Muinaisyläsaksa

Nimi Muinaisyläsaksa herättää ihmisissä erilaisia ​​tunteita ja mielipiteitä. Ihailusta ja kunnioituksesta hylkäämiseen ja välinpitämättömyyteen Muinaisyläsaksa on ollut keskustelun ja kiinnostuksen lähde ajan mittaan. Tässä artikkelissa tutkimme Muinaisyläsaksa:een liittyviä eri puolia ja näkökulmia sen alkuperästä ja merkityksestä sen merkitykseen nykyään. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme valaisemaan tätä aihetta ja tarjoamaan täydellisen ja objektiivisen näkemyksen, joka kutsuu pohtimaan ja ymmärtämään.

Muinaisyläsaksa
Oma nimi Diutisk
Tiedot
Alue Keski-Eurooppa
Ajoitus varhaiskeskiaika
Kirjaimisto latinalainen, riimukirjoitus
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä germaaniset kielet
– länsigermaaniset kielet
Kielikoodit
ISO 639-2 goh
ISO 639-3 goh
Muinaisyläsaksan levinneisyys noin vuonna 950.

Muinaisyläsaksa (saks. Althochdeutsch) on saksan kielen varhaisin muoto, jota puhuttiin noin vuosina 750–1050.[1][2] Se on yleisnimitys usealle länsigermaaniselle murteelle, joissa oli tapahtunut yläsaksan konsonantinmuutos.

Muinaisyläsaksan varhaisvaiheessa sen päämurteita puhuttiin itsenäisissä heimokuningaskunnissa, mutta vuoteen 788 mennessä Kaarle Suuren valloitukset toivat nämä murteet yhden hallinnon alle. Tällöin kehittyi myös ranskan- ja saksankielisten alueiden raja.

Nykyaikaan säilyneet muinaisyläsaksankieliset kirjoitukset ovat luostareissa kirjoitettuja ja täten suurimmalta osalta uskonnollisia tekstejä. Varhaisimmat muinaisyläsaksankieliset tekstit, jotka ovat glossia latinankielisiin teksteihin, ovat peräisin 700-luvun jälkipuoliskolta.[2] Muinaisyläsaksaan lainattiin ja keksittiin paljon uusia sanoja vastaamaan latinankielistä kirkkosanastoa, sillä kirkko oli tärkeässä asemassa kirjoitusten luonnissa ja ajan laajassa lähetystyössä.

Lähteet

  1. ↑ Scherer, Wilhelm (1878). Zur Geschichte der deutschen Sprache (2. painos). Berlin: Weidmann.
  2. ↑ a b Penzl, Herbert (1986). Althochdeutsch: Eine Einführung in Dialekte und Vorgeschichte. Bern: Peter Lang. ISBN 3-261-04058-0.

Aiheesta muualla