Nykymaailmassa Päivät kuin unta (vuoden 2024 elokuva) on ollut kasvavan kiinnostuksen ja keskustelun kohteena eri alueilla. Sen vaikutus ja vaikutus ulottuvat eri aloille ja konteksteihin herättäen yhä monimuotoisemman yleisön uteliaisuutta ja huomion. Sen merkitys on kiistaton nyky-yhteiskunnassa, mikä synnyttää pohdintoja, tutkimusta ja keskustelua sen merkityksen ja laajuuden ymmärtämiseksi. Tässä mielessä tämän artikkelin tarkoituksena on käsitellä Päivät kuin unta (vuoden 2024 elokuva):n aihetta laajasti ja yksityiskohtaisesti ja tutkia sen monia puolia, vaikutuksia ja haasteita, joita se asettaa eri aloilla. Analysoidaan Päivät kuin unta (vuoden 2024 elokuva):n vaikutusta eri yhteyksissä sekä sen kehitystä ajan myötä. Se tarjoaa kattavan näkemyksen, joka rikastuttaa tämän aiheen ymmärtämistä.
Päivät kuin unta | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Mika Kiiskinen |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja | Kirsi Helin |
Säveltäjä | Jesse Kiiskinen |
Kuvaaja | Mika Kiiskinen |
Leikkaaja | Mika Kiiskinen |
Lavastaja | Kirsi Helin |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | MowowFilm |
Levittäjä | Mowowfilm |
Ensi-ilta | |
Kesto | 125 min. |
Alkuperäiskieli | suomi |
Katsojat | 5 880[1] |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb | |
Elonet | |
|
Päivät kuin unta on suomalainen draamakomediaelokuva, joka tuotiin ensi-iltaan 30. elokuuta 2024.[2][3]
Mika Kiiskisen ohjaama Päivät kuin unta kertoo parikymppisestä Eskosta, joka lähtee 1974 kolmen kaverinsa kanssa etsimään pappansa jättämää perintöä.[2][4]
Pitkälti Paimiossa ja muualla Varsinais-Suomessa kuvatun elokuvan ovat käsikirjoittaneet Mika Kiiskinen, Kirsi Helin ja Jesse Kiiskinen. Elokuvan pääosissa ovat Risto Tuorila, Mari Perankoski[2][5], Raimo Karppinen, Tino Nummela, Eetu Nevala, Joonas Pietilä, Juho Piispanen, Martta Entonen, Ansa Timonen ja Elmeri Töyry.
Elokuvan on tuottanut Mowowfilm, joka myös levittää elokuvan elokuvateattereihin.[3]
Elokuva ei saanut Elokuvasäätiön tukia[6].
Helsingin Sanomien kriitikon mukaan Päivät kuin unta ei ole millään mittatikulla ammattimainen työ. Sen kuvaus, kuvakoot ja leikkaus ovat kömpelöitä ja epäjohdonmukaisia, äänitys suttua, tyylilaji poukkoilee ja juoni ei etene.[7]
FilmiFINin mukaan se on ylipitkä, dramaturgialtaan alkeellinen ja teknisesti vaatimaton tee-se-itse-elokuva, joka ei jäsenny toimivaksi kokonaisuudeksi. Näyttelijäntyö saa kuitenkin kiitosta.[8]
Leena Virtanen, Helsingin Sanomat[9]
Henri Waltter Rehnström, Turun Sanomat[10]
Jussi U. Pellonpää, FilmiFIN[8]
Emmi Koivumäki, Film-o-Holic[11]
Maija Kääntä, Kulttuuritoimitus[12]