Tämän päivän artikkelissa aiomme sukeltaa Norja:n kiehtovaan maailmaan ja löytää kaiken, mitä tällä teemalla on meille tarjota. Sukellamme sen alkuperästä uusimpiin sovelluksiin yksityiskohtaiseen analyysiin, jonka avulla voimme ymmärtää Norja:n tärkeyden ja merkityksen nykyään. Opimme sen vaikutuksista eri alueilla sekä alan asiantuntijoiden mielipiteitä, jotka auttavat ymmärtämään sen vaikutusta paremmin. Valmistaudu tutkimaan mahdollisuuksien universumia ja rikastuttamaan tietojasi Norja:stä. Älä jää paitsi!
Norjan kuningaskunta Kongeriket Norge (kirjanorjaksi) Kongeriket Noreg (uusnorjaksi) Norgga gonagasriika (pohjoissaameksi) Nöörjen gånkarijhke (eteläsaameksi) Vuona gånågisrijkka (luulajansaameksi) |
|
---|---|
Valtiomuoto | perustuslaillinen monarkia |
Kuningas | Harald V |
Pääministeri | Jonas Gahr Støre |
Pääkaupunki |
Oslo (693 491 as.)[1] |
Muita kaupunkeja |
Bergen (256 600 as.) Trondheim (170 936 as.) |
Pinta-ala | |
– yhteensä | 323 808 km² [2] (sijalla 67) |
– josta sisävesiä | 19 427 km² (6,0 %) |
Väkiluku (2023) | 5 550 203 [3] (sijalla 120) |
– väestötiheys | 14,4 as. / km² |
– väestönkasvu | 1,1 % [4] (2014) |
Viralliset kielet | |
Valuutta | Norjan kruunu (NOK) |
BKT (2024) | |
– yhteensä | 527 mrd. USD [5] |
– per asukas | 94 660 USD [5] |
HDI (2019) | 0,957 [6] (sijalla 1) |
Elinkeinorakenne (BKT:sta) | |
– maatalous | 2,6 % [7] |
– teollisuus | 39,3 % [7] |
– palvelut | 58,1 % [7] |
Aikavyöhyke | UTC+1 |
– kesäaika | UTC+2 |
Itsenäisyys Ruotsi-Norjan jako |
7. kesäkuuta 1905 |
Lyhenne | NO |
– ajoneuvot: | N |
– lentokoneet: | LN |
Kansainvälinen suuntanumero |
+47 |
Tunnuslause | Kuninkaallinen motto: Alt for Norge |
Kansallislaulu | ”Ja, vi elsker dette landet” |
|
|
Edeltäjä(t) | Ruotsi-Norja |
Norjan kuningaskunta (kirjanorjaksi Kongeriket Norge, uusnorjaksi Kongeriket Noreg, pohjoissaameksi Norgga gonagasriika) eli Norja on perustuslaillinen monarkia Pohjois-Euroopassa.
Maa kuuluu Pohjoismaihin ja Skandinaviaan. Se on Ruotsin länsi- ja Suomen pohjoisnaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan varsinainen Norja (manneralue lähisaarineen) on kolmanneksi suurin Pohjoismaa. Väestöltään Norja on Pohjoismaista neljänneksi suurin. Norjalle kuuluu myös Huippuvuoret ja muita merentakaisia alueita. Vuonot ja vuoret ovat Norjan maiseman keskeisiä elementtejä. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Oslo.
Norjassa on inhimillisen kehityksen indeksin mukaan maailman korkein elintaso.[6] Maan vaurauden perustana ovat energiavarat: öljy, maakaasu ja vesivoima. Myös kalastuksessa ja kalankasvatuksessa Norja on maailman johtavia maita.
Maassa puhutaan norjaa, jota kirjoitetaan kahdella eri kirjakielellä (kirjanorja ja uusnorja), ja kolmea saamelaiskieltä (pohjoissaame, eteläsaame ja luulajansaame).
Norja on menestyvä talviurheilumaa, joka on järjestänyt kahdet olympialaiset.
Norja kuuluu Natoon, mutta on jättäytynyt Euroopan unionin ulkopuolelle. Se on kuitenkin EFTA:n jäsenenä mukana ETA-alueessa.[8]
Norja rajoittuu lännessä Norjanmereen, etelässä Skagerrakin salmeen ja pohjoisessa Barentsinmereen. Norjan pääkaupunki on Oslo, ja muita suuria kaupunkeja ovat Bergen, Trondheim, Stavanger, Kristiansand, Fredrikstad ja Tromssa[9].
Norjan pinta-ala on 323 802 neliökilometriä.[7] Maa on suurimmaksi osaksi vuoristoa. Laajoja tasaisempia alueita on etupäässä vain maan kaakkoisosassa Oslonvuonon itäpuolella. Pohjoisempana Norjan ja Ruotsin rajalla on Skandien poimuvuoristo eli Kölivuoret. Norjan korkein vuori on Galdhøpiggen, joka sijaitsee Jotunheimenin vuoristossa. Se on 2 469 metriä korkea ja samalla Pohjois-Euroopan korkein vuori.[10]
Norjan rannikko on hyvin mutkitteleva, ja siinä on suuri joukko pitkiä ja kapeita vuonoja. Rantaviivan pituus vuonot ja saaret mukaan luettuna on 83 000 kilometriä, mistä saarten osuus on noin 58 000 kilometriä.[7] Norjan pisin ja syvin vuono on Sognevuono, joka on 200 kilometriä pitkä.[11] Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjøsa ja suurimmat joet Glomma, Gudbrandsdalslågen eli Lågen sekä Teno.
Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (norj. Svalbard) saariryhmä ja Jan Mayen Pohjoisella jäämerellä sekä Bouvet’nsaari Etelä-Atlantilla. Lisäksi Norja katsoo itselleen kuuluviksi Kuningatar Maudin maaksi kutsutun sektorin Etelämantereesta sekä antarktisen Pietari I:n saaren.[12][13]
Norjan rannikolla vallitsee lauhkea meri-ilmasto. Atlantilta vyöryvät keskileveysasteiden liikkuvat matalapaineet tuovat sateita ja kovia tuulia. Etelässä sademäärät ovat suurempia kuin pohjoisessa. Sisämaan vuoristossa on arktinen ilmasto, talvella lunta, pakkasta ja kovaa tuulta. Oslon seudulla on maan ainoa alankoalue, ja siellä on talvisin kylmempää, mutta kesäisin lämpimämpää ja kuivempaa kuin rannikolla.[14]
Norjan mannerosasta 37 prosenttia on metsän peitossa. Yli puolet tästä, 23 prosenttia maa-alasta, on talousmetsää. Sitä käytetään sahatavaraksi ja sellu- ja paperiteollisuuden tarpeisiin. Metsän biomassa kasvaa, joten se toimii hiilen nieluna.[15] Pääasiallinen puulaji on metsäkuusi. Rannikoilla kasvaa hieskoivua, mutta sinne on istutettu myös kuusta ja sitkankuusta 1950-luvulta asti.[16] Norjan kansalliskukka on kanerva (Calluna vulgaris).
Norjan uhanalaisten lajien listalla vuodelta 2006 on 31 nisäkästä, 78 lintua, 44 kalaa ja viisi matelijaa ja sammakkoeläintä. Kaikkiaan uhanalaisia lajeja (kasvit, hyönteiset ja sienet mukaan lukien) on 1 988 lajia.[17] Suurimmassa vaarassa ovat susi ja naali.[18] Erilaiset luonnonsuojelualueet kattavat lähes 15 prosenttia Manner-Norjasta ja vielä suuremman osan Huippuvuorista.[19]
Norjan asuttaminen alkoi pian jääkauden jälkeen mannerjäätikön vielä sulaessa, kun saamelaisten esi-isät vaelsivat maan pohjoisosiin noin 11 000 vuotta sitten. Kun ilmasto lämpeni, Keski-Euroopasta alkoi muuttaa lisää väkeä Keski- ja Etelä-Norjaan kalastuksen, hylkeenpyynnin ja metsästysmahdollisuuksien houkuttelemina. Villipeurat seurasivat vetäytyvää jäätikön reunaa, ja niitä seuraavat metsästäjät olivat ensimmäiset Norjan sisämaahan edenneet ihmiset. Seuraavina vuosituhansina asutus vakiintui, ja Rooman valtakunnan kanssa käytiin kauppaa rautaesineistä, kankaista ja keramiikasta. Rautaisten työkalujen avulla metsiä raivattiin pelloiksi ja rakennettiin entistä suurempia laivoja. 500-luvulle mennessä norjalaiset oppivat itse sulattamaan ja muokkaamaan suorautaa.[20]
Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Harald Kaunotukka kokosi eri alueiden päällikkökunnat yhdeksi valtioksi ja hallitsi sitä noin 870–930. Hänen jälkeläisensä Pyhä Olavi käännytti maan kristinuskoon vuosituhannen alussa.[21]
1100- ja 1200-luvuilla kuninkaan valta vahvistui. Valtakeskus siirtyi maan lounaisosasta Oslonvuonon suunnalle. Oslosta tuli pääkaupunki Haakon V Maununpojan valtakaudella 1200-luvulla. Se oli silloin muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Myöhäinen keskiaika oli Norjassa köyhää aikaa. Rutto surmasi väestöstä puolet tai jopa kaksi kolmannesta. Pohjoismaiden kuningashuoneiden keskinäisten avioliittojen jälkeen maa päätyi vuonna 1387 unioniin Tanskan kanssa.[22] Norja jäi Tanskan alaisuuteen vielä senkin jälkeen, kun Kalmarin unioni 1500-luvulla purkautui Ruotsin erotessa siitä.[23]
Suurvallat antoivat Norjan Ruotsille Kielin rauhassa tammikuussa 1814, kun Tanska oli päätynyt Napoleonin puolelle.[23] Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi Eidsvollin kansalliskokouksessa 17. toukokuuta 1814, jolloin Norjalle vahvistettiin myös perustuslaki. Norjan kuninkaaksi valittiin Tanskan kruununprinssi Kristian Fredrik. Norjan kansallispäivää vietetään edelleen 17. toukokuuta. Lyhyen sodan jälkeen Ruotsi pakotti Norjan personaaliunioniin ja kuninkaaksi tuli Ruotsin valitsema Kaarle XIV Juhana.[20] Norjalla oli kuitenkin oma perustuslaki, parlamentti ja itsenäiset hallinto-, talous- ja oikeusjärjestelmät.[24]
Unioni hajosi vuonna 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen ansiosta maa pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Haakon VII ja jatkoi täten Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä[23] (edellinen Haakon-niminen kuningas, Haakon VI Maununpoika, eli vuosina 1340–1380).[25]
Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton.[23]
Toisen maailmansodan puhjetessa Norja julisti olevansa puolueeton valtio.[26] Saksa valloitti Norjan keväällä 1940 operaatio Weserübungissa. Norjan vastarintaliike kesti kaksi kuukautta, minkä jälkeen kuningas ja Nygaardsvoldin hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa.[27] Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin. Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Pohjois-Norjaan edenneet neuvostojoukot jäivät maahan Saksan antautumisen jälkeenkin ja poistuivat vasta syyskuun lopussa.[28]
Sodan jälkeen Norja sai Marshall-apua ja suuntautui länteen.[29]
Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti ja mahdollistivat Norjan talouden nousun.[30]
Norja oli YK:n perustajajäsen ja liittyi Natoon 1949. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994.[31] EU:n vastustus on ollut suurinta pienillä paikkakunnilla ja maan pohjoisosassa. Erityisesti maanviljelijät ja kalastajat ovat pelänneet toimeentulonsa puolesta. Öljytulojen ansiosta Norja on myös kokenut pärjäävänsä paremmin talousliittoutuman ulkopuolella.[32]
Norjan EU-kansanäänestyksessä 28.11.1994 äänestäjistä 52,3 % vastusti maan EU-jäsenyyttä ja kannattajia oli 47,7 % äänestäneistä.[33]
EU:n ulkopuolelle jättäytymisen vastapainona Norja toimii aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana ja YK:n rauhanturvaamistoiminnassa.[34] Norjan antama kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta.[35]
Norjan politiikan keskeinen vaikuttaja 1980- ja 1990-luvuilla oli Gro Harlem Brundtland. Työväenpuoluetta vuodet 1981–1996 johtanut Brundtland oli siviiliammatiltaan lääkäri ja hän toimi Norjan pääministerinä kolmasti: vuosina 1981, 1986–1989 ja 1990–1996. Brundtland oli Norjan ensimmäinen naispääministeri sekä ensimmäistä kertaa virkaan astuessaan myös Norjan historian nuorin pääministeri. Brundtland toimi myöhemmin vielä Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtajana vuosina 1998–2003.[36] Brundtlandin jälkeen keskeinen poliittinen vaikuttaja on ollut myös Norjan työväenpuoluetta johtanut Jens Stoltenberg, joka toimi Norjan pääministerinä vuosina 2000–2001 ja 2005–2013. Tämän jälkeen Stoltenberg on toiminut puolustusliitto Naton pääsihteerinä vuodesta 2014.[37]
Oslossa ja Utøyan saarella lähellä pääkaupunkia tehtiin heinäkuussa 2011 kaksi terrori-iskua, joissa kuoli yhteensä 77 ihmistä.[27] Iskujen tekijäksi paljastui norjalainen Anders Behring Breivik, ja hänet tuomittiin 21 vuodeksi vankilaan.[38]
Lokakuussa 2013 konservatiivisen Høyre-puolueen johtaja Erna Solberg muodosti hallituksen yhdessä oikeistopopulistisen Edistyspuoleen kanssa. 40 vuotta aiemmin perustettu Edistyspuolue ei ollut koskaan aiemmin ollut hallitusvastuussa. Uuden hallituksen tavoitteina olivat veronkevennykset, byrokratian karsiminen ja maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen.[39] Syyskuussa 2017 suurkäräjävaaleissa porvarillisten puolueiden kannatus väheni sen verran, että hallitus tarvitsisi jatkossa molempien tukipuolueidensa eli liberaalin Venstren ja Kristillisen kansanpuolueen tuen, kun aiemmin oli riittänyt vain toinen tukipuolueista. Näin ollen Erna Solberg muodosti tammikuussa 2018 uuden hallituksen, jossa oli mukana entisten hallituspuolueiden lisäksi myös Venstre.[40] Tammikuussa 2019 hallitukseen tuli mukaan myös Kristillinen kansanpuolue ja Solbergin hallitus muuttui enemmistöhallitukseksi.[41] Tammikuussa 2020 oikeistopopulistinen Edistyspuolue lähti hallituksesta. Lähdön taustalla oli kiista Isis-taistelijan perheen ottamisesta Norjaan. Pääministeri Solbergin hallitus jatkoi konservatiivien, venstren ja kristillisten vähemmistöhallituksena, joka joutuu turvautumaan edistyspuolueen tukeen suurkäräjillä.[42]
Norja on parlamentaarinen, perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Harald V. Poliittista valtaa kuninkaalla ei ole. Ylin valta on parlamentilla eli suurkäräjillä (norjaksi Stortinget), johon valitaan 169 edustajaa 19 maakunnasta, sekä pääministerin johtamalla hallituksella.[43]
Vuoden 2013 vaalitulos oli konservatiivipuolueelle (Høyren) paras 28 vuoteen. Konservatiivien kannatus oli 26,8 prosenttia, ja puolue sai suurkäräjille 48 paikkaa. Norjan kaksi porvaripuoluetta (konservatiivit ja edistyspuolue) muodostivat vähemmistöhallituksen. Se saa tukea liberaaleilta ja kristilliseltä kansanpuolueelta, jotka eivät halunneet edistyspuolueen kanssa samaan hallitukseen.[44] Pääministerinä vuodesta 2013 on konservatiivien Erna Solberg. Edellisen hallituksen muodostanut työväenpuolue jäi oppositioon. Vuoden 2017 suurkäräjävaalien jälkeen pääministerinä jatkoi Erna Sohlberg ja hänen oikeistopopulistisen edistyspuolueen ja konservatiivisen høyre-puolueen vähemmistöhallitusta täydennettiin liberaalilla venstrellä. Kristillinen kansanpuolue pysyi hallituksen ulkopuoluella sen parlamentaarisena tukipuolueena.[40] Tammikuussa 2019 kristilliset tulivat mukaan hallitukseen, joka muuttui samalla enemmistöhallitukseksi.[41]
Norja luopui 21.5.2012 valtionkirkosta. Muutosta kannattivat sekä Norjan kirkon ylin päätäntäelin kirkolliskokous että parlamentin selvä enemmistö. Vain kolme kansanedustajaa vastusti muutosta. Perustuslain muutoksen jälkeen Norjan hallitus ei enää päätä piispannimityksiä, hallituksessa ei jatkossa ole erityistä kirkkoministeriä eikä hallituksen ministereiden enemmistön tarvitse enää kuulua kirkkoon.[45]
Norjan puolustusvoimat muodostuvat maavoimista (Hæren), Norjan laivastosta, (Kongelige Norske Sjoeforsvaret, RNoN) ja ilmavoimista (Kongelige Norske Luftforsvaret, RNoAF) sekä kodinturvajoukoista (Heimevernet, HV). 19–35-vuotiaat miehet ja naiset ovat asevelvollisia, asepalvelus kestää periaatteessa 12 kuukautta, mutta lyhennetään usein kuuteen tai yhdeksään.[7] Norja on kuulunut Natoon vuodesta 1949. Kevääseen 2008 asti se valvoi Naton puolesta Itämeren ilmatilaa F-16-hävittäjillään, mutta nykyisin sen aktiivisin panos on 550 sotilaan joukko Naton Afganistanin operaatiossa.[46] Vuonna 2016 Norjassa myös naiset tulivat asevelvollisiksi siten, että kutsunnat koskevat kaikkia 19-vuotiaita sukupuolesta riippumatta ja noin joka kuudes sitten valitaan palvelukseen. Motivaatio on erityisen tärkeä asia, sillä pakolla ketään ei haluta armeijaan. Käytännössä halukkaita on ollut enemmän kuin on voitu ottaa palvelukseen.[47]
Norjan pääministeri on Erna Solberg. Solbergin hallituksen oikeisto-populistisen Edistyspuolueen maahanmuutto- ja oikeusministeri Sylvi Listhaug kohahdutti toistuvasti julkisuudessa kannanotoillaan, ja hallituksen kaatumista uumoiltiin maaliskuussa 2018.[48] Hallitus kuitenkin jatkoi ja ministeri Listhaug erosi lausuntojensa takia hallituksesta. Vuoden kuluttua toukokuussa 2019 Sylvi Listhaug kuitenkin palasi hallitukseen terveydestä ja vanhustenhuollosta vastaavaksi ministeriksi.[49] Tammikuussa 2020 Edistyspuolue lähti hallituksesta. Taustalla oli erimielisyys Norjaan Syyrian al-Holin leiriltä otetusta Isis-taistelijan perheestä. Edistyspuolue oli ehtinyt olla hallituksessa puheenjohtajansa, valtiovarainministeri Siv Jensenin johdolla kuusi vuotta. Jensen ei kuitenkaan vaatinut hallituksen eroa ja pääministeri Erna Solbergin hallitus on jatkanut konservatiivisen Høyren, liberaalin Venstren ja Kristillisen kansanpuolueen vähemmistöhallituksena, joka joutuu turvautumaan Edistyspuolueen tukeen.[50]
Norja on jaettu hallinnollisesti 15 lääniin eli fylkeen.[51]
# | Fylke (2024)[51] | Pääkaupunki |
---|---|---|
3 | Oslon lääni | Oslo |
11 | Rogalandin lääni | Stavanger |
15 | Møren ja Romsdalin lääni | Molde |
18 | Nordlandin lääni | Bodø |
31 | Østfoldin lääni | Sarpsborg |
32 | Akershusin lääni | Oslo |
33 | Buskerudin lääni | Drammen |
34 | Innlandetin lääni | Hamar |
39 | Vestfoldin lääni | Tønsberg |
40 | Telemarkin lääni | Skien |
42 | Agderin lääni | Kristiansand |
46 | Vestlandin lääni | Bergen |
50 | Trøndelagin lääni | Steinkjer |
55 | Tromssan lääni | Tromssa |
56 | Finnmarkin lääni | Vesisaari |
Fylkejärjestelmään kuulumaton on omalla erityishallinnollaan Huippuvuoret, jonka johdossa on kuvernööri.[52]
Norjan nykyinen kunnallishallinnon perusyksikkö on kunta (norj. kommune), joita on 356 (2020).[53] Kuntien oikeudet ja velvoitteet eivät eroa sen mukaan, kuuluuko kuntaan kaupunki tai kaupunkeja (norj. by) vai ei.[54] Kaikkiaan 96 kuntaa on saanut kaupunkistatuksen. Kaupungin rajat noudattelevat kunnanrajoja, joten suurkaupunkiin voi kuulua runsaasti maaseutua, Oslossa on laajoja metsiä ja puolet Bergenin kaupungista on vuoristoa.[55] Vuonna 2017 käynnistyneessä kuntauudistuksessa kuntien määrää on tarkoitus vähentää 70:llä.[56]
Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK, krone), joka jakaantuu sataan äyriin (øre). Äyri ei ole käteiskäytössä. Yhdellä kruunulla sai toukokuussa 2019 noin 10,26 eurosenttiä ja yhdellä eurolla vastaasti noin 9,745 kruunua.[57] Norjan ostovoimakorjattu bruttokansantuote on vuonna 2024 noin 461 miljardia dollaria. Vaihtotase on vahvasti ylijäämäinen. Öljystä kertyneet huomattavat omaisuudet ovat antaneet Norjalle luonnollisesti runsaan pelivaran taloutensa hoitoon ja valtiolla on huomattavasti enemmän saamisia kuin velkoja. Norjan työttömyys ja inflaatio ovat matalia.[5]
Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: öljynvienti toi puolet vientituloista ja lähes 30 prosenttia valtion tuloistamilloin?.[7] Norja on maailman kuudenneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian, Venäjän, Arabiemiirikuntien, Iranin ja Kuwaitin jälkeen.[58] Norjan öljyrahaston markkina-arvo oli syyskuussa 2024 yli 18 000 000 000 000 Norjan kruunua eli noin 1,5 biljoonaa euroa.[59] Rahastolla Norja varautuu aikaan, jolloin sillä ei ole hyvinvointinsa turvana enää öljyä ja kaasua. Rahasto koostuu osake- ja joukkovelkakirjasijoituksista.[23] Norja on lisäksi Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille.[23] Öljyn ja maakaasun lisäksi Norjan luonnonvaroihin kuuluvat vesivoima, kupari, nikkeli, rautamalmi, sinkki, lyijy, kala ja puutavara.[23] Merkittävimmät vientituotteet ovat maaöljy, maakaasu, koneet, metallit, kemikaalit ja kala. Viennin suurimpia kohdemaita vuonna 2021 olivat Britannia ja Saksa, joiden osuus Norjan viennistä oli 40 prosenttia. Seuraavaksi suurimmat vientikohteet olivat Alankomaat, Ruotsi ja Ranska. Suurimmat tuontimaat olivat Kiina, Ruotsi ja Saksa.[60]
Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Eniten viljeltyä maata on eteläosassa ja jokilaaksoissa. Siellä kasvatetaan maito- ja lihakarjaa, viljaa (ohraa, kauraa ja vehnää), sekä perunoita ja vihanneksia.[23]
Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren alueiden takia. Silli on yleisin ja tärkein saaliskala. Sen vuosisaalis vaihtelee, ja huonoina sillivuosina avomereltä pyydystetään sen sijaan mustakitaturskaa. Rannikkovesien tärkeimmät saaliskalat ovat turska, kolja, seiti ja punasimppu.[61][62] Kalanviljelyä on harjoitettu 40 vuoden ajan, ja siinäkin Norja on maailman johtavia maita. Lohi ja kirjolohi ovat tärkeimmät viljellyt lajit. Turskanviljely on alkanut 2000-luvulla.[63]
Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla, ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä.[64]
Norjassa on 98 lentopaikkaa, mutta vain yhdellä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatietä on 4 169 kilometriä. Satamakaupungit ovat Bergen, Haugesund, Måløy, Mongstad, Narvik ja Stura.[7]
Julkinen liikenne on tehokasta, junien, bussien ja lauttojen aikataulut on usein suunniteltu sujuvia vaihtoja varten. Junalla pääsee pohjoisessa Bodøhön asti, Ruotsin kautta myös Narvikiin. Bergenin ja Kirkkoniemen väliä kulkee rannikon yhteysalus Hurtigruten.[65]
Norjan yleisen tieverkon pituus on noin 91 600 kilometriä.[66] Osa yleisistäkin teistä suljetaan talvisajaksi, jos ne eivät ole osa keskeisintä tieverkkoa ja talvihoito tulisi erittäin kalliiksi. Tällaiset tiet kulkevat yleensä vuoristoalueilla.[67] Olosuhteiden pakosta tiet voidaan sulkea myös tilapäisesti, yleensä yöajaksi. Huonon ajosään vallitessa on käytössä myös kolonna-ajo: tieosuudella sallitaan vain tienpitäjän avustamien autoletkojen kulku. Letkan keulassa ja perässä ajaa yleensä aura-auto.[68] Osa teistä on maksullisia – tiemaksuja kerätään noin 50 asemalla.[69] Saaristoon ja vuonojen ylitykseen käytetään monin paikoin autolauttoja.[70]
Päätiestöllä on noin 950 tunnelia. Näistä kolme on pituudeltaan yli 10 kilometriä. Vuonna 2000 valmistunut Lærdalin tunneli (24,5 kilometriä, E16) on maailman pisin maantietunneli. Osa tunneleista kulkee meren alla.[71] Eiksundin alittava tunneli (7,8 km, 653) on maailman syvimmällä käyvä maantietunneli. Sen alin kohta sijaitsee 287 metriä meren pinnan alapuolella.[72]
Väestötiedot vuonna [73] |
|
---|---|
Väestönkasvu | 0,33 % |
Syntyvyys (2013) | 10,8 / 1 000 henkilöä |
Kuolleisuus (2013) | 9,21 / 1 000 henkilöä |
Elinajanodote | 80,44 |
Lapsikuolleisuus | 3,47 / 1 000 syntymää |
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä (2009) |
0,1 % |
Lukutaitoisia | 100 % väestöstä |
Ikärakenne | |
Mediaani-ikä (2013) | 40,6 vuotta |
0–14-vuotiaat | 18,9 |
15–64-vuotiaat | 66,2 |
65 vuotta täyttäneet | 14,9 |
Tammikuussa 2023 Norjassa oli noin 5,4 miljoonaa asukasta.[74] Vuonna 2012 asukkaista 90,1 prosenttia oli norjalaisia.[75] Muita eurooppalaisia oli 3,6 prosenttia ja muita kuin eurooppalaisia vain kaksi prosenttia.[7]
Vuoden 2012 alussa maassa oli noin 655 000 maahanmuuttajaa. Suurin osa maahanmuuttajista on tullut Puolasta, Ruotsista, Saksasta ja Irakista. 33 prosenttia maahanmuuttajista on saanut Norjan kansalaisuuden.[75]
Norjan kielestä käytetään kahta kirjoitusmuotoa: bokmålia ja nynorskia. Vuonna 1996 julkaistussa kyselytutkimuksessa 7,5 prosenttia sanoi käyttävänsä nynorskia pääasiallisena kielimuotonaan yksityiselämässään, ja näiden lisäksi viisi prosenttia käytti vaihtelevasti nynorskia ja bokmålia. Kielimuodon käyttö on vahvasti aluesidonnaista: vuonna 1991 peruskoululaisista käytti nynorskia Sognin ja Fjordanen läänissä 96 prosenttia ja Telemarkissa 20 prosenttia, mutta Hedmarkissa vain 0,2 prosenttia.[76]
Saame on virallinen kieli Kautokeinon, Kaarasjoen, Kaivuonon, Lavangenin, Uuniemen, Porsangin, Tenon, Tysfjordin ja Snåsan kunnissa. Norjassa puhutaan kolmea saamelaiskieltä: pohjoissaamea, eteläsaamea ja luulajansaamea.[77] Kveeni (suomen kieli) ja kaksi eri romanikieltä mainitaan Norjan kielipolitiikan määrittelyssä suojeltavina ja elvytettävinä kielinä.[78]
Vuonna 2019 väestöstä 68,7 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen Norjan kirkkoon.[79] Muiden kristillisten uskontokuntien edustajia on 6,9 prosenttia, muslimeja 3,4 prosenttia ja muita uskontoja 0,8 prosenttia väestöstä. Uskontokuntiin kuulumattomia on 20,2 prosenttia väestöstä.[80][81] Maan juutalaiseen vähemmistöön kuuluu noin 2 000 henkilöä.[82] Vain 20 prosenttia pitää Jumalaa tärkeässä asemassa elämässään, mikä on Euroopan alimpia lukuja. Vuoden 2010 Eurobarometer-kyselytutkimuksessa 22 prosenttia norjalaisista ilmoitti uskovansa Jumalaan, 44 prosenttia uskoi johonkin korkeampaan voimaan ja 29 prosenttia ilmoitti ettei usko kumpaakaan edellisistä[83].
Norjassa on kymmenen vuotta kestävä oppivelvollisuus. Peruskoulu alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta. Peruskoulutus on maksutonta, mutta kouluun pitää ottaa mukaan omat eväät.[84] Ennen oppivelvollisuutta lasten on mahdollista osallistua maksulliseen päiväkotitoimintaan[85]. Maan väestörakenteen takia 40 prosenttia kouluista on niin pieniä, että niissä on yhdysluokkia. Kuntien velvollisuus on tarjota iltapäivähoitoa neljän alimman luokan oppilaille.[86] 16–19-vuotiailla on oikeus opiskelupaikkaan ammatillisessa tai yliopistoon valmentavassa oppilaitoksessa.[87]
Korkeakoulutuksesta vastaavat maan kahdeksan yliopistoa ja yhdeksän korkeakoulua, 20 valtiollista ammattikorkeakoulua, kaksi taideakatemiaa ja 16 yksityistä ammattikorkeakouluihin rinnastettavaa oppilaitosta.[88]
Norjalaisten kansallisia symboleja ovat lippu, maisema, kansallispuvut ja kansallispäivä. Monilla yksityisillä ihmisillä on oman alueensa kansallispuku ja Norjan lippu. Kansallispäivän tapahtumissa heilutetaan pienoislippuja ja koristellaan paikkoja sinisin, punaisin ja valkoisin viirein. Maisemasta nauttiminen korostuu mökeillä ja ulkoiluharrastuksissa, kuten hiihdossa ja patikoinnissa.[89]
Omaleimaisin norjalainen ruokalaji on ruskea meesjuusto, josta vedetään ohuita viipaleita juustohöylällä leivän päälle. Aamiainen on tukeva, lounas kevyt, ja päivällisellä syödään yleensä perunaa ja lihaa tai kalaa.[89]
Musiikissa Norjan suuri nimi on Edvard Grieg. Kuvataiteessa tunnetuimpia hahmoja ovat symbolisti Edvard Munch ja kuvanveistäjä Gustav Vigeland.[89]
Unescon maailmanperintöluettelossa on Norjasta seitsemän kohdetta. Länsi-Norjan vuonot Geirangerfjord ja Nærøyfjord ovat listalla luonnonarvojen takia, muut ovat kulttuurikohteita: Altan kalliopiirrokset ajalta 4200–500 eaa., Bergenin Bryggen eli 1400-luvun rahtisatama puisine makasiineineen, 1600-luvulla perustettu kaivoskaupunki Røros, Struven ketju (osa kansainvälistä kohdetta), Urnesin puukirkko 1200-luvun alusta ja Vegan saaristo, kulttuurimaisema napapiirillä, jossa haahkanuntuvat ovat olleet merkittävä elinkeino.[90]
Varhaisin norjalainen kirjallisuus oli riimukirjoitusta, jonka varhaisimmat löydöt on ajoitettu 300–400-luvuille. Keskiajalla Norjassa kukoisti viikinkikulttuuri, joka on tunnettu runsaasta muinaisnorjan kielellä kirjoitetusta kirjallisuudesta. Norjassa ja Islannissa puhuttiin tuolloin käytännössä samaa kieltä ja ihmisten ja ajatusten liikkuvuus maiden välillä oli suurta, joten keskiajan Norjan ja Islannin kirjallisuutta on vaikea erottaa toisistaan. Vaikka saagat on suurimmaksi osaksi kirjoitettu Islannissa, ne todennäköisesti perustuvat suurelta osin suulliseen perinteeseen, joka on lähtöisin Norjasta.[91]
Muinaisnorjankielinen kirjallisuus tyrehtyi 1350-luvulla mustan surman aiheuttamaan lamaan, ja samalla loppui Norjan ja Islannin yhteiskulttuuri, kun luku- ja kirjoitustaitoiset kuolivat. Norja joutui tällöin Tanskan vallan alle, eikä maalla käytännössä ollut omaa kirjallista kulttuuria ennen 1500-luvun uskonpuhdistusta ja humanismia. 1600-luvulla barokkiajan tärkeimpiä kirjailijoita Norjassa olivat maan ensimmäinen ammattikirjailija Dorothe Engelbrektsdatter sekä leppoisan huumorin sävyttämästä uskonnollisesta ja maantieteellisestä runoudesta tunnettu Petter Dass.[92]
1700-luvulla valistuksen ajan merkittävimmäksi norjalaiskirjailijaksi katsotaan usein Bergenissä syntynyt näytelmäkirjailija Ludvig Holberg, joka tosin asui suurimman osan elämästään Kööpenhaminassa ja kirjoitti teoksensa tanskaksi ja latinaksi. Holbergin tunnetuimpia näytelmiä ovat komediat Jeppe paa Bierget ja Erasmus Montanus.[93]
1800-luvun alun kirjallisuutta vallitsi kansallisromantiikka, ja muun muassa norjalaista kansanrunoutta ja kansantarinoita kerättiin maaseudulta ja julkaistiin kokoelmina.[94] Romantiikan ajan runoutta leimasi sittemmin kansallisrunoilijaksi kohotetun, kansallismielisen Henrik Wergelandin ja kosmopoliitti Johan Sebastian Welhavenin kaksinkamppailu.[95] Romantiikan ja realismin väliin sijoittuvaa Camilla Collettin Amtmandens Døttreä on kutsuttu Norjan ensimmäiseksi nykyaikaiseksi romaaniksi, ja se on myös ensimmäinen naisten yhteiskunnalliseen asemaan huomiota kiinnittävä teos.[96]
1800-luvun loppupuolen draamaa hallitsi Norjan kansainvälisesti tunnetuin kirjailija Henrik Ibsen. Kotimaassaan merkittävän aseman sai myös Nobel-palkittu Bjørnstjerne Bjørnson, joka tosin on merkittävämpi yhteiskunnallisena vaikuttajana kuin kirjallisilta ansioiltaan. Vuosisadan lopussa Amalie Skram oli norjalaisen naturalismin merkittävin nimi.[97] 1890-luvulla Knut Hamsun nousi maailmanmaineeseen romaanillaan Nälkä. Hamsun on kansainvälisesti merkittävimpiä modernistisen kirjallisuuden uranuurtajia ja saanut sittemmin Nobel-palkinnon.
1900-luvun merkittävimpiä nimiä ovat Sigurd Hoel, Nordahl Grieg, Tarjei Vesaas, Nobel-palkittu Sigrid Undset ja sotienjälkeisen ajan Jens Bjørneboe, Bjørg Vik ja Kjartan Fløgstad.[89]
Kansallisen maalaustaiteen perustajia Norjassa oli romanttista suuntaa edustanut Johan Christian Dahl. 1800-luvun loppupuolella Pariisin vaikutteet nousivat etualalle. Realistisen ja norjalaiseen taiteeseen muun muassa maisemien kautta pyrkineistä tuli yksi suuntaus. Toista leiriä edustivat myös yhteiskunnallisia aiheita käsitelleet boheemit Christian Krohgin johdolla. Boheemien nuorempaan polveen kuului Edvard Munch, joka kuvasi mystiikan ja ekspressionismin keinoin surua, mustasukkaisuutta, yksinäisyyttä ja ahdistusta.[98]
Norja on talviurheilumaa. Hiihto ja luistelu eri muodoissaan ovat suosittuja harrastuksia talviaikaan ja erityisesti hiihto on osa maan identiteettiä.[99] Norja tunnetaan modernin hiihdon synnyinmaana. Köyhä maanviljelijä Sondre Norheim kehitti 1800-luvulla niin sanotun telemark-suksen, jonka avulla hän pystyi hyppimään ja kääntymään ilman suksen irtoamista.[100] Ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin Norjassa jo 1866,[101] ja Holmenkollenin hiihtofestivaalit on järjestetty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1892.[99]
Norja on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900.[102] Se on talviolympiahistorian menestynein maa, ja talvikisat on järjestetty maassa kahdesti, 1952 Oslossa ja 1994 Lillehammerissa.[99] Ampumahiihtäjä Ole Einar Bjørndalen on historian menestynein urheilija talviolympialaisissa.[103] Hän on saanut kahdeksan kulta- ja neljä hopea- ja yhden pronssimitalin. Maastohiihdossa ja pohjoismaisessa yhdistetyssä Norja on olympiahistorian menestynein maa.
Talvilajien lisäksi yleisurheilu ja jalkapallo ovat myös suosittuja.[99][104] Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin Oslossa vuonna 1946.[105] Norjan jalkapallomaajoukkue voitti pronssia kesäolympialaisissa 1936. Se on pelannut MM-kilpailuissa kolme kertaa, parhaana saavutuksenaan toiselle kierrokselle pääsy vuonna 1998. Parhaimmillaan Norja on ollut FIFA-rankingissa maailmanlistan toisena. Tunnettuja jalkapalloilijoita ovat muun muassa Ole Gunnar Solskjær, Martin Ødegaard, Ada Hegerberg, Caroline Graham Hansen ja Erling Braut Haaland. Naisten jalkapallomaajoukkue on menestynyt miehiä paremmin, ja se voitti maailmanmestaruuden 1995 ja olympiakultaa 2000.[104]
Yleisurheilijoista esimerkiksi keihäänheittäjät Andreas Thorkildsen ja Trine Solberg-Hattestad sekä juoksijoista Karsten Warholm, Vebjørn Rodal ja Jakob Ingebrigtsen ovat menestyneet arvokisoissa.[106] Ralliautoilija Petter Solberg voitti rallin maailmanmestaruuden 2003 ja kymmeniä osakilpailuja sen jälkeen.[107] Norjan urheilun taso on ylipäätään laaja ja kautta linjan äärimmäisen menestyksekäs suhteessa väkilukuun.[108]