Pankkisalaisuus:stä puhuminen on jännittävää ja jatkuvasti kehittyvää aihetta. Perustamisestaan lähtien Pankkisalaisuus on herättänyt kiinnostuksen asiantuntijoissa ja faneissa, jotka ovat tutkineet sen monia puolia ja ulottuvuuksia. Tässä artikkelissa tutkimme Pankkisalaisuus:n eri puolia sen vaikutuksista yhteiskuntaan sen mahdollisiin tuleviin sovelluksiin. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme tarjoamaan kattavan näkemyksen Pankkisalaisuus:stä, käsittelemällä sen menneisyyttä ja nykyhetkeä sekä ennakoimalla sen mahdollista kehitystä.
Pankkisalaisuus on eri pankeissa käytännössä oleva tapa suojata tilinomistajien tietoja. Eri maissa on eriasteiset pankkisalaisuudet. Kaikkein vahvin salauskäytäntö on Sveitsillä, jonka pankkitileiltä ei perinteisesti ole saanut luovuttaa tietoja edes viranomaisille.
Sveitsiläispankkeja on perinteisesti käytetty verosuunnittelun ja veronkierron apuvälineinä. Sveitsin vuonna 1934 säädetty vahva pankkisalaisuuslaki[1] on mahdollistanut anonyymit talletukset. Anonyymejä pankkitilejä ovat käyttäneet usein erilaiset rikolliset, joten Sveitsin pankkisalaisuuslakia on maailmalla kritisoitu jyrkästi.[2] Sveitsin lain mukaan on kiellettyä paljastaa tilinomistajan nimeä.[3]
Vuodesta 2009 alkaen Sveitsin pankkisalaisuuslaki on raottunut hieman niin sanotun Birkenfeld-skandaalin seurauksena, jossa sveitsiläisessä UBS-pankissa pankkiirina toiminut amerikkalainen pankkiiri Bradley Birkenfeld paljasti Yhdysvaltojen viranomaisille pankkiin tehtyjä yhdysvaltalaisten veronmaksajien veronkiertotilejä.[4]
Sveitsi on hyväksynyt periaatteessa uuden käytännön, jolla sen pankkisalaisuuksien verhoja raotetaan vuodesta 2015 alkaen. Sveitsi suostui myös siirtymään yhä avoimempaan pankkipolitiikkaan vuoteen 2018 mennessä, mikäli pankkitietojen jakaminen muuttuisi muutenkin kansainväliseksi standardiksi. Ensimmäiset tietojenvaihdot sveitsiläispankeista tapahtuisivat aikaisintaan vuonna 2018.[5][6][3]