Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Pakolaisneuvonta, joka on saanut suurta merkitystä eri alueilla viime vuosina. Pakolaisneuvonta on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua niin yhteiskunnassa kuin akateemisessakin maailmassa, ja sen vaikutus on tullut näkyväksi eri aloilla politiikasta teknologiaan. Tämän kirjoituksen aikana analysoimme Pakolaisneuvonta:n eri ulottuvuuksia tutkien sen alkuperää, kehitystä ja seurauksia nykymaailmassa. Tämän kattavan analyysin avulla toivomme saavamme syvemmän ymmärryksen Pakolaisneuvonta:stä ja sen roolista nyky-yhteiskunnassa sekä sen mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuteen.
Pakolaisneuvonta ry on suomalainen kansalaisjärjestö, joka tarjoaa oikeudellista apua pakolaisille, turvapaikanhakijoille ja muille ulkomaalaisille. Pakolaisneuvonnan lakimiehet muun muassa auttavat turvapaikanhakijoita Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluissa.[1]
Pakolaisneuvonta saa vuosittain valtionavustuksia Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta. Vuonna 2024 avustus oli 400 000 euroa.[2]
Kansalaisjärjestöt ja yksityishenkilöt perustivat Pakolaisneuvonnan vuonna 1988. Perustajina oli järjestöjä, jotka ovat nykyisinkin Pakolaisneuvonnan jäseniä, muun muassa Amnesty International, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Oikeuspoliittinen yhdistys Demla, Suomen Pakolaisapu, Suomen ylioppilaskuntien liitto ja Suomen Punainen Risti.[3] Pakolaisneuvontaa oli edeltänyt pakolaisneuvontapiste, joka oli perustettu kansalaisjärjestöjen varjoulkomaalaislaki-projektin päätteeksi.[4]
Somalien pakolaiskysymyksen aikaan Pakolaisneuvonta vastusti Moskovassa olleiden somalialaisten palauttamista kotimaahansa ja kannatti heidän ottamista Suomeen 1990.[5] Vuonna 1993 Pakolaisneuvonta vastusti ehdotusta, että Viroa ja Venäjää pidettäisiin turvallisina maina, joihin turvapaikanhakijat olisi voitu käännyttää. Lisäksi se halusi poistaa Puolan turvallisten maiden listalta.[6][7] Pakolaisneuvonta arvosteli vuonna 2008 korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, jonka mukaan turvapaikanhakijoita voidaan palauttaa Kreikkaan ja heidän turvapaikkahakemukset käsitellä siellä. Pakolaisneuvonnan mukaan turvapaikanhakijoiden olot Kreikassa olivat ala-arvoiset.[8]
1990-luvulla Pakolaisneuvonnan lakimiehinä työskentelivät esimerkiksi myöhemmin oikeusministeriön demokratia- ja julkisoikeusosaston päällikkönä toiminut Johanna Suurpää ja yhdenvertaisuusvaltuutettuna toiminut Kristina Stenman.[9]