009 Moskovan elokuvajuhlien johtajana toimi suomalainen Kirsi Tykkyläinen.[13]
Pääpalkinnon lisäksi Moskovan elokuvajuhlilla jaetaan tuomariston erikoispalkintoja sekä elokuvanäyttelijöille myönnettäviä, Konstantin Stanislavskin mukaan nimettyjä Stanislavski-palkintoja.
Moskovan elokuvajuhlien pääpalkinto on nykyisin Kultainen Pyhän Yrjön palkinto, joka mukailee Moskovan vaakunaa. Alun perin pääpalkinto tunnettiin nimellä Grand Prix, sitten Kultainen palkinto.