Pentti Pelto

Nykymaailmassa Pentti Pelto:stä on tullut erittäin tärkeä ja laajaa yleisöä kiinnostava aihe. Ilmestymisestään lähtien Pentti Pelto on kiinnittänyt asiantuntijoiden ja fanien huomion ja synnyttänyt intohimoisia keskusteluja ja ristiriitaisia ​​mielipiteitä. Sen vaikutus on ulottunut useille alueille politiikasta ja yhteiskunnasta populaarikulttuuriin ja viihteeseen. Tässä artikkelissa tutkimme eri näkökohtia, jotka liittyvät Pentti Pelto:een, analysoimalla sen kehitystä ajan myötä, sen vaikutuksia nykymaailmaan ja tulevaisuuden näkymiä. Pentti Pelto on edelleen jatkuvassa kehityksessä oleva aihe, ja sen vaikutus ei lakkaa hämmästyttämästä sen monimutkaisuuteen perehtyviä.

Pentti Pelto

Pentti Juhani Pelto (26. elokuuta 1938 Kauhajoki[1] – 22. huhtikuuta 2018 Kangasala[2]) oli suomalainen kirkkomuusikko, urkuri, kirkkomusiikin professori ja urkujen rakentaja ja tutkija.[3]

Opinnot

Pelto valmistui Sibelius-Akatemiasta kirkkomuusikoksi ja urkuriksi. Hän oli Janne Raition oppilas.[4] Vuonna 1994 hän väitteli musiikin tohtoriksi aiheenaan suomalainen urkuhistoria.[3]

Työura ja luottamustehtäviä

Pellon suunnittelemat Kangasalan kirkon urut, 1988. Fasadi yhdessä Seppo Rihlaman kanssa.

Pelto toimi urkurina Helsingissä 1962–1969.[3] Vuosina 1970–1994 hän työskenteli urkujenrakentajana Kangasalla Kangasalan urkutehtaassa ja Kangasalan Urkurakentamossa. Hän toimi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professorina 1994–2001.[5]

Suomen historiallisia urkuja -tietokanta perustuu Pellon tutkimustyölle suomalaisen urkuhistorian parissa.[3][6] Pelto toimi vuosina 1969–1975 Organum-seuran puheenjohtajana.[7]

Soitinrakennusta ja harrastuksia

Pentti Pelto ja hänen poikansa Arno rakensivat klavikordeja[8] ja cembaloja. Pentti Pelto harrasti radioamatööritoimintaa ja oli kiinnostunut vanhoista amatööriradiolaitteista[9] sekä elektroniikasta.

Teoksia ja artikkeleja

  • Pelto, Pentti – Kuula, Pentti: Kirkkomusiikin suuria mestareita. Suomen kirkon sisälähetysseura, Helsinki 1966.
  • Urkujen käyttäjän käsikirja. Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osaston julkaisuja, Helsinki 1989. ISBN 951-95540-3-3.
  • Kaksi suomalaista urkuperinnettä. Diss. Sibelius-Akatemia, Helsinki 1994 ISBN 952-9658-23-0.
  • Puoli vuosituhatta suomalaisia urkuja. Helsinki: Organum-seura, 2014. ISBN 978-951-95712-3-2
  • Hyvä paha urkujenuudistus. 2017. ISBN 978-951-95712-4-9.
  • Artikkeleita Organum-lehdessä.[10]

Lähteet

  1. ↑ Jaakola, Keijo: Kauhajokelaista kirjallisuutta – Pelto, Pentti Juhani. Kauhajoen Museoyhdistys ry.
  2. ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 29.4.2018, s. C 13.
  3. ↑ a b c d Virtuaalikatedraali. Sibelius-Akatemia.
  4. ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 314. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5
  5. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 538. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  6. ↑ Virtuaalikatedraali avattu. Hiippakuntauutiset, Helsinki, 2/2003, s. 28.
  7. ↑ Puheenjohtajat; Organum-seura
  8. ↑ Vikman, Timo – Soranta, Juha: Sahatavarasta soivaksi soittimeksi, sivu II/6. Sibelius-Akatemia 2004.
  9. ↑ Radioamatöörit joutuivat talvisodassa salaisiin hommiin. YLE Uutiset 28.11.2009.
  10. ↑ Organum-lehdessä julkaistut artikkelit. Organum-seura.

Aiheesta muualla