Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti aihetta Platina, joka on erittäin tärkeä nyky-yhteiskunnassa. Sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen syvennymme Platina:een liittyviin eri näkökohtiin tarjotaksemme täydellisen ja rikastuttavan näkökulman. Näillä linjoilla analysoimme sen vaikutusta eri alueilla, sen kehitystä ajan myötä ja erilaisia näkökulmia, jotka ovat olemassa Platina:n ympärillä. Lisäksi tarkastelemme Platina:n vaikutuksia jokapäiväiseen elämäämme ja tulevaisuudessa korostaen sen merkitystä nykyisessä kontekstissa. Tällä artikkelilla pyrimme tarjoamaan laajan ja yksityiskohtaisen yleiskatsauksen Platina:stä, joka kiinnostaa kaikentyyppisiä lukijoita.
| |||||
Yleistä | |||||
Nimi | platina | ||||
Tunnus | Pt | ||||
Järjestysluku | 78 | ||||
Luokka | Siirtymämetalli | ||||
Lohko | d | ||||
Ryhmä | 10 | ||||
Jakso | 6 | ||||
Tiheys | 21,45 · 103 kg/m3 | ||||
Kovuus | 3,5 (Mohsin asteikko) | ||||
Väri | hopeanharmaa | ||||
Löytövuosi, löytäjä | 1748, Don Antonio de Ulloa | ||||
Atomiominaisuudet | |||||
Atomipaino (Ar) | 195,084[1] | ||||
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 135 (177) pm | ||||
Kovalenttisäde | 128 pm | ||||
Van der Waalsin säde | 175 pm | ||||
Orbitaalirakenne | [Xe] 4f14 5d9 6s1 | ||||
Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 32, 17, 1 | ||||
Hapetusluvut | +II, +IV, +VI | ||||
Kiderakenne | pintakeskeinen kuutiollinen (Face-centered cubic, FCC) | ||||
Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
Olomuoto | kiinteä | ||||
Sulamispiste | 2 043,15 K (1 770 °C) | ||||
Kiehumispiste | 4 103,15 K (3 830 °C) | ||||
Moolitilavuus | 9,1 · 10−3 m3/mol | ||||
Höyrystymislämpö | 2,67 kJ/mol | ||||
Sulamislämpö | 113 kJ/mol | ||||
Höyrynpaine | 0,0312 Pa 2 045 K:ssa | ||||
Äänen nopeus | 2 820 m/s 293,15 K:ssa | ||||
Muuta | |||||
Elektronegatiivisuus | 2,2 (Paulingin asteikko) | ||||
Ominaislämpökapasiteetti | 0,133 kJ/(kg K) | ||||
Sähkönjohtavuus | 9,66 · 106 S/m | ||||
Lämmönjohtavuus | 71,6 W/(m·K) | ||||
CAS-numero | 7440-06-4 | ||||
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa |
Platina on hopeanharmaa jalometalli, joka kuuluu siirtymäalkuaineisiin. Platinan kemiallinen merkki on Pt (lat. platinum) ja sen järjestysluku on 78. Se on jalometalli ja kuuluu platinametallien ryhmään. Puhdas platina on taottavaa ja venyvää.
Ecuadorin intiaanit tekivät platina-kultaseoksista koruja jo varhain. Euroopassa platina tuli tunnetuksi vasta 1700-luvulla, joskin jo vuonna 1557 italialainen Julius Caesar Scaliger oli kirjoittanut metallista, jota ei voitu sulattaa ja joka mahdollisesti oli platinaa.[2] Tanskalainen kemisti Paul Bergsöe huomasi, että kun kultatomuun sekoitettuja platinajyviä asetetaan puuhiilen palalle ja sitten kuumennetaan puuhiiliä ja puhalletaan samalla putkella, voidaan kulta sulattaa 1036 celsiusasteessa.[lähde? ] Silloin kulta päällystää platinan ja tätä sintrattua massaa voidaan muokata sulattamattakin.
Platinaa löysi Charles Wood Jamaikalta vuonna 1741 ja lähetti sen Royal Societyyn tutkittavaksi vuonna 1750.[2] Silloin englantilaislääkärit William Watson ja William Brownrigg julkaisivat vuonna 1750 yksityiskohtaisen kuvauksen alkuaineesta platina. Jo sitä ennen, vuonna 1748, oli myös espanjalainen tiedemies ja meriupseeri Antonio de Ulloa löytänyt platinaa Panamasta ja kuvannut sen ominaisuuksia tarkasti.[2] Koska platinalla on korkea sulamispiste, vasta amerikkalainen kemisti Robert Hare onnistui vuonna 1803 sulattamaan platinaa räjähdyskaasun liekissä. Englantilainen lääkäri Hyde Wollaston kehitti ja patentoi menetelmän platinan muokkaamiseksi kovassa paineessa.
Aikanaan Espanjan siirtomaista löydetyn metallin nimi platina tulee espanjan kielestä, jossa se on deminutiivimuoto hopeaa tarkoittavasta sanasta plata. Espanjalaiset nimittäin pitivät hopeaa muistuttavaa platinaa hopean heikompilaatuisena muotona.[3] Alun perin Kolumbian Pintosta tuotua platinaa kutsuttiin nimellä platina del Pinto eli "Pinton pikku hopea". Suomen kirjakielessä sana platina esiintyi ensi kerran vuonna 1821.[4]
Platinaa on luonnossa puhtaana sekä malmeissa että saostuneena muihin metalleihin. Platinaa käytetään kemianteollisuudessa, nestekidenäytöissä,[2] tietokoneiden kovalevyjen päällystämiseen,[2] katalysaattorina[2], koruissa,[2] kuitulasissa, laboratorioesineissä, lääketieteessä,[2] standardipainoissa ja -mitoissa,[2] termoelementti-lejeeringeissä sekä koboltin kanssa vahvojen magneettien valmistukseen.[5] Platina kestää hyvin korroosiota ja happoja, joten elektrolyysissä käytettäviä elektrodeja tehdään platinasta. Lämpöherkkiin vastuksiin käytetään platinalankaa.
Platinaesineet leimataan samaan tapaan kuin muutkin jalometallituotteet. Suomessa sallitut leimattavat pitoisuudet ovat 850, 900, 950 ja 999 promillea, ja leimattavan esineen platinapitoisuuden on oltava vähintään leimatun mukainen. Platinan pitoisuusleima on pohjamuodoltaan kärjellään seisova vinoneliö.[6]
Platina esiintyy yhdisteissään hapetusluvuilla +II, +IV tai +VI. Platina muodostaa hapen kanssa platinadioksidia. Sen halideja ovat muun muassa platina(II)kloridi, platina(IV)kloridi ja platina(IV)fluoridi. Platina muodostaa myös kompleksiyhdisteitä kuten ammoniumheksakloroplatinaattia (NH4)2PtCl6[7].
Luonnon platina on seos kuudesta isotoopista: 190Pt, 192Pt, 194Pt, 195Pt, 196Pt ja 198Pt. Näistä yleisin on 195Pt (33,8 %) ja sitä seuraavat 194Pt (32,9 %), 196Pt (25,3 %), 198Pt (7,21 %), 192Pt (0,78 %) ja 190Pt (0,0127 %).[8] Näistä viisi on pysyviä isotooppeja, mutta harvinainen 190Pt on heikosti radioaktiivinen alfasäteilijä. Sen puoliintumisaika on 650 ± 30 miljardia vuotta. Myös isotoopin 198Pt on teoreettisesti ennustettu hajoavan (puoliintumisaika vähintään 3,20·1014 vuotta), mutta sellaista ei ole havaittu kokeellisesti, joten isotooppia pidetään stabiilina.[9] Nämä puoliintumisajat ovat niin pitkiä, ettei luonnon platinan hyvin vähäisellä radioaktiivisuudella ole käytännön merkitystä.
Platinalle tunnetaan yli 30 keinotekoista radioisotooppia, joiden massaluvut ovat välillä 166–202. Niistä pitkäikäisin on vuonna 1948 löydetty 193Pt, jonka puoliintumisaika on noin 50 vuotta. Useimmat platinan isotoopit hajoavat β--hajoamisella tai α-hajoamisella. 188Pt, 191Pt ja 193 hajoavat kuitenkin elektronisieppauksella.[9]